Harvoin – jos koskaan – olen nähnyt näin suorasanaista oikaisua kuin Aamulehden verkkosivuilla tänään. Lehti oli julkaissut Hengen ja tiedon messuihin liittyvän haastattelun, jossa tohtorikaksoset Harri ja Ilkka Virolainen väittivät, että lääkärin kuolemantuomio on vain mielipide ja parantumattomasta sairaudesta voi parantua myönteisen ajattelun avulla.

Jos tohtorit näin sanovat, täytyyhän siinä jotain perää olla, vai kuinka?

No ei. Aamulehden oikaisun mukaan ”Jutussa muun muassa esitettiin ajatus, että ajatuksen voimalla on mahdollista parantua mistä tahansa sairaudesta tai että myönteisellä ajattelulla voi parantua, vaikka lääkäri olisi antanut vain tunteja elinaikaa. Tällaiset väitteet ovat huuhaata. Jutussa haastatellut veljekset esiteltiin ’tohtoreiksi’, mutta he eivät ole lääketieteen asiantuntijoita. He ovat kauppatieteiden tohtoreita.”

Huuhaata, ”tohtorit” lainausmerkeissä, ja sitten vielä tämä – Aamulehti poisti alkuperäisen jutun verkosta kokonaan ja tilalle ilmestyi teksti: ”Juttua ei olisi pitänyt julkaista lainkaan, ja sen vuoksi jutun sisältöä ei enää näytetä tässä.”

Kyseinen juttu, sen oikaisu ja poisto ovat olleet päivän kuuma puheenaihe mediaväen some-keskusteluissa. En ihmettele, sillä jo itse aihe, uskomushoidot, kuohuttaa. Toimittajia hämmästyttää myös se, missä kohtaa komentoketju on lehdessä pettänyt, kun tällaista tuubaa pääsee verkkolehden lisäksi myös printtilehteen, jossa laatua valvovia silmäpareja on enemmän.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta Virolaisten kohdalla. Ei voi kuin ällistellä, miksi tohtorikaksosille suodaan bisneksiensä edistämiseen kerta toisensa jälkeen mediassa ilmaista palstatilaa ilman kriittistä otetta (ks. esim. HS-Kuukausiliite, IS, AL). Kritiikkiä kritiikittömyyttä kohtaan on esittänyt ainakin Tiina Raevaara Tarinoita tieteestä -blogissaan Suomen Kuvalehdessä (Kuukausiliite hurahti huuhaa-kaksosiin, Tiede on uusi musta).

Totta kai Virolaiset ovat korkeasti koulutettuina kaksosina mediaa kiehtovia henkilöitä ja tarjoavat helppoja aiheita ilmiöjutuille. Ehkä Virolaisten tonttujutut ovat aiemmin olleet niin höpsöjä, että lukijoiden oletetaan osaavan tehdä niistä omat päätelmänsä ilman toimittajien kitkeriä sivuhuomioita. Tuoreimmassa Aamulehden haastattelussa Virolaiset ottavat kuitenkin askeleen uskomushoitojen ja tieteen taistelutantereelle, jossa pelissä ovat oikeat ihmiselämät. Reaktiot juttuun ovat siksi taatusti voimakkaampia kuin aiemmin.

En tiedä, miten Virolaiset ovat päätyneet Aamulehden sivuille tällä kertaa, mutta tuskinpa harkintavirheestä voi syyttää yhtä ihmistä. Joku esimies on jutun tilannut, joku toimittaja on sen kirjoittanut ja joku kolmas on tehnyt julkaisupäätöksen. Porukalla on katseltu illalla seinältä printtivedoksia. Kukaan ei ole huomannut, että jutussa on ongelmia. Yhdessä on möhlitty. Kollektiivisen itseruoskinnan paikka siis.

En silti lähettäisi lynkkausjoukkoja toimitukseen. Virheitä sattuu, ja toimituksen suoraselkäisyys punnitaan siinä, miten virheet korjataan. Pahempiakin mokia olen nähnyt, ja valitettavan harvoin esimiehet ovat silloin käsi pystyssä oman toimituksen virheen merkiksi.

Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu kuitenkin reagoi Twitterissä ja pahoitteli virhettä. Sen jälkeen tulikin tuo oksat pois -oikaisu.

Journalistiseen kulttuuriin ei ole arkisissa henkilöhaastatteluissa aiemmin liiemmin kuulunut haastateltavan puheiden kyseenalaistaminen. Ehkä ajatellaan, että minä tässä vain siteerailen näitä outoja höpinöitä, ja vastaväitteet tulevat kyllä sitten jutun julkaisun jälkeen. Voi tuntua epäluontevalta ja epäkorrektiltakin lisätä jokaiseen henkilöhaastatteluun kappale, jossa vedetään matto haastateltavan alta.

Vasta viime vuosina on alettu kiinnittää tiukemmin huomiota haastateltavien väitteisiin sitaattimerkkien välissä. Toimittajilta vaaditaan nykyisin kriittisempää huuhaa-seulaa löperöiden haastatteluiden sijaan, ja toimittajat ovat ryhtyneet tarkistamaan puheiden paikkansapitävyyttä. Vaatimuksissa on menty jopa niin pitkälle, että tv-toimittajiltakin vaaditaan virheväitteisiin reagoimista suorissa tv-keskusteluissa.

Esimerkiksi Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen moitti vastikään Ylen Perjantai-ohjelman tv-toimittajia, jotka eivät puuttuneet haastateltavien virheellisiin väittämiin suorassa lähetyksessä. Juontajat vastasivat Jokiselle, että tilanne suorassa tv-lähetyksessä on erilainen kuin lehtitekstin faktoja tarkistettaessa. ”Suorassa lähetyksessä nousee esiin asioita, joita ei ole mahdollista siinä hetkessä tarkistaa tai muistaa”, juontajat kirjoittivat vastauksessaan.

Huuhaan erottaminenkaan ei ole aina ihan helppoa, ellei toimittaja ole kaikkien alojen asiantuntija. Tohtorikaksosten käyttämät akateemiset oppiarvot ovat omiaan hämäämään, vaikka kauppatieteiden tohtorin tutkinto ei todellisuudessa tuo minkäänlaista lääketieteellistä pätevyyttä arvioida ihmisten sairauksia.

Aamulehden ”Juttua ei olisi pitänyt julkaista lainkaan” -oikaisun jälkeen mediayrittäjä Elina Yrjölä peräänkuulutti Facebookissa mediapiirien keskustelua siitä, onko huuhaata välttämätöntä julkaista ja mitä julkaisematta jättämisestä seuraa. ”Onko tämmönen fasismia, joka vain työntää osaa jengistä ulos median vaikutuspiiristä? Raivaako tämä tilaa valemediauskolle? Onko jokin tapa, millä huuhaata voi käsitellä lehdessä kestävästi? Miten voi kontekstoida? Onko niilläkin oikeus tulla kuulluiksi, jotka uskovaat huuhaa-juttuja?”

Todella ajankohtaisia ja hyviä kysymyksiä median pohdittavaksi.