Välkkärit
Tavoitteet ja toiminnan kuvaus
Välkkäritoiminnan tavoitteena on lisätä liikuntaa koulupäivään sekä oppilaiden osallistaminen koulun liikuntakulttuurin luomiseen ja liikkuvan koulun toiminnan edistämiseen. Välkkärioppilaita osallistetaan myös liikuntavälineiden hankintaan liittyvissä asioissa kysymällä heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään. Välkkärit ovat mukana myös kunnan yhteisessä- lukuvuositeemassa kehittämässä liikunnallista elämäntapaa. Välkkäritoiminnan ohjaajina toimivat Jussi Äikiä, Ville Lantiainen ja Riitu Soininen.
Välkkäreinä toimivat 5.-6. luokan oppilaat ja heidät valitaan vapaaehtoisista oppilaista syys-lokakuun aikana. Ilmoittautumisen jälkeen heidät koulutetaan välituntiliikunnan ohjaamiseen ja yhteisien tapahtumien ja teemojen toteuttamiseen. Lukuvuoden aikana välkkärit pitävät välkkärikokouksia noin kerran kuukaudessa, joissa suunnitellaan tulevia tapahtumia ja pohditaan välkkäliikunnan ohjaamiseen liittyviä kysymyksiä. Välkkäreille tulee oma ilmoitustaulu sekä liivit joista heidät tunnistaa.
Välkkäreiden toiminta
Jatkuvat projektit:
Päivän haaste (2 min): Välkkärit toimittavat perjantaina seuraavalle viikolle päivän haasteen (esim. "Tee 10 kyykkyä ennen sisälle menoa" tai "Hypi ruutuhyppely radan läpi takaperin").
Toiveleikki-torstai: Oppilaat saavat viikon aikana pudottaa toiveita "Välkkäriboksiin", ja torstaisin toteutetaan eniten ääniä saanut leikki.
Salainen agentti -kampanjat: Välkkärit jakavat välitunnilla oppilaille "salaisia tehtäviä" kortilla (esim. "Pyydä 2 eri luokalla olevaa mukaan leikkiin", "Tee 20 kärrynpyörää").
Kaveri-välkkärit: Pitävät huolta siitä, että kukaan ei jää yksin. Kutsuvat mukaan sivusta seuraavia oppilaita.
Tapahtumat:
Sisävälkät: 2 viikon jakso syksyllä ja keväällä. Valvonta ja mukana pelaaminen
Tori-tour: Yksi vaihtuva tapahtuma per tori. Tapahtumien järjestäminen ja valvonta.
Turnaus: 2 turnausta. Yksi syksyllä ja yksi keväällä. Tuomarointi ja pelien valmistelu