Joulun henki on läsnä myös suloisessa Mikossa ja Minnassa, joka keskittyy joulua edeltävään sekä juhlan jälkeisiin päiviin. Koulupoika Kalle kuulee heikkoa koputusta luokkahuoneensa ovelta ja kohtaa siellä pienet sisarukset Mikon ja Minnan. Peukaloisen kokoisista lapsista tulee Kallen luokkatovereita, jotka saavat jopa oman pulpettinsa. Mikko ja Minna lukeutuu Lindgrenin modernien kaupunkilaissatujen joukkoon samaan tapaan kuin Hämäränmaa tai Katto-Kassinen. Niissä kaikissa Tukholma näyttäytyy suurena, mutta tunnelmallisena. Mikon ja Mikon unohtumattomin kohtaus lie peukaloissisarusten jäätanssi Vaasan puistossa.

Mikon ja Minnan kohdalla haluan erityisesti korostaa Ilon Wiklandin merkitystä. Kuvakirjaversiossa oleva Kristina Digmanin kuvitus jättää minut täysin kylmäksi. En pidä kuvituksesta lainkaan. Omalla kohdalla taustalla kummittelee totta kai Wiklandin jälki saman sadun Satuja-kokoelmassa julkaistun version kohdalla, mutta Digmanin piirrosjälki on muutenkin sellaista, joka ei ole mieleeni. Se on värimaailmaltaan valjua ja tyylillisesti ehkä liiankin pelkistettyä. Omat lapsenikin nauttivat enemmän Wiklandin kuvituksesta, "vaikka se onkin mustavalkeeta". Satu on onneksi kuitenkin yhtä hurmaava ja hivenen haikea millä tahansa kuvituksella.