KESÄLUKEMISTA

Miten saada oppilaat lukemaan kesälläkin?

KOTIMAA 27.5.2016

Lahtelaisopettajan oppilaille kesäksi lukupakko - koululaisten lukutaito on heikentynyt huolestuttavasti

Pienillä pulpeteilla on kirjoja ja avonaisia vihkoja, joissa lukee kirjallisuusdiplomi. Luokan nurkassa on pursuileva kirjahylly. Möysän koulun 2-3a-luokassa se ei ehkä näy, mutta Pisa-tulosten mukaan lasten lukutaito on heikentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Möysän koulun 2-3a-luokan opettaja Petri Meriläinen ryhtyi tänä keväänä taistelemaan lukutaidon heikkenemistä ja omatoimisen lukemisen vähenemistä vastaan. Hän muutti aiemmin vapaaehtoisen lukudiplomin kaikille oppilaille pakolliseksi kesäsuoritukseksi. Nyt jokainen oppilas lukee kesän aikana vähintään kuusi kirjaa eri genreistä ja täyttää niistä tehtäviä lukuvihkoon. Ehdotus pakollisesta lukemisesta tuli erään oppilaan vanhemmalta.

- Hänen ajatuksensa oli, että koska lapsi ei vapaaehtoisesti tartu kirjaan, koulu voisi pakottaa lapset lukemaan. Luokallani on myös paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joiden kielitaitoa suomenkieliseen kirjaan tarttuminen kesäaikana parantaa varmasti, Meriläinen sanoo.

Pelkkä koulun asettama pakko ei riitä

Meriläinen on työssään jonkin verran huomannut oppilaiden lukutaidon heikentymistä. Oppilaat eivät esimerkiksi jaksa keskittyä lukemiseen eivätkä pysty keskustelemaan lukemastaan.

- Oppilaat saattavat ajatella, että nyt osaan lukea ja se on siinä. Ei ymmärretä, että lukutaitoa täytyy jatkuvasti kehittää.

Vaikka velvoite lukemiseen tulee koululta, on tärkein innostaja lukemiseen Meriläisen mielestä koti. Vaikka lapsi oppii itse lukemaan, ei vanhempien kannata lopettaa ääneen lukemista.

- Myös lukudiplomin suorittamisessa kannustan siihen, että vanhempi ja lapsi lukisivat kirjaa vuorotellen ja keskustelisivat siitä. Ymmärtäminen on pelkkää suorittamista tärkeämpää.

Meriläisen luokalla luetaan myös ääneen. Oppilaiden itse lukemat kirjat voivat vielä olla ohuita, mutta opettaja lukee oppilaille Fedja-sedän kaltaisia klassikoita.

- Tarinoiden kuuntelemiseen oppilaat jaksavat keskittyä hyvin ja muistavat paljon kuulemastaan. Haasteena onkin saada lapset tarttumaan kirjoihin myös itse.

Kun lukudiplomi oli vapaaehtoinen, sen suoritti neljä luokan seitsemästätoista oppilaasta. Pakollisen kesädiplomin suorittamisesta ovat innostuneet kaikki.

- Nyt täällä haluttaisiin lukea koko ajan. Voi tietysti olla, että oppilaat haluavat vain helpottaa kesän urakkaa, Meriläinen nauraa.

Lukudiplomissa luettavat kirjat valitaan kirjaston keräämältä listalta. Meriläisen luokalla kirjat saa kuitenkin valita oman kiinnostuksen mukaan.

- On hieno tunne, kun lapsi tulee innoissaan kertomaan, että on lukenut kokonaisen kirjan. Ei kirjan tarvitse olla valtavan paksu, vaan pääasia on, että lapsi aloittaa lukemisen jostakin ja saa onnistumisen kokemuksia.

Kaisa Uusitalo
kaisa.uusitalo@mediataloesa.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä