Japanilainen musiikki
Tehtävä japanilaisesta musiikista
Perinteinen japanilainen musiikki
Japanilaisen perinnemusiikin historia on erittäin vanhaa. Se on saanut vaikutteita muista Aasian maista ja esimerkiksi buddhalaisuuden mukana Japaniin on omaksuttu myös musiikkia.
Japanilaisen kauneuskäsityksen eli estetiikan ytimessä on keskeneräisyyden ja eri vaiheiden arvostaminen. Filosofisesti ajateltuna kaikki on jatkuvasti muutoksessa ja siksi kauneus löytyy jokaisesta vaiheesta. Tämä ajatusmalli läpäisee kaikkea japanilaista kulttuuria ja siihen pohjaa mm. kohtelias ja kunnioittava käytös.
Hovimusiikki on nimeltään gagaku-musiikkia.
Geidō on kurinalaiseen ja kärsivälliseen harjoitteluun perustuva taideideologia, jossa jokainen vaihe on tärkeä tehdä huolellisesti. Geidōon kuuluvat japanilainen teeseremonia, perinteinen kalligrafia, kukkien asettelu ja noh-draama. Myös perinteisten kamppailulajien harjoittelu perustuu geidōon.
Teatterin yhteydessä yksi vanhimmista lauluteatterin lajeista on noh-draama, jossa musiikki, laulu ja naamiot ovat tärkeässä osassa. Jokainen ääni ja liike on tärkeä.
Suosituin japanilaisen teatterin laji on kuitenkin kabuki-teatteri, jossa tanssi ja musiikki ovat vahvassa roolissa ja esitykset ovat usein vauhdikkaita.
Shamisen on japanilainen kolmekielinen luuttu. Viulun tapaan siinä ei ole otelaudalla nauhoja, joten erilaiset äänenkorkeuden liu'utukset ovat mahdollisia paremmin kuin kitarassa. Shamisenia soitetaan luisella isolla plektralla.
Japanilaisessa musiikissa käytetään pentatonista eli viisisävelistä asteikkoa. (Vastaavanlaisia käytetään mm. länsimaisessa rock-musiikissa.)
Siksi länsimainen rock- ja heavymusiikki mahdollisesti on noussut suureen suosioon Japanissa. Myös japanilaisten perinnesoittimien osaajat tuovat nykymusiikkia perinnemusiikin rinnalle.
Koto on japanilainen kanteletta muistuttava kielisoitin ja kappale Sakura on yksi tunnetuimpia japanilaisia perinnesävelmiä.
Yksi henkilökohtaisista suosikeistani on amerikkalaisen industrial-progeyhtyeen Toolin Lateralus-kappaleesta tehty koto-sovitus.
Japanilaisen kauneuskäsityksen eli estetiikan ytimessä on keskeneräisyyden ja eri vaiheiden arvostaminen. Filosofisesti ajateltuna kaikki on jatkuvasti muutoksessa ja siksi kauneus löytyy jokaisesta vaiheesta. Tämä ajatusmalli läpäisee kaikkea japanilaista kulttuuria ja siihen pohjaa mm. kohtelias ja kunnioittava käytös.
Hovimusiikki on nimeltään gagaku-musiikkia.
Geidō on kurinalaiseen ja kärsivälliseen harjoitteluun perustuva taideideologia, jossa jokainen vaihe on tärkeä tehdä huolellisesti. Geidōon kuuluvat japanilainen teeseremonia, perinteinen kalligrafia, kukkien asettelu ja noh-draama. Myös perinteisten kamppailulajien harjoittelu perustuu geidōon.
Teatterin yhteydessä yksi vanhimmista lauluteatterin lajeista on noh-draama, jossa musiikki, laulu ja naamiot ovat tärkeässä osassa. Jokainen ääni ja liike on tärkeä.
Suosituin japanilaisen teatterin laji on kuitenkin kabuki-teatteri, jossa tanssi ja musiikki ovat vahvassa roolissa ja esitykset ovat usein vauhdikkaita.
Shamisen on japanilainen kolmekielinen luuttu. Viulun tapaan siinä ei ole otelaudalla nauhoja, joten erilaiset äänenkorkeuden liu'utukset ovat mahdollisia paremmin kuin kitarassa. Shamisenia soitetaan luisella isolla plektralla.
Japanilaisessa musiikissa käytetään pentatonista eli viisisävelistä asteikkoa. (Vastaavanlaisia käytetään mm. länsimaisessa rock-musiikissa.)
Siksi länsimainen rock- ja heavymusiikki mahdollisesti on noussut suureen suosioon Japanissa. Myös japanilaisten perinnesoittimien osaajat tuovat nykymusiikkia perinnemusiikin rinnalle.
Koto on japanilainen kanteletta muistuttava kielisoitin ja kappale Sakura on yksi tunnetuimpia japanilaisia perinnesävelmiä.
Yksi henkilökohtaisista suosikeistani on amerikkalaisen industrial-progeyhtyeen Toolin Lateralus-kappaleesta tehty koto-sovitus.
J-pop, j-rock ja j-metal
1970-luvulla japanilaiseen estetiikkaan tuli mukaan kawaii - söpöys. Söpöyden ihanne on siitä lähtien vallannut vahvasti japanilaisen populaarikulttuurin ja tuotteistanut sen.
J-pop
Japanilainen populaarimusiikki on periaatteessa äänimaailmaltaan länsimaista musiikkia.
Kuitenkin japanilaiseen kulttuuriin liittyy erittäin vahva tuotteistus ja bändien brändääminen on erittäin merkittävä piirre. Fanikulttuuri on myös Japanissa erittäin isossa roolissa. Kaikki japanilainen popmusiikki ei kuitenkaan ole puhtaasti j-popia.
J-popissa ja j-rockissa kappaleet ovat usein japaniksi ja osittain englanniksi.
Musiikissa on usein nopea tempo ja pirteä energia, joka nousee vahvasti anime-kulttuurista.
Yksi massiivisista popkulttuuri-ilmiöistä lieneen tyttöbändi AKB48, jossa nimensä mukaisesti on 48 jäsentä.
Japanilaiset säveltäjät ja artistit ovat nousseet länsimaalaisten suosioon myös videopelien myötä.
Tummaääninen Koda Kumi on Japanissa suosittu laulaja ja Final Fantasy 2 -pelin ääniraidalta monille pelaajille tuttu.
Hatsune Miku on myös suosittu Japanissa, vaikka hän ei ole todellinen. Hän on Project Diva-pelisarjan hahmo ja hänen äänensä on tietokoneella luotu. Kymmenisen vuotta sitten suomalaiset tapasivat torilla, kun Hatsune Mikun versio suomalaisesta Ievan polkasta nousi suosioon maailmalla.
Japanilaiselle popmusiikille on tyypillistä oikeiden soittimien käyttö. Vaikka peli- ja animesarjoista on tuttua myös nopea DJ-musiikki, paikallinen pop nojaa soundeissaan vahvasti perinteisiin bändisoittimiin.
J-rock ja J-metal
Myös nämä genret nojaavat musiikillisesti länsimaisiin sukulaisiinsa.
J-rockin yhtenä alalajina visual kei on herättänyt kansainvälistä huomiota, sillä siinä ulkoinen olemus, puvut, meikit ja lavaesiintyminen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin musiikki.
Ensimmäisen visual kei -tyyli yhtyeen sanotaan olleen X Japan 1980-1990-luvuilla.
Babymetal-yhtye on yhdistänyt j-popin tyttöbändin imagon ja laulutyylin metallimusiikkiin.
Dir en grey on japanilainen metalliyhtye, joka on saavuttanut suosiota myös Euroopassa. Useiden japanilaisten metalliyhtyeiden laulajat laulavat melko puhtaasti, myös Dir en greyn solisti kuulostaa enemmän rocklaulajalta.
J-pop
Japanilainen populaarimusiikki on periaatteessa äänimaailmaltaan länsimaista musiikkia.
Kuitenkin japanilaiseen kulttuuriin liittyy erittäin vahva tuotteistus ja bändien brändääminen on erittäin merkittävä piirre. Fanikulttuuri on myös Japanissa erittäin isossa roolissa. Kaikki japanilainen popmusiikki ei kuitenkaan ole puhtaasti j-popia.
J-popissa ja j-rockissa kappaleet ovat usein japaniksi ja osittain englanniksi.
Musiikissa on usein nopea tempo ja pirteä energia, joka nousee vahvasti anime-kulttuurista.
Yksi massiivisista popkulttuuri-ilmiöistä lieneen tyttöbändi AKB48, jossa nimensä mukaisesti on 48 jäsentä.
Japanilaiset säveltäjät ja artistit ovat nousseet länsimaalaisten suosioon myös videopelien myötä.
Tummaääninen Koda Kumi on Japanissa suosittu laulaja ja Final Fantasy 2 -pelin ääniraidalta monille pelaajille tuttu.
Hatsune Miku on myös suosittu Japanissa, vaikka hän ei ole todellinen. Hän on Project Diva-pelisarjan hahmo ja hänen äänensä on tietokoneella luotu. Kymmenisen vuotta sitten suomalaiset tapasivat torilla, kun Hatsune Mikun versio suomalaisesta Ievan polkasta nousi suosioon maailmalla.
Japanilaiselle popmusiikille on tyypillistä oikeiden soittimien käyttö. Vaikka peli- ja animesarjoista on tuttua myös nopea DJ-musiikki, paikallinen pop nojaa soundeissaan vahvasti perinteisiin bändisoittimiin.
J-rock ja J-metal
Myös nämä genret nojaavat musiikillisesti länsimaisiin sukulaisiinsa.
J-rockin yhtenä alalajina visual kei on herättänyt kansainvälistä huomiota, sillä siinä ulkoinen olemus, puvut, meikit ja lavaesiintyminen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin musiikki.
Ensimmäisen visual kei -tyyli yhtyeen sanotaan olleen X Japan 1980-1990-luvuilla.
Babymetal-yhtye on yhdistänyt j-popin tyttöbändin imagon ja laulutyylin metallimusiikkiin.
Dir en grey on japanilainen metalliyhtye, joka on saavuttanut suosiota myös Euroopassa. Useiden japanilaisten metalliyhtyeiden laulajat laulavat melko puhtaasti, myös Dir en greyn solisti kuulostaa enemmän rocklaulajalta.