Kuvataide sisällöt ja tavoitteet luokittain
Kuvataiteen tavoitteita ja sisältöjä 7. luokalle
7. luokan kuvataiteessa käydään läpi kuvataiteen perusteita, kuten sommittelua ja värioppia sekä harjoitellaan kuvantekemisen taitoja. Tunneilla opiskellaan ja harjoitellaan kuvataiteen perustekniikoita, kuten piirtämistä, maalaamista, taidegrafiikkaa, keramiikkaa, kuvanveistoa, valokuvausta ja digitaalista kuvankäsittelyä. Oppitunneilla työskennellään sekä yksin että ryhmässä. 7. luokan tavoitteisiin kuuluu kuvataideluokan toimintakulttuurin omaksuminen, turvalliset työtavat sekä välinehuolto. (T1, T3, T5, T9)
Tunneilla tutustaan taidehistoriaan, ympäröiviin kuvakulttuureihin sekä tarkastellaan oppilaiden valitsemia kuvastoja. Keskustellaan kuvista ja harjoitellaan kuvantulkinnan tapoja. (S1, S2, S3)
Arvioinnissa huomioidaan valmiit työt, työskentelyprosessi ja työskentelytaidot. Arvioinnissa käytetään myös itsearviointeja sekä vertaisarviointia.
Mikäli oppilas ei valitse kuvataidetta valinnaisena oppiaineena, 7.luokan arvio jää päättötodistukseen. Kuvataide siis päättyy yhteisenä oppiaineena vuosiluokalle 7. Kuvataide tulee seuraavan kerran vastaan toisella asteella esim. lukion pakollisena kurssina.
Pitkä valinnainen 8.-9.luokan kuvataide
Kuvataide: peruskurssi. Haluatko oppia lisää kuvantekemisestä, taiteesta ja muista kuvamaailmoista? Ei haittaa, vaikka et osaisi piirtää omasta mielestäsi täydellisesti, kuvataiteessa voit olla hyvä ja onnistua tuhansilla eri tavoilla! Kiinnostus ja asenne ratkaisevat!
Tavoitteet
- Kehittää ja syventää oppilaan kuvallista ajattelua ja kuvallisia ilmaisutaitoja.
- Harjaannuttaa oppilasta itsenäiseen, oma-aloitteiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn.
- Kehittää oppilaan ryhmätyötaitoja.
- Ohjata työskentelemään ja käyttämään materiaaleja taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
- Ohjata oppilasta keskustelemaan omista ja muiden töistä.
- Oppilas osaa keskustella kuvista ja tulkita erilaisia kuvastoja aina taidekuvista oman ympäristönsä kuviin.
- Harjaannuttaa oppilasta havaitsemaan taiteessa, kulttuurissa ja ympäristössä ilmeneviä arvoja ja mielipiteitä.
- Kannustaa ottamaan itse kantaa ja perustelemaan mielipiteensä.