ENA9 Spring 2026

Kantaa ottavat aineet

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Puheet

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Puhe

Kirjoita puhe yhdestä (Pedanetista löytyvässä) tehtävänannossa mainituista aiheista puheen tarkastuslista ja yleiset aineen kirjoitusohjeet mielessä pitäen. Palauta viimeistään sunnuntai-iltana 22.3. klo 18. Puheita vertaisarvioidaan maanantain tunnilla, joten palauttakaa puheet ajoissa, jotta oppitunnilla on tarvittava sisältö.

Muista, että ENA9:lla ei käytetä tekoälyä tai Googlen kääntäjää kirjoittamisessa.
Kaikki ideat, ajatukset ja tekstit mietitään itse omassa päässä. Tästä opintojaksosta ei anneta numeroarvosanaa ja jakson aikana on tarkoitus harjoitella erilaisten tekstien laatimista ja kirjoittamista enkuksi. Sen vuoksi huijaamisessa ei ole mitään järkeä, kun palautetta ei saa omasta tuotoksestaan. Kielioppia, lauserakenteita ja sanastoja saa (ja pitääkin) tarkastaa kirjoittaessa, mutta kaikki tuotettu teksti pitää olla kirjoitettu itse.

Puheen tarkistuslista

Step 1: Millainen puhe on kyseessä? Kenelle puhe on osoitettu? Ovatko aloitus ja kieli sopivia tähän tilanteeseen?
Step 2: Mitä puhe käsittelee? Mikä on puheen pääviesti? Ovatko asiat selkeästi ilmaistu? Onko puheessa toistoa?
Step 3: Onko puheessa omakohtaista tarinaa? Onko se mieleenpainuva? Miksi/Miksi ei?
Step 4: Käyttääkö puhuja lainauksia puheessaan?
Step 5: Millainen lopetus on? Tiivistääkö puhuja viestiään puheen loppupuolella? Kiittäkö hän yleisöään?

13.3. Kuvaileva aine

Kirjoita tekstisi wordissä, docsissa tms. ohjelmalla niin, että sinulle jää siitä oma tallennettu kopio. Liitä sen jälkeen tekstisi Teamsissä ENA9-tiimin tehtävän "Kuvaileva kirjoitelma" kohdalle.
Palautus sunnuntaihin 15.3. mennessä.

Muista, että ENA9:lla ei käytetä tekoälyä tai Googlen kääntäjää kirjoittamisessa.
Kaikki ideat, ajatukset ja tekstit mietitään itse omassa päässä. Tästä opintojaksosta ei anneta numeroarvosanaa ja jakson aikana on tarkoitus harjoitella erilaisten tekstien laatimista ja kirjoittamista enkuksi. Sen vuoksi huijaamisessa ei ole mitään järkeä, kun palautetta ei saa omasta tuotoksestaan. Kielioppia, lauserakenteita ja sanastoja saa (ja pitääkin) tarkastaa kirjoittaessa, mutta kaikki tuotettu teksti pitää olla kirjoitettu itse.

27.2. Sähköpostikirjeen kirjoittaminen

Kirjoita tekstisi wordissä, docsissa tms. ohjelmalla niin, että sinulle jää siitä oma tallennettu kopio. Liitä sen jälkeen tekstisi Teamsissä ENA9-tiimin tehtävän "Sähköpostikirje" kohdalle.
Palautus lauantaihin 7.3. mennessä.