Luonnonvesissä on vaihtelevasti niin sanottua puskurikykyä. Puskuriliuokseksi sanotaan sellaista liuosta, jossa on heikkoja happoja ja heikkoja emäksiä, jotka voivat sitoa liuokseen tulevia vetyioneja (H+). Silloin liuoksen pH ei muutu vähäisistä happo- tai emäslisäyksistä. Luonnonvesistä kirkkaat, happamilla kallio- ja maaperäalueilla sijaitsevat vedet ovat puskurikyvyltään heikoimpia.