Ruotsin itämaasta Suomeksi (HI5)

Laajuus 2 op.

Opintojakso tarkastelee nykyisen Suomen alueen kehitystä osana Itämeren alueen historiaa esihistoriasta autonomian ajalle asti. Opintojaksossa perehdytään yhteiskunnan, talouden ja ympäristön lisäksi yhteisöjen ja yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen, arjen historiaan ja ihmisten elämäntapaan sekä elinkeinoihin historian eri vaiheissa. Moduulissa syvennytään erityisesti lähiympäristön historian lähteisiin ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • tuntee Suomen alueen historiallisia lähteitä ja osaa arvioida niitä kriittisesti
  • tuntee suomalaista, saamelaista ja muiden vähemmistöryhmien kulttuuriperintöä ja arjen historiaa
  • hallitsee Suomen historialliset kehityslinjat sekä niiden yhteydet pohjoismaiseen kehitykseen ja Itämeren alueeseen
  • kykenee yhdistämään historialliset kehityslinjat oman kotiseutunsa historiaan ja näkee kehityksen myös yksittäisen ihmisen kannalta
  • osaa eritellä Suomen väestö-, sosiaali- ja taloushistoriallisen kehityksen
  • osaa arvioida suomalaisen sivistyksen yhteydet länsimaiseen kulttuuriin
  • osaa tarkastella Suomen historian käyttöä politiikassa ja identiteetin luomisessa.

Keskeiset sisällöt

Suomen alue esihistoriallisella ajalla
  • tutkimusmenetelmät ja lähteet
  • käsitykset Suomen väestöryhmien alkuperästä
Keskiaika
  • Itämeren alueen valtiollinen kehittyminen
  • kirkollisen ja maallisen vallan muotoutuminen
  • yhteiskunta, elinkeinot, elämäntapa ja kulttuuri
Uusi aika
  • reformaatio ja vahvistuva hallitusvalta
  • Ruotsin suurvaltapyrkimysten vaikutus Suomeen
  • elämäntapa sääty- ja maatalousyhteiskunnassa
  • Suomen aseman muutos ja uudistukset Ruotsin ajan lopulla
Suomi osana Venäjää
  • Suomen liittäminen Venäjään ja autonomian synty
  • suomalaisen identiteetin luominen, sivistys, tiede ja taide

Laaja-alainen osaaminen


Opintojaksossa kehittyy globaali- ja kulttuurinen osaaminen, kun opiskelija tutustuu Suomen identiteettiseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen kehitykseen osana globaalia/ympäriöivän maailman kehitystä ja oppii hahmottamaan lähialueiden kansojen sekä vähemmistöjen vaikutusta suomalaiseen kulttuuriin. 

Eettisyys ja ympäristöosaaminen tulee esille, kun opiskelija tutustuu ympäristön taloudelliseen hyödyntämiseen eri aikakausina ja hän pohtii eri aikakausien ihmisten valintoja ja valinnan mahdollisuuksia. Hyvinvointiosaaminen kehittyy opiskelijan ymmärtäessä muuttuvan maailman olevan osa historiaa. Opiskelija oppii valmiuksia ymmärtää muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan. 

Opintojakson arviointi

Opintojakson arviointi toteutuu sekä itse- ja vertaisarviointina että opettajan toteuttamana formatiivisena ja summatiivisena arviointina. Moduulin arviointitavat täsmennetään moduulin alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisen osaamisen arviointi sisältyy muuhun toteutettavaan arviointiin. Opintojaksossa voidaan arvioida esimerkiksi historiallisen empatian taitoja ja opiskelijan kykyä hahmottaa suomalaisen arvopohjan syntyminen ja sen muutos.