LI8 SieLu- aktiivinen harrastaja

SieLu- aktiivinen harrastaja moduuli on liikuntaa aktiivisesti harrastavan omatoimisen harjoittelun perusteella suoritettava moduuli. Opiskelija laatii kirjallisen liikuntasuunnitelman oman/omien lajin/lajien harjoittelusta ja tavoitteista. Liikuntaharrastuksen on oltava monipuolista ja se toteutetaan yhden lukuvuoden aikana. Moduulissa laaditaan itselle harjoitusohjelma ja kirjataan harjoittelupäiväkirja.

Moduulin voi suorittaa myös joukkuelajien ohjaus- tai tuomarointitoiminnalla. Esimerkiksi voi olla juniorijoukkueen valmentajana ja siitä kirjataan harjoitukset, mitä on joukkueelle vetänyt. Tai jos on käynyt jonkun lajin tuomarikoulutuksen ja käy tuomaroimassa otteluita. Niistä myös kirjallisesti koottuna yhteenveto. 

Moduulin laajuus voi vaihdella.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • osaa suunnitella itselleen monipuolisen harjoitusohjelman
  • osaa arvioida harjoitusohjelman toteutumista ja tehdä siihen tarvittaessa muutoksia

Keskeiset sisällöt

Keskeiset sisällöt
  • harjoitusohjelman suunnittelu moduulin alussa ja sen hyväksyttäminen opettajalla
  • harjoittelupäiväkirjan laatiminen ja sen arviointi moduulin lopussa
Opiskelija voi itse valita mitkä lajit sisällyttää harjoitusohjelmaan. Harjoitusohjelman pitää sisältää myös muitakin osa-alueita kuin pelaamista, esimerkiksi lajille tyypillisiä oheisharjoitteita ja kehonhuoltoa.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet

Moduulissa LI8 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista hyvinvointia ja monitieteisyyttä/luovuutta. Näitä laaja-alaisia taitoja pyritään vahvistamaan käsiteltävien sisältöjen lisäksi esimerkiksi valituilla työtavoilla. Moduulissa painotetaan opiskelijan omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Opiskelijan aktiivinen suunnittelu ja arviointi tukena liikkumisen motivoinnissa.

Arviointi

Moduuli arvioidaan suoritettu/hylätty (S tai H).