Ryhmä 6
Kevään 2016 projektiviikot, ryhmä 6
Kutosryhmän pääperiaatteena oli antaa mahdollisimman paljon tilaa oppilaiden omille ideoille ja ajatuksille.
Aluksi oppilaat piirsivät ja kirjoittivat isoille voimapapereille mind mapeja järvestä ja kaikesta, mitä siitä tulee mieleen. Sitten ideat koottiin yhteen isoon paperiin, joka ripustettiin työskentelyn ajaksi luokan seinälle. Ideoinnin jälkeen oppilaat saivat itse jakaa itsensä pienempiin, noin 8 hengen ryhmiin. Reunaehtoina oli, että joka ryhmässä pitää olla niin pieniä (0-3lk), "keskikokoisia" (5-6lk) kuin isojakin (7-9lk). Näissä ryhmissä oppilaat pohtivat yhdessä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
1. MITÄ haluamme tutkia?
2. MITEN haluamme sitä tutkia?
3. MITÄ siitä tulee tulokseksi?
(+mitä siitä voi oppia?)
Päätettyään näiden kysymysten, ison ideapaperin ja opettajien avustuksella projektinsa aiheen ja toteutustavan, ryhmät ryhtyivät töihin. Projektitöitä tehtiin yhteensä noin 10-12 tuntia, ja muuna aikana teimme retkiä Siilinjärvelle ja Mätikölle sekä ulkoilimme koulun ympäristössä. Ryhmät hitsautuivat hyvin yhteen ja työskentelyn tuloksia voikin ihailla vasemmalla olevasta valikosta. Lisäksi alakoululaiset tekivät yhdessä sarjakuvia ja yläkoululaiset järjestivät Kahoot!-tietokilpailuja ja luontorasteja nuoremmille ryhmäläisilleen.
Vaikka ryhmien tuotokset ovatkin mielettömän upeita, projektin suurin anti meidän opettajien mielestä oli kuitenkin nähdä, kuinka hyvin ryhmäläisiltämme onnistui yhteistyö entuudesta tuntemattomien ja eri ikäisten ryhmäläisten kanssa.
Miina, Viivi, Sami, Päivi ja Pirjo