Leirikoulu2017
Leirikoulu Loutrakissa 2-9.9.2017
perjantai - Blue lake
Viimeinen päivä alkoi auringon paisteella Niinkuin muinakin päivinä. Pakkauduimme bussiin ja suuntasimme kohti Osios Patapioksen luostaria. Luostarissa kävimme katsomassa pyhäinjäännöksiä ja hienoa kirkkoa.
Luostarilta matkasimme Heraionin museoalueelle. Siellä oli mahdollisuus hyppiä mereen kalliolta. Mäessä mies varoitti meitä meduusoista, ja näimmekin niitä rannassa. Hyppykohdassa meduusoja ei pahemmin ollut ja rohkeimmat uskaltautuivatkin hyppäämään. Rannassa olevat meduusat vältettiin sillä, että kiivettiin takaisin kalliolle hyppypaikasta suoraan. Muutamia pistoja kuitenkin sattui.
Hyppelyiden jälkeen bussi vei meidät blue lakelle. Siellä oli mahdollisuus syödä ja uida.
Illallla kaupungissa oli markknat ja meillä oli sen verran vapaa-aikaa, että kiersimme siellä.
torstai - kanavaristeily
Matkasimme bussilla satamaan, jossa jouduimme odottamaan laivaa jonkin aikaa. Sitten pääsimme laivaan ja näimme ison rahtilaivan tulevan kanavan läpi.
Oma laivamme pääsi tämän jälkeen matkaan. Laivassa oli kaksi kerrosta. Toisessa kerroksessa oli tiski, josta oppilaat ostivat coca-colaa.
Risteilyn jälkeen oli aikaa uida ja rentoutua. Illalla mentiin syömään. Ruoan jälkeen menimme katsomaan kulkuetta.
keskiviikko-retki Ateenaan

Suurkaupungin vilinään saavuimme noin tuntia myöhemmin. Siellä menimme ensimmäisenä katsomaan olympiastadionia. Täällä saimme ensikosketuksen muihin turisteihin, busseja oli jonossa koko tienvarren verran.
Seuraava pysäkki olikin sitten Akropolis-kukkula. Siellä katsoimme temppeleitä ja rakennelmia ja sen jälkeen olikin aika siirtyä Syntagma-aukiolle ja syömään.
syömisen jälkeen sai käydä shoppailemassa tai lähteä kansallismuseoon.
Neljän aikaan katsoimme parlamenttitalon vahdinvaihdon ja siitä lähdimme ajamaan takaisin kohti Loutrakia.
Tiistai - Antiikin korintti

sitten palasimme taksilla hotellille. Loppupäivä menikin rannalla lekoillessa.
maanantai - nunnaluostari


päästyämme takaisin kaupunkiin oppilas saivat mennä lounaalle itsenäisesti ja palata hotellille. Sitten mentiin uimaan. Aallot olivat onneksi vähän tyyntyneet eilisestä ja vesi vilvoitti mukavasti kävelystä rasittuneita jalkoja.