Voimakupla -osaamismerkit

Salon kansalaisopiston taiteen perusopetuksen Voimakuplat

Voimakupla- osaamismerkki on oppilaan itsensä kehittämisen ja motivoinnin väline sekä palkinto sen saavuttamisesta. Merkin saavuttamisen kautta oppilaalle konkretisoituu hänen omien voimavarojensa löytyminen.

Merkeillä on ohjeelliset myöntämisajat, koska niiden sisältö vastaa suurin piirtein taiteen perusopetuksen kulkua eri taiteenaloilla. Opettaja kuitenkin päättää, milloin oppilas on kypsynyt tarpeeksi saadakseen merkin. Merkki voidaan antaa kesken lukukauden, kun oppilaan yksilöllinen kehittyminen ottaa edistysaskeleita tai se voi olla ryhmän kollektiivinen palkinto ja huipennus yhdessä toteutetun ponnistuksen jälkeen.

Kun ryhmän opettaja katsoo, että on Voimakuplan aika, hän luovuttaa oppilaalle rintamerkin ja todistuksen. Todistus tallennetaan myös PDF-muodossa peda.netin oppilaskansioon ja / tai lähetetään oppilaalle sähköisesti.

Salon kansalaisopisto antaa taiteen perusopetusta kuvataiteen, käsityön, sanataiteen, sirkuksen, tanssin ja teatterin aloilla. Eri taiteenaloilla perusteet osaamismerkin saamiseen vaihtelevat jonkin verran, koska oppilaan taidot, asenteet ja vastaanottokyky korostuvat eri tavoin eri taiteenaloilla. Teatteri, tanssi ja sirkus ovat tyypillisesti ryhmäkeskeisiä taiteenaloja, joissa harjoitus ja esiintyminen vaativat sitoutumista, ryhmässä toimimisen taitoja sekä sosiaalista kyvykkyyttä. Kuvataiteessa, käsityössä ja sanataiteessa puolestaan yksilöllisyys ja omakohtainen ilmaisu ovat tärkeässä osassa.

Voimakuplia on käytössä yhdeksän erilaista, joista ohessa kaksi esimerkkiä. Taidekaveri on ensimmäisiä oppilaalle myönnettäviä osaamismerkkejä. Sen voi saada jo 8-10 -vuotiaana. Terävä ajattelija -merkin voi tavallisesti saada vasta yläkouluikäinen tai sitä vanhempi oppilas

 

TAIDEKAVERI -Voimakupla myönnetään oppilaalle, joka

-  osaa toimia ja tehdä taidetöitä yhdessä muiden kanssa
- auttaa ja on kohtelias toisille
- antaa myös toisen persoonalle tilaa ja mahdollisuuden olla oma itsensä
- toimii oikeudenmukaisesti ja eettisesti
- osaa odottaa vuoroaan
- pitää huolta työvälineistä ja käyttää niitä tarkoituksenmukaisesti


TERÄVÄ AJATTELIJA
 -Voimakupla myönnetään oppilaalle, joka

  • osaa ilmaista ajatuksiaan taiteen keinoin
  • osaa kertoa teoksensa lähtökohdan ja sanallistaa omaa prosessiaan ja teoksiaan
  • on kiinnostunut monipuolisesti eri taidemuodoista, niiden taustoista ja historiasta
  • on kiinnostunut teosten sisällöistä, merkityksistä, symboliikasta




Voimakupla-osaamismerkit on kehitetty yhteistyössä Somero-opiston, Savonlinnan Setlementtiopiston, Salon kansalaisopiston ja Tornion kansalaisopiston kanssa. Innoittajana tähän on ollut Tieken Osaamisperusteisuus vapaassa sivistystyössä -koulutus. Voimakupla- osaamismerkit otetaan Salon kansalaisopistossa käyttöön lukuvuoden 2024-2025 alussa. Merkit on suunnitellut somerniemeläinen kuvataiteilija ja kuvittaja Keanne van de Kreeke.