Käsityökoulu

Taiteen perusopetus - Käsityökoulu

Salon kansalaisopiston käsityökoululle on luotu uusi yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, joka otettiin käyttöön kaikissa ryhmissä syyskuussa 2018. Käsityökoulun opinnot on tarkoitettu n. 7-19 -vuotiaille lapsille ja nuorille ja ne etenevät yhteisistä opinnoista (1-6) teemaopintoihin. Taiteen perusopetuksen opinnot tarjoavat innostavia ja monipuolisia mahdollisuuksia taiteen tekemiseen ja kokemiseen sekä taiteesta nauttimiseen.

Käsityön yhteisten opintojen tarkoituksena on alan perustaitojen hankkiminen. Käsityökoulussa tutustutaan eri materiaaleihin ja työtapoihin toiminnallisesti ja monipuolisesti ja valmistetaan töitä esim. kankaasta, langoista ja puusta. Opintojen tavoitteena on rohkaista ja tukea oppilaan ilmaisua, omakohtaisen käsityösuhteen muotoutumista sekä identiteetin rakentumista. Teemaopinnoissa oppilas syventää taitojaan ja tietojaan sekä perehtyy aiempaa perusteellisemmin materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineenä. Opintojen aikana oppilaan kyky itsenäiseen työskentelyyn kehittyy ja hän oppii tekemään tietoisesti valintoja omassa tekemisessään sekä perustelemaan niitä. Teemaopintoja valitsemalla oppilas pystyy suuntautumaan häntä kiinnostaviin asioihin ja soveltamaan itselleen kiinnostavia aihealueita ja teemoja mielekkäästi.

Oppilaalla on mahdollisuus saada taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus suoritettuaan hyväksytysti 500 oppituntia. Peruskurssien lisäksi lähiopetusta voidaan antaa myös lyhytkurssien, projektien, kiertävien työpajojen, leirien ja yhteisten opintovierailujen muodossa. Opintoja voidaan toteuttaa myös yhteistyössä Kuvataidekoulun ja Teatterikoulun ryhmien kanssa. Käsityökoulun opintoihin voidaan laskea mukaan myös opinnot Kuvataidekoulun opintokokonaisuuksissa.

Ryhmäkoko on 10-14 oppilasta. Kurssimaksu kattaa materiaalikustannukset. Kurssimaksut suoritetaan pääsääntöisesti yhdessä erässä syyslukukauden aikana. Teemaopintojen kurssimaksut veloitetaan erikseen syksyn ja kevään opinnoista. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja varapaikalle jääneet ovat jonossa lukuvuoden ajan.

Käsityökoulun kurssit ja ilmoittautumislinkit löytyvät täältä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä