19.2 Opintotuki
Lukion opiskelijan on mahdollista saada Kelan myöntämää opintorahaa ja valtion takaamaa opintolainaa. Vuokralla asuva opiskelija voi saada yleistä asumistukea. Opintotuen määrään vaikuttavat mm. opiskelijan ikä, tulot, vanhempien luona asuminen, vanhempien tulot jne. Kotona asuva lukiolainen saa pääsääntöisesti vain perusosaa. Opintotukea ei myönnetä alle 17-vuotiaille. Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemiskuukauden alusta lukien.
Lukiolainen voi saada opintotukea lukuvuoden 10 kuukaudelta elokuun alusta toukokuun loppuun. Tuki myönnetään yleensä heti koko opiskeluajaksi. Lukion säännönmukainen kesto on kolme opintovuotta, mutta lisähakemuksesta tukea voi saada neljänneksi opintovuodeksi, jos päätoimiset lukio-opinnot jatkuvat.
Päätoimisuuteen vaaditaan vähintään 20 opintopistettä/lukuvuosi (tai 10 opintopistettä ja 1 YO-koe tai 2 YO-koetta). Kela tutkii Koski-tietovarannosta vuosittain syyskuussa, onko lukion nuorten oppimäärän opiskelija tehnyt edellisenä lukuvuonna vähintään 20 opintopistettä. Hylätyt opintosuoritukset otetaan myös huomioon. Ohjelmallinen seuranta ei ota huomioon YO-kokeita. Selvityspyyntö saattaa siis lähteä opiskelijalle, jolla on ollut YO-kokeet huomioiden riittävästi opintosuorituksia.
Kela voi myöntää opintotukea kesä-heinäkuulle, jos lukio vahvistaa, että opiskelija suorittaa lukion oppimäärään kirjattavia opintopisteitä. Opintotukea voi saada, vaikka lukiolainen suorittaisi kesällä vain yhden opintopisteen. Kalenterikuukausi oikeuttaa opintotukeen, jos siinä on vähintään 18 opintotukeen oikeuttavaan aikaan kuuluvaa päivää. Yhtäjaksoisen opiskelun ”sisälle” osuvat viikonloput lasketaan mukaan opiskeluaikaan. Itsenäisen syksyn YO-kirjoituksiin valmistautuminen ei oikeuta kesätukeen.
Lukiolaisen ulkomaan vaihto-opiskeluun ei yleensä myönnetä opintotukea, koska vaihto-opiskelu ei yleensä ole päätoimista. Opintotukea voi saada, jos ulkomaan vaihto-opinnoista hyväksi luetaan suomen lukiotutkintoon vähintään 20 opintopistettä lukukautta kohti. Eli koko lukuvuoden kestävän vaihto-opiskelun ajaksi hyväksi lukuja pitäisi tulla 40 opintopistettä.
Jos opiskelija ei suorita kesällä opintoja tai hänellä ei ole kesätyöpaikkaa, opiskelija voi hakea toimeentulotukea kesän ajalle. Opiskelijan pitää kertoa hakemuksessa, onko hänellä kesätöitä tai voiko hän suorittaa kesäopintoja.
Lisätietoja osoitteesta www.kela.fi.
Lisätietoja yleisestä asumistuesta saat yleinen asumistuki -esitteestä ja Kelan verkkosivuilta: www.kela.fi/selkosuomi