Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

Eurooppalainen ihminen (HI04) 2 op

Opintojakso tarkastelee yhteiskunnallisen ajattelun, aatteiden ja ihmisoikeuksien kehittymistä sekä myyttisiä, uskonnollisia ja tieteellisiä maailmanselityksiä antiikista nykypäivään. Opintojaksossa perehdytään kulttuuriperintöön, taiteeseen ja tieteeseen oman aikansa ilmentäjinä Euroopassa. Tarkastelun kohteena on eurooppalainen ihminen, yksilön ja yhteiskunnan suhde sekä sukupuoli ja arkielämä.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tuntee keskeisen länsimaisen kulttuuriperinnön ja osaa eritellä sen muodostumista vuorovaikutuksessa muiden kulttuuripiirien kanssa
  • ymmärtää tieteen, taiteen, ihmiskuvan ja sukupuoliroolien muutoksen suhteessa yhteiskunnalliseen kehitykseen
  • ymmärtää taiteen ja populaarikulttuurin merkityksen historiakäsityksen luomisessa
  • osaa eritellä tieteen saavutusten merkitystä ja eri aikakausien maailmankuvia
  • osaa arvioida erilaisten aatteiden kehitystä sekä niiden vaikutuksia ympäröivään maailmaan
  • pystyy analysoimaan kulttuuria sen historiallisessa kontekstissa sekä ymmärtämään kulttuurin ja politiikan keskinäisen vuorovaikutuksen
  • osaa tarkastella eurooppalaista kulttuuria osana kulttuurin globalisaatiota

Keskeiset sisällöt

Eurooppalainen kulttuuri ja maailmankuvan rakentuminen

  • tiede, taide, uskonto ja media maailmankuvan muokkaajana ja välittäjänä

Eurooppalaisen kulttuurin juuret

  • antiikin kulttuurien yleispiirteet
  • demokratian ja tieteellisen ajattelun synty
  • keskiajan kulttuuri ja kulttuuripiirien vuorovaikutus

Yksilöllisen ajattelun ja tieteellisen maailmankuvan kehittyminen

  • tieteen ja taiteen kehitys uuden ajan alussa
  • reformaatio ja tiedon vallankumous
  • valistus, ihmisoikeuksien ja tasa-arvoajattelun syntyminen
  • 1800-luvun aatteet sekä kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset

Kohti nykyaikaa

  • taide, populaarikulttuuri ja kulttuurin globalisoituminen
  • tiede uskonnollisen maailmankuvan haastajana, edistysusko ja uhkakuvat
  • demokratian ja tasa-arvoajattelun leviäminen sekä niiden vastavoimat
  • tiedon määrän kasvu ja kulttuurin pirstaloituminen
  • sukupuoliroolien murros

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen: Opiskellessaan Euroopan kulttuurihistoriaa opiskelija ymmärtää sananvapauden merkityksen, sen vastuullisen käytön sekä tiedonkäsityksen ja tiedonvälityksen muuttumisen historiassa eri näkökulmista. Euroopan historian kautta opiskelija myös hahmottaa rakentavan vuorovaikutuksen ja kulttuurienvälisen ymmärryksen merkityksen kestävälle tulevaisuudelle, demokratialle ja rauhalle.

Yhteiskunnallinen osaaminen: Opiskellessaan Eurooppalaisen kulttuurin muotoutumista opiskelija oppii ymmärtämään ja arvostamaan demokraattisen, oikeudenmukaisen sekä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen perustuvan yhteiskunnan toimintaperiaatteita ja rakenteita. Historian kautta hän ymmärtää, miten yhteinen sosiaalinen pääoma muodostuu ja miten sitä voi kartuttaa.

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: Tutustuessaan eurooppalaisen kultturin muotoutumiseen ja siihen liittyneisiin ristiriitoihin historiassa, opiskelija oppii tunnistamaan ja reflektoimaan kulttuuriperintöjä, arvoja, ihmisten erilaisia toimintaympäristöjä ja muita seikkoja, joiden pohjalle kulttuuri-identiteetit ja elämäntavat rakentuvat omassa arjessa sekä suomalaisessa yhteiskunnassa ja Euroopassa.

Esitietovaatimukset

Ei ole.

Arviointi

Numeroarviointi

Ruotsin itämaasta Suomeksi (HI05) 2 op

Opintojakso tarkastelee nykyisen Suomen alueen kehitystä osana Itämeren alueen historiaa esihistoriasta autonomian ajalle asti. Opintojaksossa perehdytään yhteiskunnan, talouden ja ympäristön lisäksi yhteisöjen ja yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen, arjen historiaan ja ihmisten elämäntapaan sekä elinkeinoihin historian eri vaiheissa. Opintojaksossa syvennytään erityisesti lähiympäristön historian lähteisiin ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tuntee Suomen alueen historiallisia lähteitä ja osaa arvioida niitä kriittisesti
  • tuntee suomalaista, saamelaista ja muiden vähemmistöryhmien kulttuuriperintöä ja arjen historiaa
  • hallitsee Suomen historialliset kehityslinjat sekä niiden yhteydet pohjoismaiseen kehitykseen ja Itämeren alueeseen
  • kykenee yhdistämään historialliset kehityslinjat oman kotiseutunsa historiaan ja näkee kehityksen myös yksittäisen ihmisen kannalta
  • osaa eritellä Suomen väestö-, sosiaali- ja taloushistoriallisen kehityksen
  • osaa arvioida suomalaisen sivistyksen yhteydet länsimaiseen kulttuuriin
  • osaa tarkastella Suomen historian käyttöä politiikassa ja identiteetin luomisessa

Keskeiset sisällöt

Suomen alue esihistoriallisella ajalla

  • tutkimusmenetelmät ja lähteet
  • käsitykset Suomen väestöryhmien alkuperästä

Keskiaika

  • Itämeren alueen valtiollinen kehittyminen
  • kirkollisen ja maallisen vallan muotoutuminen
  • yhteiskunta, elinkeinot, elämäntapa ja kulttuuri

Uusi aika

  • reformaatio ja vahvistuva hallitusvalta
  • Ruotsin suurvaltapyrkimysten vaikutus Suomeen
  • elämäntapa sääty- ja maatalousyhteiskunnassa
  • Suomen aseman muutos ja uudistukset Ruotsin ajan lopulla

Suomi osana Venäjää

  • Suomen liittäminen Venäjään ja autonomian synty
  • suomalaisen identiteetin luominen, sivistys, tiede ja taide

Laaja-alainen osaaminen

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: Tutustuessaan suomalaisen kulttuurin varhaisvaiheisiin ja kehittymiseen osana Ruotsin valtakuntaa, opiskelija oppii tunnistamaan ja reflektoimaan kulttuuriperintöjä, arvoja, ihmisten erilaisia toimintaympäristöjä ja muita seikkoja, joiden pohjalle kulttuuri-identiteetit ja elämäntavat rakentuvat omassa arjessa sekä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Esitietovaatimukset

Ei ole.

Suositellaan suorittamaan ennen opintojaksoa Itsenäisen Suomen historia (HI03)

Arviointi

Numeroarviointi

Maailman kulttuurit kohtaavat (HI06) 2 op

Opintojaksossa perehdytään kulttuurin käsitteeseen ja kulttuurieroja koskevan ajattelun muutoksiin sekä tarkastellaan, miten suhtautuminen eri kulttuureihin on vaihdellut ajattelun ja yhteiskuntien muuttuessa. Opintojaksossa tarkastellaan länsimaisten ja muiden kulttuurien kohtaamista ja vuorovaikutusta historian eri aikoina.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää kulttuurien vuorovaikutusta koskevia teorioita ja käytänteitä
  • tunnistaa kulttuuristen arvojen ja maailmankuvien ilmenemisen arkielämässä ja sosiaalisissa suhteissa
  • osaa eritellä kulttuurien välistä vuorovaikutusta sekä historiallisessa että nykypäivän kontekstissa
  • analysoi esimerkiksi taiteissa, uskonnossa ja sosiaalisissa rakenteissa esiintyviä kulttuurisia arvoja ja käytäntöjä
  • erittelee kulttuurien moninaisuutta historiallisena osana eurooppalaista kulttuuria ja pystyy arvioimaan sille annettuja merkityksiä
  • osaa kriittisesti eritellä ja arvioida kulttuurisia eroja koskevia väitteitä, eri kulttuureihin liitettyjä stereotypioita sekä kulttuurien vaikutusta yksilöön
  • tuottaa yksin tai ryhmässä historiallista asiatekstiä käyttämällä monipuolisesti ja kriittisesti lähdeaineistoa.

Keskeiset sisällöt

Kulttuurintutkimuksen perusteet ja käsitteet

  • kulttuurit ja niiden vuorovaikutus

Opintojaksossa tarkasteltaviksi kohteiksi valitaan kaksi tai useampia kulttuureja seuraavilta alueilta:

  • Aasian kulttuurit
  • Afrikan kulttuurit
  • arktiset kulttuurit
  • Australian ja Oseanian alkuperäiskulttuurit
  • Latinalaisen Amerikan kulttuurit
  • Lähi-idän kulttuurit
  • Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuurit.

Laaja-alainen osaaminen

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: Tutustuessaan maailman kultturien historiaan, opiskelija ymmärtää perusasiat globalisaatiosta ja siitä, miten se vaikuttaa erilaisissa olosuhteissa elävien ihmisten mahdollisuuksiin noudattaa kestävää elämäntapaa.

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: Tutustuessaan laajasti eri maailmankulttuurien historiaan, opiskelija oppii tunnistamaan ja reflektoimaan kulttuuriperintöjä, arvoja, ihmisten erilaisia toimintaympäristöjä ja muita seikkoja, joiden pohjalle kulttuuri-identiteetit ja elämäntavat rakentuvat Euroopassa ja globaalisti. Samalla hän harjaantuu arvostamaan ihmisten ja yhteisöjen oikeutta kulttuuriseen identiteettiin sekä toimimaan kulttuurisen moninaisuuden puolesta.

Esitietovaatimukset

Ei ole.

Arviointi

Numeroarviointi