Musiikin valinnainen

Huomenta 12.5.!

Tämä onkin viimeinen valinnainen musiikki tänä keväänä. Osalta puuttui viime kerran tehtävät palautuskansiosta. Laitoin niistä merkinnät. Jos olette palauttaneet johonkin muualle tehtävät, niin laittakaa mulle tieto, niin poistan wilmamerkinnän. Merkinnät tein palautuskansion nimien perusteella.

Kun palaamme kouluun, niin valinnaismusiikkia ei voi pitää tänä keväänä enää rajoituksien takia. Kivaa on ollut, teidän kanssanne on saatu aikaiseksi paljon erilaisia juttuja ja olette taitavia. Itse olen pitänyt kovasti näistä tunneista vuoden aikana, teidän kanssanne on onnistunut moni juttu ja olette olleet innokkaasti mukana kaikessa, mitä olen ehdottanut. Nyt tämä etäopiskelukin on onnistunut, olette jaksaneet ahkeroida ja olen saanut monenlaisia tuotoksia ihasteltavakseni. Vielä on yksi tehtävä jäljellä!

Tämä vaatiikin salapoliisin kykyjä. Tässä on kuva, joka pitää sisällään aivan tuttuja lastenlauluja. Jokainen emojirivi on siis jokin lastenlaulun sanojen pätkä ja teidän tehtävänne on selvittää ainakin 6 laulua. Annan teille sen verran apua, että kaikki laulut löytyvät seuraavista linkeistä. Kuuntele siis lauluja ja yritä selvittää, mihin lauluun yhden rivin kaikki kuvat sopivat. Siis yhden rivin jokainen kuva on samasta laulusta, jos löydät oikean laulun. Viimeinen linkki on kokoelma, joten valitse sieltä aivan tuttuja lauluja, niin löydät etsimäsi. Laulut ovat kaikki teille hyvin tuttuja, varmasti olette kuulleet/laulaneetkin niitä kaikkia. 
Tässä linkki lastenalauluihin

https://www.youtube.com/watch?v=BbwL_9jIVhI

https://www.youtube.com/watch?v=C3rA8wUES70

https://www.youtube.com/watch?v=z_ANej3EpbU

https://www.youtube.com/watch?v=H9Gd-BjkA78

https://areena.yle.fi/1-4305282

6 oikealla vastauksella olet selvittänyt tehtävä. Jos löydät 8 laulua, olet mestari ja jos löydät kaikki 10 laulua, olet supermestari! Palauta laulujen nimet numeroineen palautuskansioon. Siellä on oma otsikko lauluille.

Tässä kuva.

Huomenta! 5.5.

Vielä kaksi kertaa etävalinnaismusiikkia! 
Tällä kertaa on kaksi tehtävää tunnille. 
Tehtävä 1: Tällä kertaa tarvitset 3 juomalasia. Kysy lupa kotoa lasien käytölle. Tarvitset myös jonkin soittokapulan, kynän, tussin tai vastaavan. Älä käytä metallia. Laita kolmeen lasiin eri määrä vettä, niin että saat ne soimaan kolmella peräkkäisellä sävelellä (g,a,h). Kokeile, koska vesimäärä on sopiva, niin että ne kuulostavat oikealta. Sen jälkeen soita kolmella lasilla Ostakaa makkaraa...
eli h, a, g, h, a, g, gggg, aaaa, h, a, g. Laula itse samalla, niin kuulet, soivatko lasit oikeaa säveltä. vähennä tai lisää vettä oikean sävelen saamiseksi. Lähetä mulle sitten videopätkä, kun soitat sen. Videossa ei tarvitse laulaa, vain soittaa. Tein mallin musiikin valinnainen kansioon omilla laseillani. Katso ja tee itse samanlainen ja ota siitä videopätkä ja lähetä video musiikin palautuskansioon pedanettiin.

Tehtävä 2: Valitse itse Just dance kids -videoista yksi ja yritä opetella tanssia. Kirjoita valitsemasi tanssin nimi palautuskansioon musiikin valinnaisen alle. Opettele tanssia mahdollisimman hyvin, jotta osaat liikkeet. Kun olemme taas koulussa, niin tanssimme yhdessä teidän valitsemia tansseja (jos mahdollista) ja sinä saat olla edessä näyttämässä mallia meille muille. Sinun ei tarvitse osata täydellisesti.

Tiistai 28.4. Huomenta!

Muistattehan palautella mulle tehtäviä, nyt merkkasin aika monta unohtunutta viime kerran tehtävää wilmaan.

Tänään on vaihtoehtoja, mitä saatte tehdä...kaikkiakin saa kokeilla. Seuraavista linkeistä löytyy tanssia, katsomista, rytmittelyä, laulamista, taputuksia...en ole kirjoittanut linkkeihin, mitä ne ovat, vaan joudut katsomaan ne. Valitse niistä ainakin kaksi ja suorita ne. Kirjoita mulle Whatsappiin, mitä teit. puh. 044-0405809 , palautusaikaa ensi maaanantaihin asti (tiistaiaamuna 5.5. tarkistan tehtävät)


https://www.youtube.com/watch?v=psUPYR235O8

https://www.youtube.com/watch?v=aWdLkDo5GlY&list=PLI5bMcsS_RWUDyAJi_NHGf9lLJIfo6-h6

https://www.youtube.com/watch?v=IbI1Xm5ibCk


https://www.youtube.com/watch?v=in0IgSkNz4w

https://www.youtube.com/watch?v=ChZ3uddO5N8

https://www.youtube.com/watch?v=hPnM_lMBYfw&feature=youtu.be ota ennen videota tähän 4 paperia (A4) sininen, vihreä, punainen, keltainen, voit kirjoittaa tai värittää värit, jos ei ole värillisiä papereita. Tee videon perässä, videolla aina ensin tulee malli ja sitten aina on sinun vuorosi.


https://www.youtube.com/watch?v=ZnaQ0SZehFQ

https://www.youtube.com/watch?v=GCTyFp0PpHE&feature=youtu.be


Kannattaa katsoa kaikki linkit, jotta tiedät, mitä näiden takaa löytyy. 


Valinnainen tiistai 21.4.

Huomenta! Osa ei ole palauttanut nytkään viimekertaista tehtävää, laitoin sen kyllä wilmaan unohdukseksi heille, mutta muistattehan, että valinnaisaineista tulee suoritusmerkintä keväällä. Jos ei ole tehnyt mitään, merkintää ei saa, eli kurssista ei pääse läpi.

Toisaalta, jälleen sain hienoja taputusvideoita! Nyt vielä kerran taputetaan...tällä kertaa loput osat molemmat. Taputelkaa ja lähettäkää video, jos haluatte. Mulle lähetys ei ole tässä pakollinen. Voit myös lähettää videon, jos osaat kaikki osat yhteen. Se olisi hienoa kuultavaa ja katsottavaa. 

Tämän kerran toiselle tehtävälle on aikaa viikko! Viimeinen palautuspäivä on ensi maanantai 27.4. 
Musiikin valinnainenhan sisältää kaikkea musiikkiin liittyvää. Nyt saattekin vapaasti näyttää taitonne mulle videon välityksellä. Se voi olla soittoa millä tahansa soittimella (piano, ukulele, rummut, kitara, nokkahuilu, jokin muu), laulua, räppäämistä, tanssia musiikin mukaan, tanssiesitys, rytmittelyä taputuksilla, rytmisoittimilla, kehosoittimilla musiikin mukaan...kaikkea, mikä kuuluu musiikin laajalle alueelle, ja kaikkea, mitä en ole keksinyt ehdottaa. Lähetä video (yli 20 s mielellään) tämän viikon kuluessa mulle Whatsappiin. Nyt tärkeintä on se, että näytät musiikin intosi, olethan valinnut musiikin valinnaisen! Nyt harjoittelemaan ensin taputus ja sitten hiomaan esitysvideota!

puhelinnumeroni on 044-0405 809

Linkin taputusvideoon saat edellisen viikon valinnaistehtävistä.

Tiistai 14.4.

Huomenia jälleen!
Tänään jatkamme vielä samoilla jutuilla kuin viimeksi! Ihan ensimmäiseksi, olethan muistanut laittaa liittymispyynnön musiikin valinnaiskansioon (palautuskansio)? Tarkista itse, oletko palauttanut viimekertaisen tehtävän. Laitoin unohtumismerkinnät wilmaan, jos olet palauttanut johonkin muualle, niin ilmoita siitä mulle, niin tarkistan. Jatkossa palautamme musiikin valinnaisjutut tänne, joten tarvitset liittymisen kansioon. Tee se nyt heti, jollet ole vielä tehnyt sitä!

Viime kerralla valitsit musahaasteesta 5 kohtaa ja kuuntelit musiikin. Tällä kertaa valitse vielä 5 uutta kohtaa ja laita palautuskansioon kohdan numero ja kenen artistin musiikki ja kappaleen nimi.

Taputuksisa jatkamme myös eteenpäin. Nyt on vuorossa osa kolme. Opetttele se ja laita jälleen WA-video mulle, jos haluat wilmaan plussamerkinnän suoritetusta työstä. Osa teistä on hienosti opetellut tähän asti ja olen saanut videoita katsottavakseni. Plussat on merkattu wilmaan. Jatkakaa samalla tavalla. Linkki taputukseen tässä :
https://www.youtube.com/watch?v=2-MpzjxEVBU

Musahaastelistan löydät edellisestä musiikin valinnaiskohdasta (7.4.)

Palutukset viimeistään 20.4. maanantaina klo 20 mennessä => musahaasteet pedanetin kansioon ja taputukset (vapaaehtoinen) kuva mulle WA:lla. .

Musiikin valinnainen 7.4.

Huomenia oppilaat!

Ihan ensimmäiseksi...olen tehnyt palautuskansion valinnaiselle musiikille, löytyy vasemmasta reunasta mu-valinnaisen alta palautuskansio-nimellä. Käykää laittamassa sinne liittymispyyntö nyt heti. Tämä on jatkossa kansio, johon voitte palauttaa tuotoksianne. Kansio on siis vain niille, jotka kuuluvat ryhmään. 

Viime viikolla taputtelimme ensimmäisen osan taputusbiisistä. Moni lähettikin mulle videon osaamisestaan ja sai tietysti aktiivisuusmerkinnän siitä wilmaan. Oli kiva katsoa, kuinka hienosti olitte oppineet taputuksen. Tälläkin tunnilla jatketaan taputtelua, opettele seuraava osa taputuksista tai vaikka enemmänkin, jos taputus on mielestäsi helppoa. Jälleen otan mielelläni vastaan videoita WA:han, jos haluat lähettää taputuksesi. (ei pakollinen). Tässä taputuslinkki:

https://www.youtube.com/watch?v=2-MpzjxEVBU

Toinen tehtävä liittyy musiikin kuunteluun. Suomessa on jo useampana vuonna järjestetty Helmet-musahaaste (Helsingin seudun kirjastot), jossa on valmiiksi suunniteltu musalista, jonka mukaan voi kuunnella musiikkia. Tarkoitus on, että jokainen löytäisi ja kuuntelisi myös sellaista musiikkia, jota ei ole ennen kuunnellut. Tällä tavalla voisi löytyä jotain uuttakin. Listassa on 50 erilaista vaihtoehtoa, joista voi valita. Listalla ei ole siis valmiita kappaleita, vaan määritelmiä, minkä mukaan saa valita itse kappaleen. Nyt hyödynnämme tätä tämän vuoden (2020) listaa niin, että valitsette listalta 5 kohtaa, valitsette sopivan kappaleen siihen ja kuuntelette tietysti sen, sehän on tämän jutun idea. Kun olette kuunnelleet 5 kappaletta, niin ja palauttakaa valitun kohdan numero Musahaasteesta palautuskansioon pedanettiin. Kirjoittakaa perään, minkä kappaleen valitsitte (myös esittäjä) ja kuuntelitte. Jotkut numerokohdat (sanat) ovat vaikeita, jos et tiedä, mitä kohta tarkoittaa, niin yritä selvittää se tai vaihda toiseksi kohdaksi. Saat siis itse valita ihan mitkä vain 5 kohtaa tästä listasta. Siis kohdan numero ja valitun biisin esittäjä ja nimi numeron perään.

Palautus pedanettiin kansioon viimeistään 13.4. illalla.

Tässä Musahaaste-lista:

1. Trion esittämää musiikkia

2. Barokkimusiikkia

3. Musiikkia tai albumi, joka on julkaistu vuonna 1970

4. Levy, jonka kannessa on käsi

5. Veteen liittyvää musiikkia

6. Saamelaismusiikkia

7. Oscarin voittanut soundtrack

8. Islantilainen säveltäjä, yhtye tai artisti

9. Suomalaista rap-musiikkia

10. Mielestäsi dramaattista musiikkia

11. Vuonna 2019 edesmenneen artistin musiikkia

12. Levy, jonka kannessa on maalaus tai piirros

13. Osittain tai kokonaan murteella esitettyä musiikkia

14. Ruokaan liittyvää musiikkia

15. Pääsiäiseen liittyvä kirkkomusiikkiteos

16. Naurulla höystettyä musiikkia

17. Rock-albumi, jonka kannessa on yhtyeen kuva

18. Kupletti

19. Keväistä musiikkia

20. Afrikkalaista perinnemusiikkia

21. Klassista espanjalaista kitaramusiikkia

22. Mielestäsi aliarvostetun artistin musiikkia

23. Vuonna 1920 syntyneen jazz-muusikon tuotantoa

24. Musiikkia latinalaisesta Amerikasta

25. Suomalaisia valsseja tai sota-ajan lauluja

26. Musiikkia, jossa on mukana jodlausta

27. Lasten esittämää lastenmusiikkia

28. Runoihin sävellettyä musiikkia

29. Alle minuutin pituinen musiikkiteos

30. Meriaiheista musiikkia

31. Musiikkia kokoonpanolta, jossa on mukana soittajia eri maanosista

32. Suomalaisen artistin vieraalla kielellä esittämää musiikkia

33. Musiikkia, joka pohjautuu satuihin

34. Ondine-levy-yhtiön julkaisema levy

35. Musiikkia, jossa on mukana luonnonääniä

36. Klezmer-musiikkia

37. Naisen ja miehen esittämä duetto

38. Vuonna 1820 syntyneen säveltäjän musiikkia

39. Punk-musiikin klassikko

40. Musiikkia, jossa matkitaan eläimiä

41. Fado-musiikkia

42. Musiikkiteos, jonka pääosassa on kuu

43. Pelimusiikkia

44. Thomas Tallisin säveltämää kuoromusiikkia

45. Musiikkia, jonka aiheena on syntymä

46. Suomalaista jazzia

47. Vuonna 2020 ilmestynyt albumi tai vuonna 2020 ilmestynyttä musiikkia

48. Black metalia

49. Kolme kansallislaulua tai maakuntalaulua

50. Jouluista harppumusiikkia

Musiikin valinnainen 31.1.

Huomenta oppilaat!Tällä kertaa taputtelemme. Tässä on taputusrytmijuttu. Siinä on monta osaa, mutta tämän kerran tehtävä on opetella siitä vain ensimmäinen osa. Näet videosta, millainen on eka osa. Opettele se ensi kerraksi. Bonusta saat, jos lähetät mulle whatsappissa videon taputustaidoistasi, kun osaat ekan osan. Pyydä kotona joku kuvaamaan sinun tapautuksesi ja lähetä mulle. (puh. 044-0405809).

Tässä linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=2-MpzjxEVBU

24.3.

Tee tämä tehtävä paperille ja lähetä siitä kuva Leenalle (5b-luokka), Päiville (5a-luokka), Jennille (6a-luokka)

Tässä ohjeet:

Valitse mieleisesi kappale (suomenkielinen) 
Kirjoita kappaleen nimi, esittäjä ja sanoittaja paperille
Etsi kappaleen sanat itsellesi (ei tarvitse kirjoittaa)
Tutki sanoja ja vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävät ovat sinun mielipiteitäsi! Kirjoita nämä paperille:

1. Mistä laulu kertoo? Onko siinä henkilö/henkilöitä? Mainitaanko joku nimeltä?
2. Kertooko laulu jonkun selvän tarinan, millaisen? Onko siinä tarinan alku, keskikohta ja loppu...
3. Onko laulu surullinen, iloinen vai jotain muuta?
4. Millainen tapahtumapaikka ja tapahtuma-aika laulussa on?
5. Mitä sanat haluavat kertoa kuuntelijoille, mikä laulun sanoma on? Haluaako laulu kertoa jotain tärkeää?
6. Löytyykö laulusta selvät säkeistöt ja kertosäkeet
7. Ymmärrätkö kaikki laulun sanat? Jos et, niin mitä kohtaa et ymmärrä?
8. Miksi valitsit tämän laulun?
9. Mikä merkitys laululla on sinulle? Liittyykö siihen muistoja, tunteita, ajatuksia...
10. Oletko koskaan miettinyt laulun sanoja näin, kun kuuntelet lauluja?