Iida suorittaa kolmoistutkintoa - sekin on lukion muualla lähes loppuun asti suorittaneelle mahdollista!

MIKSI MINÄ HALUSIN TEHDÄ KOLMOISTUTKINNON?
Olin käynyt lukiota jo 1,5 vuotta, joten minulla oli jo noin 50 kurssia käytynä. En kuitenkaan jaksanut käydä pelkkää lukiota Haapaveden pikkukaupungissa, koska se oli pelkästään niin puuduttavaa ja rankkaa, eikä minulla ollut siellä oikein omantyylisiä kavereita. Lukiossa opiskelu oli vähän liikaa kilpailua muita opiskelijoita vastaan.
Graafinen suunnittelu kiinnosti. En kuitenkaan halunnut tuhlata niitä kursseja, jotka olin jo käynyt, joten päätin käydä lukion loppuun kolmoistutkintona. Lybellä on ollut paljon rennompaa, ja olen löytänyt paljon enemmän omanlaisia ihmisiä. Olen voinut kokeilla alaa, joka minua kiinnosti, eikä tarvinnut käydä ensin lukiota, että pääsin kokeilemaan.
KENELLE KOLMOISTUTKINTO SOPII?
Kolmoistutkinto sopii kenelle vaan! Usko itseesi, pystyt siihen kyllä! Todella monet ovat tehneet kolmoistutkinnon ja kaksoistutkinto on vielä paljon helpompi.
Aseta itsellesi tavoitteet, ja mieti, miten paljon hyötyä yhdistelmätutkinnosta on. Jos yläkoulussa kaikki saisivat selville ammattialan, joka heitä kiinnostaa, niin minusta kaikkien kannattaisi ainakin kokeilla yhdistelmätutkintoa.
Lukiossa opit tärkeitä asioita, joista on sinulle hyötyä kaikilla ammattikoulun aloilla. Opit englantia ja ruotsia, joita tarvitset ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Voit myös valita muita kieliä kuten venäjää, espanjaa, saksaa ja vaikka japania! Opit historiaa, politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita kuten laskujen maksua, vero- ja laina-asioita ja sijoittamiseen liittyviä perusasioita. Opit tekemään oman kuntosaliohjelmasi, opit perusasiat biologiasta ja maantiedosta. Lukiossa sulla saattaa olla motivoituneemmat opettajat fysiikassa, kemiassa ja matikassa. Saat tiivistelmän musiikista, kuviksesta ym. Yleissivistyksestä saat paljon lisää materiaalia, joita voit käyttää hyväksi näytöissä ja asiakastöissä.
Mitä enemmän erilaisia asioita opiskelet, sitä enemmän etua siitä on sinulle, kun olet työmarkkinoilla ja kilpailet muita työnhakijoita vastaan.
Ammattikoulusta on sinulle hyötyä lukiossa monilla aloilla. Vaihtelu virkistää, kun ei tarvitse koko ajan olla nenä kirjassa. Ammattikoulusta saat esimerkiksi matikkaan, fysiikkaan ja kemiaan ihan oikeita käytännön esimerkkejä, missä asioissa tarvitset erilaisia kaavoja. Kun teet asiakkaille töitä, saat tietoa siitä, miten asiat menevät oikeasti työelämässä. Et lue pelkästään kirjasta,