Tällä viikolla olen ollut mukana monella onnistuneella tietokonetunnilla, mutta olen myös itse onnistunut tunaroimaan tekemisilläni toisten tunteja.
Onnistuneista voisi mainita neljäsluokkalaisten ja eskarien yhteisen elokuvantekoprojektin. Edellisellä viikolla harjoittelimme neljäsluokkalaisten kanssa elokuvan tekoa ja nyt he saivat toimia opastajina ja tehdä yhdessä eskarien kanssa ystävyyselokuvat. Kahden oppitunnin aikana ehdittiin kuvata, äänittää ja editoida elokuvat, ja lopuksi vietettiin vielä vastavalmistuneitten elokuvien ensi-iltaa. Onnistuivat hienosti!
Suurella innolla olemme eri alakoululuokka-asteilla tehneet myös sähköisiä kirjoja. Book Creator -ohjelman saa sekä iPadeihin että Androideihin ja molempia versioita olemme käyttäneet. Android-versio on rajoittuneempi, mutta ajaa kyllä asiansa. Erityistä innostusta oppilaissa on herättänyt mahdollisuus lisätä kirjaan omaa puhetta ja videoita. Ainakin iPad-versiolla opettaja voi lopuksi koota oppilaitten kirjat yksiin kansiin (jos jokainen tekee kirjansa saman mallisiksi) ja sitten tuotoksen voi julkaista eri formaateissa. Tätä voisi käyttää esimerkiksi luokkalehden tekemiseen.
Ja sitten niihin soheltamisiini. Aina kun innostun, puheeni lähtee etenemään formulavauhdilla ja aika usein onnistun pudottamaan kuulijani kärryiltä. Niin kävi nytkin. Jo sovittu tuntini peruuntui ja seurasin ex tempore yläkoulun iPadeja kemian tunnille. Opettaja ilmoitti, että tehdään elokuva iMoviella aiheesta x ja muutaman oppilaan reaktio oli hirmuinen vastakarva. Vastustus tuntui tulevan siitä, että eivät olleet moista ennen tehneet ja olisivat halunneet toteuttaa tämän jollain osaamallaan (turvallisella?) tavalla. Tai sitten olla kokonaan toteuttamatta, koetta vain kehiin! Tunsin, että nyt jos koskaan on pienen ohjelmaan tutustumisen paikka. Mutta kun olin juuri tullut seiskaluokkalaisten musatunnilta, jossa Garage Bandilla pistettiin vauhdilla musaa kasaan (suurella innolla ja kaikkia namikoita kokeillen), puhuin näille yseillekin tyyliin, että tämänhän te osaatte ja varmastihan tällainen uusi ja hieno juttu teitä kiinnostaa. Ja tietysti vauhdilla ja turhia selittelemättä, että heille jäisi sitten aikaa vielä itse tekemiseenkin. Mutta kun sekoitin mukaan vielä Poppletin ajatellen elokuvan ideointia ja käsikirjoitusta, tulin ottaneeksi siinä esiin toisenkin ohjelman, jota eivät ennestään olleet käyttäneet. Olivat yli-innostuneen puhemyrskyni jälkeen pihalla kuin lumiukot, opettajaa myöten.
Mitä tästä opin? Ainakin sen, että tunnit onnistuvat parhaiten, kun tunnet oppilaasi ja heidän taitotasonsa. Ja suunnittelet tunnin hyvin ja huolella etukäteen. Toisaalta hämmästelen: miten ihmeessä koulun viimeisellä luokalla olevilla on tietotekniikassa alakoululaisia suppeampi käyttökokemus? Ja uteliaisuus ja rohkeus kokeilla uutta puuttuu? Itse olen käyttänyt työssäni kaikenlaista tietotekniikkaa tuolta 1980-luvun puolivälistä (Commodore Amiga 500 lisämuistilla oli laite, jolla tekemistäni töistä minulle jo maksettiin), joten ihan uutta ja ihmeellistä sen ei pitäisi enää olla tämän päivän koululaisille eikä myöskään opettajille. Tosin jo tänne Pedanettiin hakeutuminen tuottaa osalle opettajista tuskaa. Tämäkin tarina pitäisi printata ja jakaa postilokeroon, että se tavoittaisi kaikki.