Arkisto

Käytännön kokemuksia tietotekniikan käytöstä perusopetuksessa syyslukukaudella 2016

Pornaisten kunnan koulujen pedagogisena ICT-tukihenkilönä kirjaan tänne seuraavan viiden kuukauden mittaisen projektini aikana tehdyt onnistuneet ja vähemmän onnistuneet opetustuokiot, joissa tietotekniikka on ollut mukana. Tämä siksi, että näistä kokemuksista kostuisivat muutkin kuin juuri kulloiseenkin oppimistuokioon fyysisesti osallistuneet. Onnistuneet jutut voi toistaa ja vähemmän onnistuneita jalostaa.

Päiväkirjamaisen seurannan lisäksi kerään oheen laitekohtaiset- ja laitteista riippumattomat esittelyt käytetyistä ohjelmista, nettisivuista ja muista asiaan liittyvistä olennaisista asioista. Kunnassamme on tällä hetkellä käytössä Edison-oppimisalusta sekä tämä Pedanet. Lisäksi viime lukuvuonna kaikissa kunnan kouluissa otettiin käyttöön Microsoftin kouluille suunnatut ohjelmisto- ja pilvipalvelut, jotka näin muodostavat opetuksen tietoteknisen perustan. Jokaisella oppilaalla on (tai on tulossa) oma tunnus, jolla saa käyttöönsä Office-paketin ja tilaa töilleen OneDrive-pilvessä.

Kunnan koulujen tietotekninen varustus vaihtelee.

Yhtenäiskoululla (luokat esi-9) laitekannan rungon muodostavat Win10-läppärit ja luokallinen kesällä lisämuistilla virkistettyjä pöytäkoneita. Luokissa opettajilla on käytössä PC-laitteet. Lisäksi löytyy muutama vuosi sitten hankitut iPad Mini 32Gb -tabletit, joita on yhdelle luokalle.

Parkkojan koululla (luokat esi-6) on myös Windows-koneet kaikissa luokissa: yksi opettajalla, 1-2 laitetta oppilaskäytössä. Win10-läppäreitä on yksi työntökärryllinen ja lisäksi vanhoja pöytäpeeceitä on muutama yleisessä käytössä. Lisäksi Parkkojalla on 12 kappaletta Cromebook-läppäreitä. Koulussa on ollut käytössä sähköiset oppikirjat biologiassa ja maantiedossa (nyt ympäristöoppi) 5-6 luokilla ja Chromebookit on sijoitettu luokkaan, jossa e-kirjoja käytetään. Lisäksi Parkkojalla on oppilaskäytössä olevat iPad Mini -tabletit, joita on reilu luokallinen ja jokaisella opettajalla on isompi iPad Air -laite. Osalla opettajista iPadiin on liitetty Logitechin näppäinsuojakansi kirjoittamisen helpottamiseksi. Koululla on myös yksi Smartboard, joka on sijoitettu kirjasto/pienryhmätilaan.

Mika Waltarin koululla (luokat esi-6) rungon muodostavat Win10-läppärit, joita on noin 25 kappaletta oppilailla ja kussakin opetustilassa yksi opettajakone. Lisäksi Waltarilla on noin 20 Android-tabletteja. Ja koska koulu on uusi, luokkatilat on varustettu myös älytauluilla.

Tämän syksyn uutuutena kaikilla kouluilla on vanhan lankaverkon lisäksi toimiva langaton verkko, jonne oppilaat ja opettajat kirjautuvat käyttäen omia tunnuksiaan.

Pornaisissa 3.8.2016
Harri Vaalio, ped. ICT-tuki

harri.vaalio(at)edu.pornainen.fi


IT-viikkokatsaus syksy 2016

Rauhallista joulua

Tekijä: Harri Vaalio
Juhlat juhlittu, työ tehty. Tässä viimeiset jouluiset tiedonjyvät ja qr-koodin takana joulupuuhaa. Iloista joulua näiden myötä kaikille kanssaoppineille!


Toiseksi viimeinen

Tekijä: Harri Vaalio
Paljon positiivista tällä viikolla.
Ekaluokkalaisten kanssa tehtiin iPadeilla matka vanhaan linnaan (Epic Citadel), napattiin sieltä kuvaruutukaappauksella kuvia, siirrettiin kuvat Book Creatoriin ja äänitettiin matkakertomuksia (kerro, mitä näet/näit). Opettajakin sai näin tukea suullisen ilmaisun arvosteluun.
Kuutosten kanssa esiteltiin valtioita. Julisteina ja sähköisinä esityksinä. iPadin Keynote- ja Explain Everything -ohjelmilla niitä sähköisempiä. Ensin diasarja aiheesta kasaan Keynotella, sieltä kopio Keynote-muodossa Explain Everythingiin, jossa esitystä rikastettiin puheella ja osoittimilla. Tästä tekniikasta teenkin vielä pienen opetusvideon, malta!
Itse kävin keskiviikkoiltana avaamassa Joonas ja kisällit -näyttelyä Päivälehden museossa Helsingissä. Olen yksi kisälleistä, siksi. Tässä pari kuvaa näyttelystä, saa mennä katsomaan!






Torstaina olin viimeistä kertaa Mika Waltarin ykkösten luona ja sain ison pinon hienoja joulukortteja. Kiitos! Tunnilla pelasimme Kahootin uutta pelivaihtoehtoa, jossa asiat pitää laittaa järjestykseen. Toimi paremmin kuin olisin etukäteen uskonut. Tällä Jumble-nimisellä vaihtoehdolla voi kysellä mitä vain, mitä voi laittaa järjestykseen. Nyt mietintämyssy päähän;)

Ei internetyhteyttä

Tekijä: Harri Vaalio
Koko lyhyt viikko on kulunut näissä merkeissä:



Olen siis ollut lähinnä opettajien henkisenä tukena, kun tunti tunnin jälkeen langaton (ja hetkittäin langallinenkin) tekniikka on takunnut. Mutta onpahan opittu monenlaisia ongelman - jos ei ihan ratkaisu - niin ainakin kiertomahdollisuuksia. Onneksi ihan kaikkeen tietokonetekemiseenkään ei koko ajan nettiä tarvita. Esimerkiksi animaation kuvaaminen käy mainiosti ilmankin. Samoin kirjoittaminen laitteisiin asennetuilla kirjoitusohjelmilla. Piti pilvipalveluun jo tottuneille opettaa laitteelle tallettaminen (tallenna nimellä ja valitse tallennuspaikka).
Huh, ei lisää tällaisia viikkoja, kiitos!

Sähköistä valoa marraskuun mustuuteen

Tekijä: Harri Vaalio
Tällä viikolla olen ollut mukana monella onnistuneella tietokonetunnilla, mutta olen myös itse onnistunut tunaroimaan tekemisilläni toisten tunteja.
Onnistuneista voisi mainita neljäsluokkalaisten ja eskarien yhteisen elokuvantekoprojektin. Edellisellä viikolla harjoittelimme neljäsluokkalaisten kanssa elokuvan tekoa ja nyt he saivat toimia opastajina ja tehdä yhdessä eskarien kanssa ystävyyselokuvat. Kahden oppitunnin aikana ehdittiin kuvata, äänittää ja editoida elokuvat, ja lopuksi vietettiin vielä vastavalmistuneitten elokuvien ensi-iltaa. Onnistuivat hienosti!
Suurella innolla olemme eri alakoululuokka-asteilla tehneet myös sähköisiä kirjoja. Book Creator -ohjelman saa sekä iPadeihin että Androideihin ja molempia versioita olemme käyttäneet. Android-versio on rajoittuneempi, mutta ajaa kyllä asiansa. Erityistä innostusta oppilaissa on herättänyt mahdollisuus lisätä kirjaan omaa puhetta ja videoita. Ainakin iPad-versiolla opettaja voi lopuksi koota oppilaitten kirjat yksiin kansiin (jos jokainen tekee kirjansa saman mallisiksi) ja sitten tuotoksen voi julkaista eri formaateissa. Tätä voisi käyttää esimerkiksi luokkalehden tekemiseen.
Ja sitten niihin soheltamisiini. Aina kun innostun, puheeni lähtee etenemään formulavauhdilla ja aika usein onnistun pudottamaan kuulijani kärryiltä. Niin kävi nytkin. Jo sovittu tuntini peruuntui ja seurasin ex tempore yläkoulun iPadeja kemian tunnille. Opettaja ilmoitti, että tehdään elokuva iMoviella aiheesta x ja muutaman oppilaan reaktio oli hirmuinen vastakarva. Vastustus tuntui tulevan siitä, että eivät olleet moista ennen tehneet ja olisivat halunneet toteuttaa tämän jollain osaamallaan (turvallisella?) tavalla. Tai sitten olla kokonaan toteuttamatta, koetta vain kehiin! Tunsin, että nyt jos koskaan on pienen ohjelmaan tutustumisen paikka. Mutta kun olin juuri tullut seiskaluokkalaisten musatunnilta, jossa Garage Bandilla pistettiin vauhdilla musaa kasaan (suurella innolla ja kaikkia namikoita kokeillen), puhuin näille yseillekin tyyliin, että tämänhän te osaatte ja varmastihan tällainen uusi ja hieno juttu teitä kiinnostaa. Ja tietysti vauhdilla ja turhia selittelemättä, että heille jäisi sitten aikaa vielä itse tekemiseenkin. Mutta kun sekoitin mukaan vielä Poppletin ajatellen elokuvan ideointia ja käsikirjoitusta, tulin ottaneeksi siinä esiin toisenkin ohjelman, jota eivät ennestään olleet käyttäneet. Olivat yli-innostuneen puhemyrskyni jälkeen pihalla kuin lumiukot, opettajaa myöten.
Mitä tästä opin? Ainakin sen, että tunnit onnistuvat parhaiten, kun tunnet oppilaasi ja heidän taitotasonsa. Ja suunnittelet tunnin hyvin ja huolella etukäteen. Toisaalta hämmästelen: miten ihmeessä koulun viimeisellä luokalla olevilla on tietotekniikassa alakoululaisia suppeampi käyttökokemus? Ja uteliaisuus ja rohkeus kokeilla uutta puuttuu? Itse olen käyttänyt työssäni kaikenlaista tietotekniikkaa tuolta 1980-luvun puolivälistä (Commodore Amiga 500 lisämuistilla oli laite, jolla tekemistäni töistä minulle jo maksettiin), joten ihan uutta ja ihmeellistä sen ei pitäisi enää olla tämän päivän koululaisille eikä myöskään opettajille. Tosin jo tänne Pedanettiin hakeutuminen tuottaa osalle opettajista tuskaa. Tämäkin tarina pitäisi printata ja jakaa postilokeroon, että se tavoittaisi kaikki.

Tulevaisuutta

Tekijä: Harri Vaalio
Tämän viikon hottisjuttu on ollut alakouluilla Book Creator -ohjelma, joka löytyy sekä iPadeille että androideille. Hieman erilaisena tosin (pikaiset käyttöohjeet löytyvät tuolta laitekohtaisilta sivuiltani. Tässä linkit: iPad ja android). Ohjelma tuo monipuolisen lisän asioiden esittämiseen ja aloittelimme sen käyttöä ekaluokkalaisten kanssa, ja kun se sujui, teimme nopeat tutustumiset ohjelmaan myös kolmas- ja neljäsluokkalaisten kanssa.
Yhtenäiskoululla puhuin opettajille opekokouksessa siitä, mitä olemme saaneet tänä syksynä aikaan ja mitä mielestäni tästä eteenpäin voisi tehdä. Tässä ajatuksistani Poppletilla tehty ajatuskartta, jossa ne tärkeimmät: