Käytännön taidot ja oma tuottaminen
Alkuopetuksessa tutustutaan laitteisiin ja opetellaan niiden huolellista käsittelyä. Koulussa harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palvelujen käyttöä sekä opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Koulutyössä harjoitellaan myös näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Pelillisyyttä hyödynnetään oppimisessa.
Sisällöt
– Opetellaan kirjautumaan tietokoneelle.
– Harjoitellaan käyttäjätunnuksen ja salasanan muistamista.
– Opetellaan luomaan oma tekstidokumentti.
– Opetellaan liittämään kuva tekstidokumenttiin.
– Opetellaan näppäintaitojen alkeita: isot ja pienet kirjaimia, välimerkkejä, sanavälejä sekä kappalejakoa.
– Tutustutaan pilvipalveluun ja harjoitellaan oman tekstitiedoston tallentamista pilveen.
– Tutustutaan erilaisiin oppimispeleihin.
– Tutustutaan ohjelmoinnin perusteisiin esimerkiksi jonkin leikillisen tai toiminnallisen menetelmän tai soveltuvan pelin avulla.
– Harjoitellaan kuvien ja videoiden tutkimisen alkeita.