Suomen Luonto

Arviointi Metsähallituksen alue-ekologisesta suunnittelusta käynnissä

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke) toteuttavat Metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun arvioinnin vuoden 2023 aikana. Maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa arvioinnissa selvitetään alue-ekologisen suunnittelun tuloksia ja vaikutuksia sekä menetelmien toimivuutta ja kehittämistarpeita. Lisäksi arvioidaan valtion metsien suojelun tehostamistarpeita ja mahdollisuuksia.
( Luonto)

Liejutaskurapu levittäytynyt edelleen – uusimmat havainnot pääkaupunkiseudulta

Liejutaskurapu on jatkanut levittäytymistään Suomen merialueella. Uusimmat havainnot on tehty loppukesästä Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin edustalta. Laji on levinnyt myös Pohjanlahdella, missä pohjoisimmat havainnot on tehty Rauman edustalla. Uusimpien havaintojen tueksi kaivataan nyt kansalaisten havaintoja liejutaskuravusta varsinkin uusilta esiintymisalueilta pääkaupunkiseudulta ja Pohjanlahdelta.
( Luonto)

Väitös: Todennäköisyyspohjainen laskentamenetelmä, Bayes-verkot, on lupaava työkalu ympäristödata-analyysin ongelmiin

Ekosysteemit ovat monimutkaisia vuorovaikutusten verkostoja, joissa paikalliset ja laaja-alaiset sekä hitaat, nopeat ja sykliset prosessit ovat keskenään jatkuvassa vuorovaikutuksessa. SYKEn kehittämispäällikön Laura Uusitalon väitöstyön mukaan todennäköisyyspohjainen laskentamenetelmä, Bayes-verkot, on lupaava työkalu ympäristödata-analyysin ongelmiin. Hän väittelee Helsingin yliostossa perjantaina 11. marraskuuta.
( Luonto)

Lähteet

RSS-syöte http://www.ymparisto.fi/fi-FI/genericrss/?n=26163&itemcount=50&d=0&contentlan=1&templateid=80,%209# ei vastaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä