3.4 Elämänkaari

Elämänkaarella tarkoitetaan eliön elämään kuuluvia kehitysvaiheita. Eliö syntyy saman lajin yksilöistä, kasvaa, lisääntyy, vanhenee ja kuolee. Eliöiden elinikä vaihtelee suuresti lajin mukaan. Joidenkin päivänkorentolajien aikuisvaihe (ks. kuva) kestää vain muutamia tunteja. Tässä ajassa sen on pariteltava ja munittava. Toisaalta jättiläiskilpikonna voi saavuttaa reilusti yli sadan vuoden iän.

Eliöiden kasvu perustuu solujen jakautumiseen ja solujen suurenemiseen. Vanhenemisen ajatellaan johtuvan siitä, että solujen ja perimän korjaaminen on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin eliö kasvaa. Eliöiden resurssit ovat rajallisia, joten ne eivät voi panostaa samanaikaisesti kasvuun, lisääntymiseen ja ylläpitoon. Koska eliöt kasvavat ja lisääntyvät, niiden solut väistämättä vähitellen kuluvat ja lopulta eliöt kuolevat.