​Lisääntyminen ja perinnöllisyys ovat elämän perusominaisuuksia. Koska jälkeläiset perivät geeninsä vanhemmiltaan, he muistuttavat sisaruksiaan ja vanhempiaan. Jokainen on kuitenkin perimältään erilainen.

Suvullisessa lisääntymisessä jälkeläinen perii vanhemmiltaan kromosominsa, puolet “isältään” ja puolet “äidiltään”. Puolet perimästä on siis peräisin toiselta vanhemmalta. Geenien muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan perimäksi eli genotyypiksi. Genotyyppi ja ympäristön vaikutus saavat aikaan yksilön ilmiasun eli fenotyypin.

Diploidista perimästä (kaksinkertainen kromosomisto) on se hyöty, että haitalliset mutaatiot näkyvät paljon harvemmin populaatiossa. Jos haploidi eliö (yksinkertainen kromosomisto) saa haitallisen mutaation, se näkyy heti yksilön fenotyypissä. Jos diploidi organismi saa haitallisen mutaation, sillä on vielä toinen toimiva alleeli, jolloin haitallinen mutaatio ei välttämättä heti näy ilmiasussa.

Suvullinen lisääntyminen saa aikaan sen, että kaikkien yksilöiden perimä on erilainen (lukuun ottamatta identtisiä kaksosia, joilla on samanlainen genotyyppi). Tämä johtuu monesta asiasta. Ensinnäkin jokaisen sukusolun perimä on erilainen, kun sattuma vaikuttaa siihen millainen yhdistelmä vanhempien kromosomeista ja geeneistä kuhunkin solusoluun päätyy. Toiseksi lisääntymiskumppanin valintaan liittyy sattumanvaraisuutta. Kolmanneksi sukusolut eli gameetit kohtaavat sattumanvaraisesti toisensa hedelmöityksessä.

Geneettinen erilaisuus eli perinnöllinen muuntelu on ainakin kahdella tavalla hyödyllistä. Jälkeläisillä voi ilmetä täysin uusia ominaisuuksia, kun vanhempien geeneistä koostuu uusia geenien sekoituksia. Toisaalta erilaisuudesta eli muuntelusta on hyötyä vaihtelevassa ympäristössä, kun osa jälkeläisistä voi olla paremmin sopeutuneita ympäristöön kuin vanhempansa.


Koska jälkeläiset perivät geeninsä vanhemmiltaan, he muistuttavat sisaruksiaan ja vanhempiaan. Jokainen on kuitenkin perimältään erilainen.