Lajin säilymisen elinehtona on lisääntyminen ja lisääntymiskykyisten jälkeläisten tuottaminen. Jotkut lajit saavat vain yhden jälkeläisen kerrallaan, kun taas toiset lajit tuottavat suuren määrän jälkeläisiä. Eri lajeille on kehittynyt erilaisia lisääntymisstrategioita. Oleellisinta on kuitenkin lajin kannalta kuinka moni jälkeläisistä selviää lisääntymisikään asti.

Lisääntymisstrategioita on kaksi: R- ja K-strategiat. R-strategit pyrkivät lisääntymään nopeasti ja tuottamaan paljon sukusoluja, mutta ne eivät hoida jälkeläisiään. Lohi on esimerkki tällaisesta lajista: se lisääntyy jo muutaman vuoden iässä ja tuottaa miljoonia hedelmöittyneitä sukusoluja, jotka se päästää vapaasti ympäristöön. Kalat, sammakkoeläimet ja hyönteiset tuottavat valtavan määrän jälkeläisiä korvatakseen suuren poikaskuolleisuuden. Myös eräät nisäkäslajit, kuten hiiret ja myyrät, voivat saada useita poikueita vuodessa ja useita poikasia kerrallaan. Eliöt lisääntyvät nopeasti, eikä ympäristö pysty elättämään kaikkia niiden jälkeläisiä. Ne voivat joutua myös saalistajien tai tautien uhreiksi.



Elefantti eli norsu on K-strategi: se saavuttaa sukukypsyyden vasta yli 30-vuotiaana ja synnyttää kerrallaan yhden poikasen. Elefantin kantoaika on 22 kuukautta ja se hoitaa poikasiaan pitkään. Tämän ansiosta jälkeläisten kuolleisuus on alhainen.

R- ja K-strategit

Ominaisuus	R-strategit	K-strategit
Sukusolujen määrä	Suurempi, esim. monilla kaloilla miljopnia	Pienempi, kaikilla lajeilla sisäinen hedelmöitys
Jälkeläisten määrä	Suurempi	Pienempi, monella lajilla vain muutamia elämän aikana
Jälkeläisten kuolleisuus	Suurempi	Pienempi
Jälkeläisten elinikä	Lyhyempi	Pidempi, kuolleisuus nuorissa ikäluokissa ei suurta
Jälkeläisten hoitaminen	Ei hoideta	Hoidetaan
Esimerkkilaji	Lohi, hiiri, rotta	Elefantti, ihminen