L01/B1. Lister ja Pasteur

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1800-luvulla alettiin ymmärtää hygienian merkitys terveydenhuollossa. Tätä ennen lääkärit saattoivat leikata potilaita tai avustaa synnytyksissä, vaikka kädet olivat vielä pesemättä edellisen potilaan jäljiltä. Tuolloin käytettiin myös likaisia leikkaus- ja tutkimusvälineitä, joissa oli veri- ja eritetahroja. Tällä tavoin lääkärit levittivät tulehduksia aiheuttavia taudinaiheuttajia.

1840-luvulla oli kuitenkin jo todistettu käytännön esimerkein miten hygieeninen työskentely vähensi potilaskuolleisuutta sairaaloissa. Tästä huolimatta suuri osa lääkäreistä pitäytyi vanhoissa tavoissaan.

Brittiläinen lääkäri Joseph Lister oli tutustunut ranskalaisen Louis Pasteurin tutkimustuloksiin maidon pilaantumisen ja mikrobien välisestä yhteydestä. Tämän innoittamana Lister julkaisi 1860-luvulla artikkelin hygienian merkityksestä tulehdusten välttämiseksi. Kun Lister myös sai tietoonsa, että mikrobitoiminta voitiin ehkäistä kuumentamalla tai myrkyttämällä, hän ymmärsi, että kirurgien ja hoitajien kädet sekä työvälineet piti pestä ja käsitellä mikrobeja tappavalla kemiallisella aineella. Lister käytti desinfioinnissa fenolia eli karbolihappoa. Fenolilla käsiteltiin myös leikkaussalin pinnat ja sisäilma.

Vaikka hygieniaohjeiden ja desinfiointiaineen käyttö tuotti erinomaisia tuloksia, kesti vielä jonkin aikaa, että uudet ajatukset levisivät muualle Eurooppaan.

Tiesitkö, että Listerin mukaan on nimetty eräs bakteerisuku, Listeria? Listeria-suvun bakteerit aiheuttavat mm. suolisto- ja ripulitaudin, listerioosin. Tänä päivänä on markkinoilla hammasplakin kasvua ehkäisevä suuvesi, Listerine.

Vastaa lukemasi ja muiden lähteiden avulla:
a) Miksi 1800-luvulla ihmisten oli vaikea ymmärtää käsien pesemisen ja tulehdusten välinen yhteys?
b) Mikä tärkeä lääketieteellinen läpimurto on Listerin ansiota? Miten Listerin aikanaan tekemiä oivalluksia hyödynnetään nykypäivänä?
c) Louis Pasteur on yksi kuuluisista biologian historian merkkihenkilöistä. Mikä oivallus teki hänestä kuuluisan?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen