​Biologisen lajimääritelmän mukaan yksilöt, jotka lisääntyvät keskenään ja saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, kuuluvat samaan lajiin. Niinpä yksilöt, joiden välillä on lisääntymisesteitä, kuuluvat eri lajeihin.

Tämä määritelmä ei ole kovin käyttökelpoinen: sillä ei pysty ottamaan kantaa esimerkiksi suvuttomasti lisääntyvien eliöiden, kuten bakteerien, lajisuhteisiin.

Tarhaolosuhteissa myös lajit, jotka ovat melko kaukaista sukua, voivat lisääntyä keskenään, vaikka sitä ei koskaan tapahtuisi luonnossa. Esimerkiksi halli ja itämerennorppa lisääntyivät Tukholmassa Skansenin altaassa vuonna 1928, vaikka luonnossa tällaista risteymää ei ole koskaan havaittu.


Halli eli harmaahylje.

Toinen tapa hahmottaa lajeja on fylogeneettinen lajimääritelmä: samaan lajiin kuuluvat yksilöt muodostavat yhden yhtenäisen sukupuun haaran. Näin ollen saman lajin populaation välillä tapahtuu geenivirtaa: yksilöt siirtyvät vapaasti populaatiosta toiseen, jolloin eri populaatioiden alleelit sekoittuvat, eikä yksikään populaatio pääse erilaistumaan omaan kehityssuuntaansa.
Fylogeneettinen lajimääritelmä: samaan lajiin kuuluvat yksilöt muodostavat yhden yhtenäisen sukupuun haaran.

Lajin eri populaatiot voivat elää hyvin erilaisissa ympäristöissä. Erilaisissa olosuhteissa menestyvät ominaisuuksiltaan erilaiset yksilöt. Valinnan seurauksena voi eri alueiden populaatioiden välille muodostua perinnöllisiä eroja, jolloin populaatioiden geenikoostumus muuttuu. Kehitystä, jossa saman lajin populaatiot muuttuvat perimältään erilaisiksi, sanotaan mikroevoluutioksi. Tämä on evoluution perusaskel.

Kun populaatioiden välille tulee lisääntymiseste, populaatioiden välinen geenivirta estyy. Tämä voi johtaa lajiutumiseen. Jos populaatioiden välillä ei ole geenivirtaa, populaatiot kehittyvät erilaisiin suuntiin ja populaatioista voi kehittyä uusia lajeja. Tätä kutsutaan makroevoluutioksi.