Ensimmäisen maailmansodan lopputuloksena Euroopassa syntyi runsaasti uusia kansallisvaltioita, jotka omaksuivat demokratian. Tilanne kuitenkin muuttui 1930-luvulle tultaessa ja suurin osa näistä valtioista omaksui totalitaarisen hallintotavan. Totalitarismi merkitsee sitä, että demokratian sijasta maassa vallitsee yhden johtajan tai yhden ideologian ylivalta eli diktatuuri.

Suurin syy tähän poliittiseen muutokseen oli talouden suuri lama, joka alkoi USA:sta vuonna 1929. Lama syveni useiksi vuoksiksi, loi massatyöttömyyden ja samalla myös poliittisen vastavaikutuksen demokratialle.

Kaipuu vahvaan johtajaan oli erityisen suuri niiden keskuudessa, jotka tulkitsivat 1920-luvun muutoksen vieneen ”massojen valtaan” ja oman vaikutusvallan häviämiseen. Poliittisesti ainoana vaihtoehtona näytti olevan yhden miehen valta – diktatuuri.

Diktatuurien menestyksen pohjalla oli usko siihen, että vahvan miehen valta kykenisi viemään kansalaiset kurinalaisempaan yhteiskuntaan ja tämä ratkaisi käsillä olevat taloudelliset ongelmat. Diktatuuri oli tässä ajattelussa myös hyvinvointia. Esimerkkinä on 1930-luvulla yleinen toteamukset, joiden mukaan Italian diktaattori Benito Mussolini sai Italian junat kulkemaan ajoissa ja Saksan diktaattori Adolf Hitler oli ainoa, joka kykeni luomaan järjestystä ja hyvinvointia Saksaan heikon demokratiakokeilun jälkeen.

Euroopan 1930-luku osoittaa, että demokratioiden tie ei ole helppo vaan vaati aikaa, tasaista kehitystä ja perinteitä. Suurin osa Euroopan valtioista valitsi diktatuurisen järjestelmän.