1930-luvun “hyvät vuodet” ja ”sota terrorismia vastaan”

“...Elämästä on tullut parempaa ja onnellisempaa”. Stalinin lausahdus vuonna 1936.

Vuodet 1934-1935 muodostavat omalaatuisen välikauden 1930-luvulla. Ensimmäisen 5-vuotissuunnitelman ansiosta kansantulo ja elintaso alkoi kasvaa. Neuvostoliitto saikin nauttia teollistamisen hedelmistä; uudet tehtaat alkoivat vähitellen tuottamaan paremmin ja työn tuottavuus kohosi. Stalin julistikin vuonna 1935, että “elämä on tullut iloisemmaksi”.

Vuosi 1935 merkitsi kuitenkin käännekohtaa Stalinin suhteessa puolueeseen. Edustajankokouksen jälkeen aloitettiin “puhdistus” puoleen jäsenten keskuudessa ja paikallisia organisaatiota "siivottiinkin" ts. erotettiin ahkerasti.

Tilanne kuitenkin kärjistyi vuoden 1934 1. joulukuuta, jolloin kommunisti nimeltä Leonid Nikolaev murhasi Leningradin puoluejohtajan S. M. Kirovin. Heti seuraavana päivänä julkaistiin laki, jossa sisäasiankansankomissariaatille annettiin erityiset valtuudet taistella terrorismia vastaan. Stalin saapui itse henkilökohtaisesti johtamaan kuulusteluita ja näissä kuulusteluissa “paljastuikin”, että murhan takana oli erityinen "Leningradin keskus".