Lapsen kielellinen kehitys

Kielellinen kehitys alkaa jo masusta. Syntynyt lapsi osaa tunnistaa oman äidin ja isän äänen ja kurkottelee kohti.

Lapsi on kiinnostunut asioita ja koskettelee ja maistelee suullaan.

Vähitelle kehittyy vahva ymmärrys sanasta "Ei". Lisäksi lapsi osaa tunnistaa kun aikuinen sanoo "Pallo" ja hän näyttää sen.

Sanojen ymmärtäminen tapahtuu yksilöllisesti mutta myös hujauksessa. Lapsi jokeltelee ja "harjoittelee" intonaatiota. 

Omia sanoja syntyy myös. Ja usein puhumaan aloitteleva lapsi sanoo vain sanan alkutavun tai tavun lopun. Esimerkiksi sanasta Pallo joko "pa" tai "o".

Yksinkertaiset lauseet. "Anna vettä".

Kunnes kaksivuotias voi jo kertoilla pidempiäkin yksinkertaisia lauseita. Tämäkin yksilöllistä.

Mielikuvituksen kehittyminen alkaa 3-4 vuotiailla ja puhe on jo melko selvää ja tarinat mutkistuvat ja käsitteitä tulee jo paljon esiin. 

5-6 vuotiailla jo paljon kuvailevaa puhetta.