131219
Ryhmätyöt: Lukukoira *Lukuisia käyttömahdollisuuksia ja positiivista hyötyä *Positiiviset kokemukset sekä lasten että opiskelijoiden parissa *Koiralle on helppo lukea ja koiran kanssa voi esimerkiksi harjoitella esitelmän pitoa Draamakasvatus *Opsissa lukuisia mainintoja draamakasvatuksesta *Mahdollisuuksia toteuttaa lukuisin eri tavoin ja kaiken ikäisten kanssa *Huomioiko opettajakoulutus draamakasvatuksen mahdollisuudet? *Opettajan oma kiinnostuneisuus ja asenne tärkeä Mediakriittisyys *Hyödyllistä opettaa jo pienemmillekin *Mielestäni medioiden opettaminen käy molempiin suuntiin: Opettaja kertoo tärkeitä tietoja esimerkiksi sosiaalisesta mediasta, mutta pitää muistaa että lapset ovat aina askeleen edellä uusista trendeistä. Tämän vuoksi opettajan tulee olla hyvin hereillä uusista lähteistä *Osa monilukutaitoa, pystytään hyödyntään monessa oppiaineessa Luova kirjoittaminen -Luovan kirjoittamisen oppiminen (Jääskeläinen 2002, 158-160)
|