08112019
Oma koonti kirjoittamaan oppimisesta ja kehittämisestä
-Opettajan omat käsitykset kirjoittamisesta ja motivaatio tukevat oppilaiden kirjoittamistaitoa
-Opettajan tulee innostaa lukemaan ja kirjoittamaan mielekkäitä luovia tekstejä
-Opettajan tulee huomioida joka oppiaineessa kirjoittaminen, ei vain äidinkielen tunneilla
-Yhdessä tekeminen, autenttisuus, teknologian hyödyntäminen, oppilaan oma sisäinen motivaatio, vertaispalaute, opettajan suullinen tai kirjallinen palaute ja myös tekstien julkaiseminen = Uudenlaiset kirjoittamisen muodot
-Prosessivaiheinen kirjoittaminen
-Monilukutaito ja tulkitseminen, ymmärtäminen
-Arviointi
*****************************************************************************************************************************
Saimme kolme viidesluokkalaisen oppilaan tekstiä. Meidän tuli pohtia tekstien perusteella kielellisiä seikkoja ja arviointia.
Huomattavaa oli kuinka eri tasoisia oppilaat ovat. Ensimmäisestä tekstistä huomasi, että oppilas luki paljon, sillä teksti oli ehyttä, virheetöntä ja kehittynyttä.
Toisessa tekstissä, kielioppivirheitä ei esiintynyt, mutta pilkut ja sellaiset perussäännöt olivat hakusessa.
Kolmannessa tekstissä virkkeet olivat lyhyitä ja tekstin loppupuolella näkyi motivaation puute.