Kurssin välitehtävät
Kurssin loppubloggaus
Sain äsken kirjoiteltua viimeisen opettajaksi kehittymisen osaamisalueen valmiiksi, ja nyt alkaisi tämä PROpe tämän kurssin osalta olla tätä viimeistä bloggausta ja itsearviointia vaille valmis. Päätin nyt tehdä tämän blogina, en vlogina, ihan siitä syystä että olen koko päivän istunut koneen ääressä takkuisella tukalla ja melko väsyneen näköisenä, joten ajattelin että tämä voisi olla katsojaystävällisempi versio.
Mitä minulle kuuluu nyt? Koen, että ihan hyvää, ihanaa että huomenna alkaa joulukuu ja joulu on jo melkein täällä! Olo on kuitenkin aika väsynyt rankan opiskelusyksyn ja koronan tuomien huolien vuoksi. Nyt varsinkin kun moni kunta on siirtynyt leviämisvaiheeseen, huolestuttaa hiukan miten kaikki pääsevät viettämään joulua läheistensä luokse. Onneksi rokote on tulossa, ja kyllä tästä varmasti vielä ajan kanssa päästään eteenpäin. Tämän kurssin osalta olen oppinut kyllä valtavasti ja varsinkin noiden seitsemän osaamisalueen pohtimisessa ja reflektoimisessa on herännyt valtavasti ajatuksia siitä omasta tulevasta ammatista ja kaikesta siitä, mitä se tuo mukanaan.
Yksi asia minkä haluan nostaa esille, on Mäkisen ja Lokan (2020) luennolta se tapa, millä luennoitsijat puhuivat siitä, miten olisi tärkeää heittää ne omat ennakkokäsitykset tietyistä oppiaineista tai itsestä romukoppaan ja uskoa, että vielä nytkin voi saada niistä ihan uuden käsityksen. Hehän puhuivat lähinnä taito- ja taideaineista, itselläni ne ovat aina olleet lempiaineitani ja olen niissä ollut aina innokas oppija, mutta itselläni matematiikka taas on ollut sellainen aine, josta en ole niin pitänyt, koska olen ajatellut etten osaa sitä. Puhuin tästä meidän viimeisellä demollakin siinä, kun piti itse puhua viiden minuutin ajan muille siitä, mikä on ollut itselle mullistavin oppimiskokemus tältä kurssilta. Olen siis huomannut sanovani todella usein muille sitä, että olen hyvä kielissä ja luovissa aineissa, mutta matikkapää minulla on surkea. Ja nyt olen päättänyt etten enää puhu itsestäni noin. Ennen kuin pääsin yliopistoon, mietin aika usein myös sitä, että miten ikinä voin olla luokanopettaja, jos en osaa matikkaa. Tosiasia on kuitenkin se, että osaan matematiikkaa juuri niin hyvin kuin itse haluan, kunhan jaksan harjoitella. Koen, että olisin tarvinut alakoulussa tukea matematiikan oppimiseen, sain toisinaan ennen kokeita tukiopetusta ryhmämuodossa, mutta koen, että yksilöllinen erityisopetus esim. kerran viikossa erityisopettajan kanssa olisi varmasti ollut hyödyllistä, sillä mm. desimaaliluvut ja suurien lukujen kertominen ovat itselleni edelleen hankalia. Tuolta Mäkisen ja Lokan (2020) luennolta ymmärsin sen, että ei se, että on joskus ollut haasteita kyseisessä oppiaineessa tarkoita sitä, etten voisi edelleen oppia sitä, tai opettaa sitä.
Koen myös, että olen kehittynyt ajattelussani todella paljon, osaan paremmin reflektoida omia ajatuksiani, sekä myös ymmärtää muiden näkökulmia ja ajatuksia. Olen huomannut ryhmäkeskusteluissa monesti sen, kuinka itse on saattanut ajatella jostain asiasta melko mustavalkoisesti tietyllä tavalla, mutta joku tuo jonkun uuden pointin, joka ei ole tullut itselle edes mieleen.
Nämä asiat ovat jääneet itselle siis parhaiten mieleen tältä kurssilta, toivottavasti PROpestani myös näkyy näiden asioiden kehittyminen. Kiitos kurssista ja mukavaa joulun odotusta!
Esi- ja alkuopetuksen havainnointitehtävä
Esi- ja alkuopetuksen havainnointitehtävä
Tein tämän havainnointitehtävän pedanetissä olevien videoiden pohjalta. Ensimmäisten videoiden pohjalta oli melko hankalaa arvioida oppimisympäristöä, sillä videot olivat suurimmilta osin lasten haastatteluihin keskittyviä. Huomasin kuitenkin, että videoilla lapset istuvat usein puolikaaressa, jossa opettaja sitten on keskellä. Tämä mahdollistaa sen, että lapset näkevät toisensa, ja myös opettaja näkee jokaisen oppilaan yksilöllisesti ja koko ryhmän yhdessä. Myös pöydät ja tuolit oli asetettu ryhmiksi niin, että lapset pystyvät helposti kommunikoimaan keskenään ja näkemään toisensa. Päiväkodin tiloissa oli myös esimerkiksi sohva, joka tuo mukavuutta ja rentoutta päivään, jos haluaa hetkeksi rauhoittua ja vaikka lukea kirjaa. Lapset puhuvat videolla myös päivittäisestä lepohetkestä, jossa aikuinen lukee kirjaa, lapset saavat maata patjoilla ja ottaa päiväunet.
Päiväkodin seinillä on nähtävillä lasten kädenjälki, sillä niitä koristavat erilaiset piirrustukset, maalaukset ja katossa roikkuvat planeetat. Se, että lapsen taidetta laitetaan esille niin päiväkotiin kuin kotiinkin, voi antaa lapselle tunteen siitä, että hänen työnsä on arvokas ja merkityksellinen. Videoilla tuli nähtäväksi useasti myös se, että ulkona vietetään myös paljon aikaa. Vierailuja ja retkiä tehdään kaupungin erilaisiin kohteisiin ja päiväkodin pihalla leikitään. Myös liikuntasali on useasti käytössä erilaisten liikunnallisten aktiviteettien myötä. Viikon eskarilainen – videolla tuli hyvin esille erilaisten materiaalien ja välineiden, kuten dokumenttikameran, tablettien ja kosketusnäytön käyttöä. Työskentelytapoina näkyi niin opettajajohtoisuus, kuin lapsilähtöisyyskin. Oli esimerkiksi hienoa huomata eräällä videolla, kun koko ryhmä teki yhdessä omenapiirakkaa ja lapset saivat vuorollaan vatkata taikinaa. Kirjaimia opeteltaessa opettaja kirjoitti taululle samalla kun lapset tekivät vihkotehtäviä. Viikon eskarilainen taas sai itse johtaa päivän “oppituntia” kertoessaan samalla omasta viikonlopustaan ottamiensa kuvien avulla. Viikon eskarilainen – videolla puhuttiin myös blogista, jonne päivitetään päiväkodin arkea, jota vanhemmat voivat käydä seuraamassa. Mielestäni nämä erilaiset työskentelytavat muodostavat lasten ja aikuisten välille avoimen, sallivan ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen piirin.
Laaja-alaisista oppimiskokonaisuuksista tulivat hyvin esille esimerkiksi ajattelun ja oppimisen osa-alue. Lapsilta kysyttiin haastatteluissa paljon heidän omia ajatuksiaan eskarista, mm. mitä olen oppinut, mikä on ollut parasta, onko jotain mitä haluaisin vielä oppia, missä haluaisin vielä vierailla. Lasten vastauksista nousi usein lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen, ja se kuinka kivointa monen mielestä olivat olleet erilaiset leikit ja pelit. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot osa-alue oli videoilla myös nähtävillä esimerkiksi liikunnan, levon, ruokailun ja turvallisen liikennekäyttäytymisen osalta. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen näkyi videoilla esimerkiksi padien, kameroiden ja muiden teknologisten laitteiden käytössä. Lapset dokumentoivat itse omaa työskentelyään, esimerkiksi kuvaamalla suunnistusrataa.
Lapsikeskeisyyden ja opettajajohtoisuuden rooleista mainitsinkin hiukan alussa. Päiväkodin kirjainaamussa toiminnassa tulee esiin sekä opettajajohtoisuus, että lapsikeskeisyys ja yhdessä tekeminen sopivassa määrin. Sanaa mietitään opettajan johdolla, jonka jälkeen lapset tavuttavat sanan itse ääneen. Molla-hanke oli mielestäni erittäin hieno ja mielekäs tapa tuoda lapsen oma ääni ja ajatukset kuuluviin. Lapsen lähtökohdat ja omat kiinnostuksen kohteet otetaan hienosti huomioon viikon eskarilaisena, kun lapsi saa itse dokumentoida itselleen merkityksellisiä asioita haluamallaan tavalla, ja esitellä ne sitten muille. Lapsi kokee olevansa arvokas ja erityinen varsinkin sen viikon aikana, kun hän saa tiettyjä “vapauksia” mm. lisääntynyt tabletin käyttö, leikit pienempien ryhmässä ja kun muut kertovat hänestä positiivisia asioita. Tämä myös varmistaa jokaisen lapsen tasa-arvoisen kohtelun, kun jokaiselle lapselle osuu viikon eskarilainen-vuoro. Myös tarinan kuunteleminen tabletilta ja sen jälkeen sen itse kertominen omin sanoin antaa lapsen ajatuksille äänen ja tilan.
Leikin merkitys varhaiskasvatuksessa ja eskarissa on suuri. MOOC-hankkeen videolla puhuttiinkin juuri siitä, että jos täytyisi kuvailla varhaiskasvatusta yhdellä sanalla, voisi leikki-sana olla hyvä ehdokas siihen. Mielestäni oli myös hienosti tiivistetty, kuinka lapset eivät leiki oppiakseen, vaan oppivat leikin kautta. Leikin kautta opitaan ottamalla leikkiin mukaan toiset lapset vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin avulla, heitä ympäröivät asiat, (kassakone, numerot, kirjaimet,) myös erilaiset roolit ja esimerkiksi konfliktitilanteiden ratkominen tulevat leikissä tutuiksi. Leikille annetaan siis paljon tilaa.
Kolmiportaisen tuen järjestämisestä en saanut näistä videoista oikein selville, MOOC-hankkeen yhdessä videossa puhuttiin paljon sosio-emotionaalisten taitojen oppimisesta ja käsittelystä, mutta varsinaisen tuen järjestämisestä ei mielestäni puhuttu. Kaiken kaikkiaan videot olivat tosi mielenkiintoisia ja vaikka en nyt päässyt havainnoimaan ihan käytännössä, niin koin kuitenkin, että sain näistä videoista paljon irti ja opin paljon uutta.
Välivloggaus
Kulttuurielämystehtävä
Valitsin kulttuurielämystehtävän aiheeksi itselleni lyhytelokuvan, sillä se on itselleni vieraampi elokuvagenre, enkä ole itse ikinä omatoimisesti katsonut lyhytelokuvia omaksi ilokseni. Olen saattanut joskus elokuvissa ollessani nähdä lyhytelokuvan trailerien joukossa, mutta silloinkin muistan miettineeni, että mikä “idea” niissä tavallaan on, kun ne eivät kestä kuitenkaan kuin vain muutaman minuutin, eikä katsoja voi nauttia niistä kauempaa. Nyt ajatusmaailmani on muuttunut ja tunnen itseni ehkä jopa vähän hölmöksi, että olen edes ajatellut noin.
Päätin katsoa Pixar animation studios’in lyhytelokuvan nimeltä Sininen sateenvarjo. Siinä kaupunkia riepottelee kova sade ja tuuli, on ilta, ja kadut ovat ruuhkaisia. Kaupunki herää kuitenkin eloon ja sade antaa kasvot niin rakennuksille, liikennevaloille kuin tietyömerkeillekin. Jokaisella kadulla liikkujalla on sateenvarjo, mutta yksi sateenvarjo erottuu sinisellä loistollaan, ja kasvoillaan. Elokuvassa sininen sateenvarjo tapaa toisen eloon heränneen punaisen sateenvarjon, ja rakastuu tähän. Kova sade ja tuuli, sekä sateenvarjojen omistajien liikkeet kuitenkin erottavat sateenvarjot toisistaan, ja sininen sateenvarjo joutuu tuulen ja myrskyn riepottelemaksi ympäri kaupunkia, jolloin vaaratilanteilta, kuten auton tuulilasiin osumiselta ei vältytä. Sateenvarjo on jo menettämässä toivoaan, kunnes lopulta punainen sateenvarjo, rakkaus löytää takaisin sinisen sateenvarjon luokse ja kaikki päättyy hyvin.
Mielestäni elokuva oli ihana, ja kosketti niin monella eri tavalla. Tavallaan tuntui, että seurasi oikeiden ihmisten rakkaustarinaa, ja huomasin toivovani, että sateenvarjot vielä löytävät toisensa. Elokuva oli valtavan hienosti toteutettu, visuaalinen ilme oli todella hieno. Oli myös hauskaa, että keskiössä olivat kaupunki ja sen elämä, ilman, että pääosassa olivat ihmiset. Jopa vesirännikourulla ja viemärillä olivat omat ilmeensä ja ne auttoivat sateenvarjoa selviämään sateen ja tuulen armoilla. Huomasin myös todella rauhoittuvani katsellessa lyhytelokuvaa ja tulin siitä todella hyvälle mielelle. Voisi sanoa, että lyhytelokuvasta voi jopa nauttia joskus enemmän kuin täysimittaisesta elokuvasta, sillä se voi kaikella lyhykäisyydellään ja vaikuttavuudellaan jäädä paremmin mieleen. Luulen ainakin, että Sininen sateenvarjo jää mieleeni pitkäksikin aikaa.
Opin itsestäni ainakin sen, että omat ennakkoluulot ja asenteet kannattaa heittää romukoppaan ja välillä vain heittäytyä tekemään jotain sellaista, mitä ei muuten normaalisti tekisi, sillä sellaisista tilanteista oppii usein eniten. Luulen, että jatkossa myös katson ympäristöäni uudella tavalla, kiinnittämällä huomiota pieniin asioihin katukuvassa ja arvostamalla niitä pieniä, arkisia tilanteita enemmän.
Kokonaisuudessaan tehtävä oli todella kiva ja sain siitä paljon. Tälläisiä voisi tehdä ihan omassa arjessakin vaikka joka toinen viikko!