Kukat ja niiden symboliikka

Alttarikukat

Alttarikukat muistuttavat luomistyön kauneudesta ja Jumalan huolenpidosta: Katsokaa kedon kukkia... Alttarilla suositaan leikkokukkia, jotka on leikattu juuriltaan ja jotka kuihtuvat. Näin ne muistuttavat myös elämän katoavaisuudesta ja ovat uhri - jotain sellaista, joka annetaan ilman takaisin saamisen ajatusta.

"Alttarikukkien valinta ja asettelu on tärkeä kirkkotilan kauneuteen ja alttarin kunnioittamiseen liittyvä tehtävä. Valmiiden, suurikokoisten kukka-asetelmien sijasta tulee kukat asetella maljakkoon yksinkertaisesti ja väljästi. Kukkien valinnassa tulee kiinnittää huomiota eri vuodenaikojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi kesällä on luontevaa käyttää luonnosta saatavia kukkia, puiden oksia ja heiniä. Kukkien hankkiminen voidaan erityisesti kesäaikana antaa eri seurakuntalaisryhmien hoidettavaksi. Kesäaikaa lukuun ottamatta alttarikukissa on hyvä pitäytyä yhteen tai kahteen väriin ja lajiin.

Kukkien valinnassa ja käytössä on kirkollisia perinteitä. Muovikukkia ei käytetä, koska alttarikukkien eräs tehtävä on kertoa hauraudesta ja uhrista. Samasta syystä alttarille ei mielellään tuoda ruukkukukkia, joita on tarkoitus pitää hengissä kastelemalla. Ainakin osa alttarikukista voidaan jättää sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen alttarille, jossa ne kertovat kirkkoon tulijalle sanomaansa - ja vähitellen kuihtumalla muistuttavat myös katoavaisuudesta. Kukat voidaan alttaripöydän sijasta asettaa myös erilliseen telineeseen alttarin viereen.

Kukkien valinnassa ei tarvitse seurata kirkkovuoden liturgista väriä. Monilla kukilla ja niiden värillä on oma symbolinen merkityksensä. Kesällä luonnonkukkien värikirjo estää liturgisen värin seuraamisen. Sen sijaan alttarikukkien ja liturgisen värin yhteensopivuuteen on syytä kiinnittää huomiota."

Kukkien valinnassa on hyvä ottaa huomioon myös niiden hajuttomuus, etteivät aiheuta allergisia oireita.

Palvelkaa Herra iloiten opas antaa malliksi seuraavia esimerkkejä ja vaihtoehtoja (2009, s. 68)
1. adventtisunnuntai: valkoisia kukkia
itsenäisyyspäivä: valkoisia ja sinisiä kukkia
2.–3. adventtisunnuntai (paasto): sinipunainen tai sininen
4. adventtisunnuntai (mariapyhä): valkoinen lilja, muu mariansininen tai valkoinen kukka
jouluaika: ruusu (Kristuksen symboli), punaiset tulppaanit, hyasintti, kielo (Marian symboli); muualle kirkkotilaan sopivat myös joulutähti ja amaryllis
loppiaisaika: perusvärinä vihreä
laskiaissunnuntai ja paastonaika: kukkien perusvärinä voi olla sinipunainen tai sininen; tunnetaan myös perinne, jossa paastonaikana ei käytetä kukkia
leipäsunnuntai (4. paastonajan sunnuntai) eli puolipaastosunnuntai: ruusu
Marian ilmestyspäivä ja muut mariapyhät: valkoinen lilja; vaihtoehtoisesti valkoinen tulppaani tai hyasintti; ruusu
palmusunnuntai: pajunoksat tai palmunoksat
kiirastorstai: punaisia ja valkoisia kukkia
pitkäperjantai: käytetään viittä punaista ruusua (Kristuksen viisi haavaa) alttarilla tai muualla kuorissa; alttari voi olla myös kokonaan riisuttu kukista; lisäksi voidaan käyttää orjantappurasta tehtyä kruunua
pääsiäinen: pääsiäisliljat eli keltanarsissit
pääsiäisaika: keltaiset ja valkoiset liljat, hiirenkorvalla olevat koivunoksat ja kevätkukat
helluntai ja helluntaijakso: valkoisia narsisseja eli ”helluntaililjoja”; kaksitoista punaista tai punakeltaista tulppaania apostolien vertauskuvana; punaisia neilikoita tai akileijoja rakkauden vertauskuvana
Pyhän Kolminaisuuden päivä: alttarikukkien väreinä esimerkiksi purppuranpunaista, sinistä ja vihreää
myöhempi helluntaijakso ja luomakunnan sunnuntai: erivärisiä luonnonkukkia
kirkastussunnuntai: valkoista, esimerkiksi liljoja
pyhäinpäivä: valkoista ja punaista (poisnukkuneet Kristuksen todistajat)
valvomisen sunnuntai ja tuomiosunnuntai: violettia, valkeaa tai purppuraa tai eri värejä yhdessä; sinipunaisia krysanteemeja kuivien ja vihreiden oksien kanssa (elämän ja tuomion ylösnousemus)

Lähde: Palvelkaa Herraa iloiten, s. 67-68 Jumalanpalveluksen opas

Lisätietoja esim.
Pentti Lempiäinen,
Sano se kukkasin: Kasvit vertauskuvina. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-16031-8.
Kuvien kieli: Vertauskuvat uskossa ja elämässä. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26457-1.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä