Kirkkotekstiilit

Alttarivaatteet ja kirjaliina

Alttaripöydän verhoaminen periytyy kirkkojen rakentamisen alkuajoilta, 300-luvulta. Aluksi käytettiin korkokuvalaattoja, jotka valmistettiin kivestä, puusta, norsunlusta tai jalometalleista. Vähitellen tekstiilit korvasivat levyt. Alttarin etuseinämää peittävää vaatetta kutsutaan antependiumiksi. Sen väri vaihtuu kirkkovuoden mukaisesti.
Alttari on ehtoollisen viettämisen paikka, siis seurakunnan ruokapöytä. Siksi siinä on käytetty pöytäliinaa, joka tavallisimmin on valmistettu käsin tehdystä pellavakankaasta.
Alttarilla voidaan käyttää myös pienempää valkoista neliömäistä liinaa eli korporaalia, joka levitetään alttarin keskelle ja jonka päälle ehtoollisaineet asetetaan.
Kalkkiliina peittää ehtoollismaljaa. Sen väri seuraa kirkkovuotta.
Saarnatuolin kirjatelineessä voidaan käyttää ns. kirjaliinaa, joka myös seuraa kirkkovuoden liturgisia värejä. Kirjaliinassa käytetään usein Jumalan sanaan tai evankelistoihin liittyviä symboleita.

Jumalanpalvelusvaatteet

Varhaiskirkossa ei käytetty erityisiä liturgisia asuja tai virka-asemaa kuvaavia vaatteita, mutta kristinuskon tultua valtionuskonnoksi 300-luvulla, myös virka-asut kehittyivät. Idän ja lännen kirkon virka-asut ovat erilaisia, monissa reformoiduissa kirkoissa niitä ei käytetä lainkaan esim. Luther piti kysymystä messupuvuista täysin toisarvoisena.

Kirkollisten vaatteiden symboliikka liittyy sekä viran teologiaan että niiden käyttöön. Jumalanpalvelusvaatetus vakiintui 800-luvulle mennessä. Pohjana olivat antiikin ihmisten vaatteet. Keskiajan lopulle tultaessa pappien alttarivaatetus oli kehittynyt hyvin monipuoliseksi.

Alba

Alba pohjautuu antiikin ajan ihmisten tunikaan. Nimi tulee valkoista merkitsevästä latinan sanasta, alba on aina valkoinen. Alba ilmaisee puhtautta ja kärsivällisyyttä. Opillisen selityksen mukaan alba viittaa kastepukuun ja kuvaa Kristuksen vanhurskautta, johon ihminen kasteessa puetaan. Alba muistuttaa kasteen armosta ja kastetun velvollisuudesta vaeltaa valossa, Kristuksen ihanteiden mukaan. Albaa voivat käyttää muutkin jumalanpalveluksessa avustavat, sillä se on kasteessa saadun yleisen pappeuden tunnus. Albaa käytetään myös konfirmaatiossa.

Stola

Stola on erityisen pappeuden merkki, jota papit käyttävät joko suorana edessä laskeutuen tai edessä ristissä. Diakonian virkaan vihityt käyttävät stolaa niin, että se kulkee vain vasemman olkapään yli oikealle kupeelle.
Stolan alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Tavallisimmin sen merkityksenä pidetään kutsua alistua Kristuksen ohjattavaksi, ottaa hänen ikeensä kannettavakseen.

Vyö

Vyötärölle sidottava vyö muistutti alkujaan Kristuksen saamista raipaniskuista. Siinä on nähty myös suojeluksen, kieltäymyksen, nuhteettomuuden ja totuuden vertauskuvaa. Tavallisimmin vyöhön liitetään Efesolaiskirjeen kohta: Kiinnittäkää vyöksenne totuus. (6:14) Vyö muistuttaa myös Jumalan lupauksesta: Jumala vyöttää omansa voimallaan (Ps. 18:33). Papeilla vyö ilmaisee, että Kristus on vyöttänyt palvelijansa työhönsä. (Joh. 21:18)

Kasukka

Ehtoollisjumalanpalveluksessa liturgilla on alban päällä messukasukka. Latinankielinen sana on tarkoittanut pientä taloa, mikä on ilmeisesti viitannut kasukan telttamaiseen muotoon. Nykyisin sen katsotaan kuvaavan ennen kaikkea Jumalan kaiken peittävää armoa. Vanhastaan sen ajateltiin muistuttavan kärsivän Kristuksen viittaa tai kehottavan hyveistä suurimpaan, rakkauteen.
Kasukka valmistetaan arvokkaista kankaista yleensä tekstiilitaiteilijan tilaustyönä. Värit seuraavat kirkkovuoden liturgisia värejä. Selässä on usein risti muistuttamassa ehtoollispöydän todellisesta isännästä.

Muita tekstiilejä kirkossa

Avioliittoon vihkimiseen kuului vielä 1900-luvun alussa hääparin päällä oleva telta eli tella. Se oli neliön muotoinen kangas, jota piti nurkista ylhäällä neljä häävierasta. Levitetty telta kuvasi taivaasta tulevaa siunausta ja lapsionnea sekä Jumalan varjelusta. Teltan käyttö väheni, mutta tilalle tuli tapa, että vihkipari seisoo toimituksen ajan vihkiryijyn päällä. Vihkiryijyllä ei ole erityistä liturgista merkitystä eikö symboliikkaa. Vihkiryijyjen rinnalle on paikoin tehty myös kasteryijy, joka levitetään toimituksen ajaksi kastepöydän eteen.
Hautaan siunaamista varten on viime vuosina tehty arkkuvaatteita, arkkualboja, jolla voidaan peittää vaatimaton arkku. Arkkuvaatetta käytetään erityisesti polttohautauksen yhteydessä.

Siirtymäriittien asut

Kaste

Kastepuku: Varhaiskirkon aikana kastettiin enimmäkseen aikuisia. Kastettava riisui toimituksen aikana vanhan pukunsa ja hänet puettiin valkeaan vaatteeseen. Valkoinen kastepuku on vertauskuva lahjavanhurskaudesta. "Vanha ihminen" riisutaan pois ja tilalle puetaan Kristuksen vanhurskaus (Gal. 3:27). Kaste on kutsu pukea ylleen "uusi ihminen" (Room. 13:14). Valkoiseen pukeminen on säilynyt lapsikasteen yleistyttyäkin. Aikuiskasteissa käytetään albaa.

Konfirmaatioasu

1900-luvun puoliväliin asti pojat konfirmoitiin tummassa tai mustassa puvussa, tytöt mustassa tai valkoisessa puvussa. 1960-luvulta lähtien yleistyi tapa pukea konfirmoitavat albaan, joka muistuttaa kasteesta. Konfirmaatioalba kertoo Jumalan ansaitsemattomasta armosta ja kehottaa kiittämään tästä lahjasta. "Kiitoksen tulee ilmetä ennen kaikkea elämisenä uskossa lähimmäisenrakkauden käskyn mukaan." (Lempiäinen, Kuvat kertovat, s. 120)

Hääasu

Morsiamen valkoinen hääpuku on kuvannut alkuaan neitsyyttä ja nuhteettomuutta. Nykyisin väri on lähinnä ilon väri. Suomessa valkoista hääpukua on käytetty 1800-luvun jälkipuoliskolta saakka; sitä ennen hääpukuna oli paras vaate, usein musta.
Huntu on ollut kainouden, koskemattomuuden ja hyveellisyyden vertauskuva.
Silloin kun valkoista hääpukua ei vielä käytetty, neitsyyttä ja sukupuolista nuhteettomuutta ja hyveellisyyttä ilmaisivat morsiuskruunu tai morsiusseppele. Niiden käyttö oli sakon uhalla kielletty siveettömiltä morsiamilta. Kruunun käyttö oli yleistä keskiajalla. Avioliiton merkitystä haluttiin korostaa ja kun neitsyt Marian kunnioittaminen oli lisääntynyt, tältä taivaan kuningattareksi kruunatulta neityseltä saatiin morsiamelle kruunu, neitsyyden symboli. Tarvittaessa seurakunnat lainasivat morsiamelle kruunun, jos tällä ei ollut varaa omaan. Kruunu rinnastettiin taivalliseen kruunuun, palkintoon uskosta, kärsivällisyydestä, rakkaudesta ja toivosta.
Morisuskruunuakin vanhempi on ollut morsiusseppele, jota käytettiin 1700- 1800-luvuilla Suomessa. Myöhemmin kukkakimppu on korvannut seppeleen. Seppeleen (ja sormuksen) pyöreä muoto ilmaisi kuolemaan saakka kestävää rakkautta.

Hautajaiset

Hautajaisiin on liittynyt sekä musta että valkoinen väri. Hautaaminen on voitonjuhla: kilvoittelu on päättynyt, matkalainen on perillä. Vainaja puetaan valkoisiin, kuolemakaan ei erota häntä Jumalan perheväestä. Valkoinen viittaa myös kasteeseen, kaste kantaa yli kuoleman rajan.
Musta viestittää eron tuomaa surua ja kaipausta.

Papin virkatunnukset

Miespuolisen papin virkatunnukset ovat

1. polvitaipeeseen ulottuva pystykauluksinen papintakki (kaftaani), valkoinen papin-

paita, papinkaulus ja liperit

2. musta pantakauluksellinen papinpaita, jolla tarkoitetaan pystykaulusta ja siihen liit-

tyvää valkoista etuosaa tai kaulusta ympäröivää valkoista osaa.

Naispuolisen papin virkatunnukset ovat

1. Valonsäde-papinjakku, valkoinen pantakauluksellinen papinpaita ja Valonlähde-risti

2. musta pantakauluksellinen papinpaita, jolla tarkoitetaan pystykaulusta ja siihen liit-

tyvää valkoista etuosaa tai kaulusta ympäröivää valkoista osaa.

Violetti on piispan paidan väri.

PIISPAINKOKOUKSEN OHJE PAPIN JA LEHTORIN VIRKAPUKEUTUMISESTA

Liperit ovat todennäköisesti syntyneet 1600-luvulla virkamiesten kauluksesta tai ruokalapusta. Lipereissä on haluttu nähdä kuva siitä, että Jumalan sanaan kuuluu kaksi puolta, laki ja evankeliumi, ja kumpaakin tulee papin julistaa.

Piispan viran tunnukset

Piispoilla on omat virka-asemaa ilmaisevat tunnuksensa. Ehtoollismessua toimittaessaan he käyttävät kasukkaa, mutta muissa virkatehtävissä heillä on alttarilla piispankaapu eli kullekin piispalle erityisesti valmistettu kuorikaapu. Kaavun lisäksi piispalle on 400-500-luvulta lähtien kuulunut piispansauva. joka kuvaa piispan tehtävää paimenena, seurakunnan kaitsijana. Piispan asuun kuuluu myös piispanristi ketjuineen.
Keskiajalta lähtien piispoilla on ollut käytössää myös hiippa eli mitra. Suomessa se otettiin käyttöön uudelleen 1900-luvulla, mutta sen käyttö on vähäistä eikä kaikilla piispoilla sitä ole.
Piispat käyttävät violettia papinpaitaa.

Arkkipiispan viran liturgiset tunnukset