UV-VIS-spektrometriassa hyödynnetään sähkömagneettisen spektrin ultravioletin ja näkyvän valon aallonpituuksia. Tutkittavaan liuoksen kohdistetaan tietyn aallonpituuden omaavaa säteilyä, joka saa atomien tai molekyylien elektronit virittymään. Laite mittaa, kuinka paljon tutkittavaan aineeseen absorboituu säteilyä ja ilmoittaa tuloksen näytteeseen tulevan säteilyn ja sen läpäisseen säteilyn voimakkuuden suhteena, transmittanssina.

UV-VIS-menetelmä sovelletaan metalli-ioneja sisältävien näytteiden, kaksoissidoksia sisältävien orgaanisten yhdisteiden ja biologisten makromolekyylien analysointiin. Molekyylin virittymisen edellytyksenä on, että yhdisteessä on pariton elektroni tai pii-sidoselektroneja. Riittävän pitkä konjugoitujen kaksoissidosten ketju aiheuttaa absorption näkyvän valon aallonpituusalueella. Molekyylien elektronispektri aiheutuu yleensä kaksois- ja kolmoissidoksissa olevien piiorbitaalien elektronien energiamuutoksista. Tästä johtuen elektronispektrin avulla saadaan tietoa kaksois- ja kolmoissidoksia sisältävien yhdisteiden rakenteesta.

Tietyillä rakenneyksiköillä on niille luonteenomaiset absorptiomaksimit. 

UV-spektroskopian teoriaan ja laitekuvaukseen voi tutustua Orbitaali 3 (uusi LOPS2019) -oppikirjan tekstien kautta. Tässä vielä julkaisemattoman kirjan ko. osio. UVspektroskopiaa.pdf