Vuorovaikutus- ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen on yksi tärkeimmistä taidoista opettajana toimiessa. Opintojeni aikana olen saanut runsaasti mahdollisuuksia harjoitella vuorovaikutusta erilaisissa tilanteissa, mikä on auttanut kehittämään näitä taitoja monipuolisesti. Olen myös oivaltanut, että vuorovaikutustilanteet voivat vaihdella suuresti, ja ne tuovat esiin niin omat vahvuuteni kuin kehittämistarpeenikin.

Vuorovaikuttajana olen kuunteleva ja rauhallinen, ja pyrin luomaan turvallisen ja avoimen ilmapiirin vuorovaikutustilanteisiin. Esimerkiksi POM-opintojen ryhmätöissä huomasin herkästi, jos joku oli jäämässä syrjään keskustelusta. Tällöin pyrin ottamaan kaikki mukaan esimerkiksi kysymällä suoraan heidän näkemyksiään tai viittaamalla aiemmin sanottuun, jotta vuorovaikutus säilyi tasa-arvoisena. Salovaaran ja Honkosen (2011) mukaan tämä kertoo tietynlaisesta sensitiivisyydestä ryhmädynamiikkaan, mikä on tärkeä osa opettajan vuorovaikutusosaamista. Kun jokainen kokee tulevansa kuulluksi, ryhmässä rakentuu luottamusta ja oppiminen mahdollistuu. Tällainen toimintatapa kuvastaa myös tapaani olla tiimityöskentelijä: haluan varmistaa, että yhteistyö toimii ja että kaikki voivat osallistua tasavertaisesti oman osuutensa hoitaen.

Vuorovaikuttajana koen olevani vahvimmillani pienryhmätyöskentelyssä, sillä silloin tunnen oloni luontevaksi ja pystyn tuomaan rohkeasti esiin omia ajatuksiani. Suuremman ryhmän yhteisissä keskusteluissa jään usein enemmän kuuntelijan rooliin. Aiemmin pidin tätä piirteenä, jota minun pitäisi muuttaa, mutta ajan myötä olen ymmärtänyt, ettei hyvä vuorovaikuttaja ole välttämättä se, joka puhuu eniten. Tärkeämpää on kyky kuunnella, havainnoida tilannetta ja osallistua keskusteluun silloin, kun se tuo arvoa yhteiselle vuoropuhelulle. Vuorovaikutus ei ole vain puhetta, vaan myös läsnäoloa, tilan antamista ja toisten huomioimista.

Olen myös huomannut, että vuorovaikutusroolini vaihtelee tilanteen mukaan. Opettajan roolissa minun on huomattavasti helpompi ottaa tilaa ja olla äänessä – jopa tilanteissa, joissa luokassa on paljon oppilaita tai läsnä on muitakin aikuisia. Tämä kertoo siitä, että koen opettajuuden kautta tulevan roolini merkitykselliseksi ja selkeäksi. Kun minulla on pedagoginen vastuu, asettaudun vuorovaikutukseen määrätietoisemmin, enkä koe samaa varovaisuutta kuin vapaamuotoisemmissa ryhmäkeskusteluissa. Tämä osoittaa, kuinka konteksti ja rooli vaikuttavat siihen, millaiseksi vuorovaikutus muodostuu, ja kuinka tärkeää on oppia tunnistamaan ja hyödyntämään omaa viestintätyyliään erilaisissa tilanteissa (Goffman ym., 2012).

Vuorovaikutusroolien tiedostamisen ohella koen, että olen kehittynyt tunnesäätelyssä opintojeni myötä. Vaikka tunnesäätely on ollut minulle aina vahvuus, opetukseen liittyvän tiedon ja taidon karttuessa osaan entistä paremmin säilyttää rauhallisuuden ja ammattimaisuuden ristiriitatilanteissa sekä kuunnella toista osapuolta ennen reagointia. Kielipainotteisella monialainen oppimiskokonaisuus -opintojaksolla koulutoteutuksessa kohtasin oppilaan, jonka kanssa syntyi erimielisyyttä hänen osallistumisestaan tunnin toimintaan. Juuri tällaisissa vaativissa tilanteissa olen oppinut tarkastelemaan tilannetta toisen näkökulmasta ja mukauttamaan omaa toimintaani oppilaan tarpeet huomioiden. Tässä toimii tukena Gordonin (2006) ajatus minä-viestinnästä ja kuuntelevasta vuorovaikutuksesta. Aina kuitenkaan erimielisyyksiä sisältävät tilanteet, joissa toinen osapuoli ei ole vastaanottavainen tai kuunteleva, eivät ole helppoja, sillä koen kuulluksi tulemisen tärkeäksi.

Opintojeni myötä olen oivaltanut, kuinka tärkeää on tunnistaa ryhmäprosesseja ja ryhmädynamiikkaan vaikuttavia tekijöitä. Harjoittelujen ja eri opintojaksojen ryhmätyöskentelyjen kautta olen havainnut, miten esimerkiksi ryhmän ilmapiiri, osallistumisen tasaisuus ja selkeät roolit vaikuttavat vuorovaikutukseen ja oppimiseen. Pyrin havainnoimaan tilanteita herkästi ja reagoimaan muokkaamalla työskentelytapoja osallistavammiksi, esimerkiksi käyttämällä erilaisia opetustyylejä (Mosston & Ashworth, 1994).

Tiedostan myös, että opettajan oma vuorovaikutustyyli ja toiminta vaikuttavat ryhmän dynamiikkaan. Koen tärkeäksi rakentaa ilmapiiriä, jossa oppilaat uskaltavat tuoda esiin ajatuksiaan ja kokevat tulevansa kuulluiksi. Olen huomannut toimivaksi kysellä oppilaiden vapaa-ajan harrastuksista opetuksen lomassa, jolloin luodaan rentoa ja luottamuksellista ilmapiiriä. Tämä auttaa rakentamaan henkilökohtaisempia suhteita, mikä puolestaan vahvistaa oppilaiden osallistumista ja sitoutumista oppimistilanteisiin. Tällainen vuorovaikutus tukee Salovaaran ja Honkosen (2011) mukaan oppilaiden kokemusta siitä, että he tulevat aidosti kuulluiksi ja arvostetuiksi, mikä on keskeistä toimivan ryhmädynamiikan ja oppimisen kannalta.

Moninaisuus on keskeinen osa nykyaikaista opetusta, ja opettajana on tärkeää tunnistaa sekä omat että oppilaiden erilaiset taustat, identiteetit ja kokemukset. Aallon (2015, s. 19) mukaan nämä kehittyvät vuorovaikutuksessa ja muuttuvat ajan myötä. Erityisesti katsomusaineiden ja liikunta- ja terveyskasvatuksen opintojaksojen myötä olen oppinut reflektoimaan omia ennakkoluulojani, asenteitani ja oletuksiani, jotka voivat vaikuttaa vuorovaikutustilanteisiin ja oppijoiden kohtaamiseen. Suomisen ja Rastaksen (2009) mukaan opettajien on tärkeää tunnistaa oma toimijuutensa ja sen vaikutus moninaisuuteen kouluyhteisössä, sekä olla valmiita tarkastelemaan kriittisesti omia oletuksiaan. Tämä ymmärrys heijastuu ajatteluuni ja toimintaani siten, että pyrin opetuksessani joustavuuteen ja oppilaskeskeisyyteen, arvostaen erilaisia näkökulmia ja oppimisen tapoja. Esimerkiksi liikunnan opetuksessa tiedostan, että liikunta ei ole kaikille oppilaille yhtä merkityksellistä tai innostavaa kuin minulle. Siksi pidän tärkeänä hyväksyä ja kunnioittaa oppilaiden erilaisia suhtautumistapoja ja tarpeita.

Opettajana koen merkitykselliseksi luoda luokkaan ilmapiirin, jossa erilaisuus hyväksytään ja ymmärretään arvostaen. Tällainen ilmapiiri syntyy, kun huolehdimme toisistamme, annamme tilaa erilaisille näkemyksille ja kannustamme oppilaita vuorovaikutukseen ilman pelkoa syrjinnästä tai arvostelusta (Salovaara & Honkonen, 2011). Tämä edellyttää opettajalta herkkyyttä ja tietoisuutta siitä, miten omat asenteet ja toimintatavat vaikuttavat ryhmän dynamiikkaan ja oppimiseen. Näin voin tukea oppilaita löytämään oman äänensä ja vahvistaa heidän osallisuuttaan kouluyhteisössä.

LÄHTEET:
Aalto, M. (2015). Suomenkielisenä Brysselissä – varhaisnuorten kielellinen identiteetti. Puhe ja kieli, 35:1, 3–22. https://journal.fi/pk/article/view/50824

Goffman, E., Koskinen, K., Luhtakallio, E., & Koskinen, K. (2012). Vuorovaikutuksen sosiologia. Vastapaino.

Gordon, T., Savolainen, M., Nuorten keskus, & Savolainen, M. (2006). Toimiva koulu. LK-kirjat.

Mosston, M., & Ashworth, S. (1994). Teaching Physical Education (5. painos). San Francisco: Benjamin Cummings.

Salovaara, R., & Honkonen, T. (2011). Rakenna hyvä luokkahenki. PS-kustannus.

Suominen, A., & Rastas, A. (2009). Opettajat monikulttuurisessa koulussa. Teoksessa L. Tolonen, A. Rastas & M. Yli-Knuuttila (toim.), Yhteiskuntatieteellinen näkökulma monikulttuurisuuteen koulussa (s. 90–111). Tampere University Press.