Opintojeni alussa kirjoitin, että minulle merkityksellisiä arvoja ovat kunnioitus, luottamus ja ystävällisyys. Ne näkyvät yhä ihmissuhteissani ja ohjaavat sitä, miten kohtaan toisia – myös opettajana toimiessani. Kunnioitus merkitsee tilan antamista ja kuuntelemista, luottamus rakentuu rehellisyydestä, ja ystävällisyys kiteyttää molemmat arvot oikeudenmukaiseksi toiminnaksi. Nämä arvot ovat entisestään vahvistuneet, ja ne ovat yhä selkeämmin se perusta, jolle ajattelen opettajuuden rakentuvan.

Opettajan ammattietiikka rakentuu yhteisistä arvoista ja periaatteista, jotka näkyvät opetussuunnitelmassa ja lainsäädännössä (Tirri & Kuusisto, 2019). OAJ:n (2020) mukaan opettajuuden perusta koostuu vastuusta, vapaudesta, ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta ja totuudellisuudesta. Opettajan tulee kohdella kaikkia oppilaita tasapuolisesti ja arvostavasti, riippumatta heidän taustastaan tai henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Katsomusaineiden pedagogiikka -opintojaksolla opin, kuinka tärkeää on, että opettaja tiedostaa omat arvonsa ja ymmärtää niiden vaikutuksen opetustyöhönsä. Arvojen vaikutusta ei voi täysin poistaa, mutta niiden ei tulisi ohjata opetusta kielteisellä tavalla. Tätä tukee säännöllinen itsetutkiskelu ja arvojen alkuperän pohtiminen. Tietoisuus omista arvoista korostuu erityisesti tilanteissa, joissa opettajan ja oppilaan arvot eroavat merkittävästi. Tällöin on tärkeää, että molemmat osapuolet voivat kunnioittaa toistensa näkemyksiä ja löytää yhteisen sävelen, joka huomioi molempien arvomaailman. Tällä tavoin opettaja voi kohdata jokaisen oppilaan kunnioittavasti ja ammatillisesti.

Opettajan ja oppilaan arvojen mahdollisen ristiriidan lisäksi olen tunnistanut muitakin eettisiä haasteita opetustyössä. Kielipainotteisessa monialaisessa oppimiskokonaisuudessa, jonka toteutimme Huhtasuon koululla, yksi oppilas tarvitsi selvästi enemmän aikaa ja tukea suunnittelutehtävissä. Suuren ryhmäkoon ja rajallisen ajan vuoksi oli haastavaa löytää tasapaino kaikkien oppilaiden tukemisessa. Vaikka pyrin huomioimaan jokaisen oppilaan tarpeet, koin vaikeaksi vastata samanaikaisesti moninaisiin oppimisen haasteisiin. Tilanne havainnollisti minulle konkreettisesti tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden välisen eron: yhdenvertaisuus ei aina tarkoita samanlaista kohtelua (Vitikka ym., 2012). Tämä oivallus on syventynyt opintojeni aikana erityisesti matematiikan ja äidinkielen opintojaksoilla, joissa oppimisvaikeudet ovat korostaneet eriyttämisen ja yksilöllisen tuen merkitystä. Opettajalta vaaditaan kykyä priorisoida ja tehdä ratkaisuja, joiden avulla jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen.

Eettisiin tilanteisiin liittyvät haasteet eivät rajoitu vain opetuksen tasapuolisuuteen tai arvoristiriitoihin, vaan ulottuvat myös vuorovaikutukseen ja viestintään. Oppilaiden yksilöllisen kohtaamisen ohella opettajan työssä korostuu vastuullinen viestintä ja luottamuksellisuuden säilyttäminen. Kun tein kakkosharjoitteluani luokkani oppilas kertoi minulle, että häntä kiusataan välitunnilla, mutta ei halunnut kertoa asiasta muille aikuisille. Tilanne oli haastava: toisaalta halusin kunnioittaa oppilaan luottamusta, toisaalta hänen hyvinvointinsa meni kaiken edelle. Päädyin kertomaan asiasta luokanopettajalle, joka osasi viedä asian hienovaraisesti eteenpäin. Tämä tilanne jäi mieleeni muistutuksena siitä, että eettiset päätökset eivät ole yksiselitteisiä, vaan ne vaativat kykyä punnita arvoja ja perustella oma toiminta harkiten.

Eettinen herkkyys on opettajalle keskeinen taito. Se tarkoittaa kykyä tunnistaa tilanteet, jotka vaativat moraalista harkintaa (Tirri & Kuusisto, 2019). Opintojeni aikana olen useamman kerran kohdannut tilanteita, joissa yksi oppilas jää toistuvasti ulkopuolelle esimerkiksi ryhmätöissä tai kaveriporukoiden keskusteluissa, vaikka hänet on ns. "otettu mukaan porukkaan". Tällaiset tilanteet vaikuttavat helposti oppilaan itsetuntoon, ja harmitus näkyy usein myös ulospäin, esimerkiksi aggressiivisena käyttäytymisenä, mihin oppilaalla ei välttämättä ole suoraa vastausta itsellään. Kakkoisharjoittelua tehdessäni luokkani opettaja seurasi tällaista tapausta jonkin aikaa ja päätti puuttua siihen hienovaraisesti. Tämä auttoi, sillä muut oppilaat alkoivat huomioida kyseistä oppilasta selvästi paremmin tekemisissään. Tilanne opetti, että eettinen herkkyys ei ole vain reagointia selviin epäkohtiin, vaan myös kykyä havainnoida pieniä, sosiaalisissa tilanteissa piileviä ilmiöitä, joilla voi olla suuri vaikutus oppilaan toimintaan.

Erilaiset eettiset tilanteet ovat olennainen osa opettajan arkea. Ne eivät tarjoa valmiita vastauksia, vaan vaativat empatiaa, harkintaa sekä kykyä perustella oma toiminta arvojen pohjalta. Opettajan eettinen osaaminen kehittyy ajan myötä kokemuksen, reflektion ja rohkeuden kautta. Opintojeni tässä vaiheessa en vielä koe hallitsevani kaikkia eettisen opettajuuden avaimia, mutta olen oppinut tiedostamaan omia arvojani ja niiden merkitystä opettajana toimimiseen. Harjoittelujaksojeni ja joidenkin POM-opintojaksojen kautta olen myös oppinut tunnistamaan eettisiä ristiriitoja erilaisissa tilanteissa ja osaan toimia niissä ainakin jossain määrin.

LÄHTEET:

OAJ. (2020). Opettajan arvot ja eettiset periaatteet.
https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/

Tirri, K. & Kuusisto, E. (2019). Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus.

Vitikka, E., Halinen, I., & Rautopuro, J. (2012). Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen: Perustelumuistio. Opetushallitus.