oppimispäiväkirja (pedagogiikka)
chrome music lab tehtävä
Chrome music labin avulla voisi harjoitella rytmi-käsitettä siten, että jaetaan oppilaat ryhmiin. Sen jälkeen opettaja taputtaa jonkin rytmin kehoa käyttäen, ja ryhmät tekevät siitä oman version sivuston rytmi-osiossa. Opettaja tekee erilaisia versioita, ja esimerkiksi perussyke tulee tutuksi, kun opettaja tekee toisella kädellä perussykettä ja toisella eri rytmejä.
22.2. 2023
15.2. demo
Korvaava tehtävä demolta
Harjoitukset helpoimmasta vaikeimpaan.
1.
Aloittaisin lorun ja rytmien avulla. Ensin koko ryhmän kanssa luettaisiin ääneen lorua/laulua kanootin kapean ja taputettaisiin perussykettä omaan kroppaan. Kirjoittaisin sanat taululle, jotta voisin sitten merkitä siihen vaihtokohdat.
Kanootin kapean, vesille työnsin,
Kanootin korean kaisloihin soudan,
Sen jälkeen jakaisin oppilaat kolmeen ryhmään: 1. ryhmä aloittaa lausumaan lorua, 2. ryhmä aloittaa kun 1. ryhmä on kanootin kapean-kohdassa ja 3. ryhmä aloittaa, kun toinen ryhmä on kanootin kapean- kohdassa. Opettajana näytän merkin aina ryhmälle, kun on heidän vuoronsa aloittaa. Aluksi kävisimme läpi vain 1 säkeistöä, mutta sen jälkeen kävisimme kaikki 3 säkeistöä samalla tavalla läpi vaihtaen aina aloittajaa.
2.
Seuraavassa harjoituksessa harjoittelisimme laulamaan kaanonissa laulua, jonka sanoja luimme viimeksi kaanonissa. Kävisimme ensin läpi melko yksinkertaisen melodian siten, että säestäisin pianolla ja laulaisin aina yhden rivin kerrallaan, jonka jälkeen toistetaan yhdessä sama rivi. Tämän jälkeen jakaisin oppilaat taas kolmeen ryhmään, ja laulaisimme samalla tavalla kaanonissa laulua, kuin viimeksi luimme. Laittaisin jokaisen ryhmän liikkeelle laulaen heidän mukanaan ensimmäiset pari sanaa, ja osoittaisin, mikä ryhmä lähtee liikkeelle. Aluksi kävisimme läpi ensimmäisen säkeistön, ja sen jälkeen kaikki 3 säkeistöä vaihtaen järjestystä. Lopuksi antaisin oppilaiden valita jonkin heille ennestään tutun laulun, ja kokeilisimme laulaa sitä kaanonissa.
3.
Seuraavaksi harjoittelisimme 2 laulua Asikkalan puiset rattaat sekä Osta sä poika se kukkuva kello.
Asikkalan, Asikkalan puiset rattaat, puiset rattaat, puiset rattaat.
Asikkalan, Asikkalan puiset rattaat on niin huonoja kulkemaan.
Niin näin alamäessä, ylämäessä ei ollenkaan,
niin näin alamäessä, ylämäessä ei ollenkaan.
Osta sä poika se kukkuva kello, kukkuva kello, kukkuva kello.
Osta sä poika se kukkuva kello kamarisi seinälle kukkumaan.
Jotta sä tietäisit tunnin määrät, tunnin määrät tunnin määrät.
Jotta sä tietäisit tunnin määrät, jotta et nukkuisi liikaa vaan.
Kun kaikki osaavat molemmat laulut, kokeilisimme laulaa lauluja yhtä aikaa, ja pysyä samassa rytmissä. Aluksi ryhmät olisivat eri puolilla luokkaa, mikä helpottaa, koska kuulee läheltä samaa laulua kuin itse laulaa. Lopuksi laittaisin oppilaat seisomaan sekaisin eri ryhmissä, ja katsoisimme, miten se sujuu. Laittaisin molemmat yhtä aikaa liikkeelle käden liikkeillä, ja tukisin laululla, jos toinen ryhmä menisi sekaisin.
4. demo + tehtävä
Tunnin aiheena oli aktiivinen kuuntelu ja käsite muotorakenne. Kävimme ensin läpi ilman musiikkia tarinan ja siihen liittyvät toiminnot sekä roolit. Meidät jaettiin rooleihin, ja musiikin mukana jokainen ryhmä teki omat liikkeensä. Eläytymistä lisättiin roolivaatteilla ja menemällä sopiviin kohtiin luokkaa. Lopuksi lisättiin myös soittimet mukaan eri ryhmille. Kävimme läpi, minkälainen muotorakenne kappaleessa oli. Mielestäni tunti oli hauska, ja aktiivisen kuuntelun kaikki lajit luova, keskittynyt ja sisäinen kuuntelu tulivat kaikki hyvin esiin tällä tunnilla.
Tehtävä demolle:
Käsitteen taso käsittelyn voisi aloittaa eläinten äänien kautta. Esimerkiksi korkea ääni voi olla hyttynen ja matala ääni karhu. Tunnin voisi aloittaa jakamalla oppilaat kahteen ryhmään, joista toiset olisivat hyttysiä ja toiset karhuja. Oppilaat voisivat keksiä omat äänet ja liikkeet eläimille, jonka jälkeen he voisivat nuottiviivastolle muodostaa karhun ja hyttysen välisen keskustelun. Tämän jälkeen he voisivat soittaa soittimilla sen.
3. demo
Tunnilla käytiin ensin läpi voima käsite. Aloitimme tarinan kautta, ja työvälineenä käytettiin vastaparia kevyt/hento ja voimakas/raskas. Teimme toiminnallisia harjoitteita dinosauruksen ja perhosen avulla. Kuuntelimme opettajan soittoa, ja dinot liikkuivat silloin, kun soitto oli voimakasta ja perhoset silloin, kun soitto oli kevyttä.
Toisena käsitteenä kävimme läpi sointiväri-käsitteen. Opettaja soitti erilaisia ääniä soittimilla, jonka jälkeen meidän piti miettiä, mitkä soittimet olivat kyseessä, ja miltä viidakon eläimeltä ne kuulostivat. Teimme myös harjoituksen, jossa osan piti keksiä erilaisilla soittimilla eläinten ääniä, ja tehdä niillä pieni melodia. Toiset keksivät dinon ja perhosen äänistä tarinan, ja lopuksi soitettiin kaikki yhtä aikaa.
1. ja 2. demo
Toisella demolla käsiteltiin mm.rytmiä, äänenavausta ja oikeaa lauluasentoa sekä hengittämistä. Aluksi herätettiin mielenkiinto aiheeseen krokotiili- ja siilileluilla, jotka vetivät aamujumpan. Jumpassa haettiin rentoutta sekä ryhtiä kehoon, ja harjoiteltiin hengittämistä. Sen jälkeen työskenneltiin taas ryhminä, ja leikittiin krokotiileja. Opettaja säesti liikkumista soittamalla viime kerran laulua, jolloin melodia muistui mieleen. Sen jälkeen laulettiin melodiaa eri äänteillä samalla kun leikimme. Erilaisia rytmejä harjoittelimme ensin oman kehon avulla koko ryhmänä, jonka jälkeen jakauduimme pienempiin ryhmiin. Opettaja laittoi ryhmät eri aikaan liikkeelle, ja kaikille oli oma rytminsä. Tämän jälkeen ryhmät hakivat rytmisoittimet, joilla sitten soitettiin äsken opittua rytmiä. Samalla harjoiteltiin kuuntelemaan toisten soittoa, ja mukauttamaan oma soitto siihen.
Oppimispäiväkirja
- Tutustu OKL:n opetussuunnitelman musiikin tavoitteisiin (ks. tämän taulukon alla). Laadi opintojaksolle omat tavoitteet.
Oppia tapoja rohkaista oppilaita musisointiin yhdessä.
Oppia lisää mm. eri musiikkigenreistä ja laajentaa mielikuvaani musiikista.
Oppia musiikin ja äänimaailman elämyksellistä kuuntelua.
Harjoitella itse tavotteiden asettamista ja arvioimaan edistymistäni, jotta osaisin ohjata oppilaita paremmin siihen.
b) Kerro lyhyesti (esim. luettelona) omasta musiikin harrastuksestasi(mitä soitat, kuinka kauan olet soittanut, musiikkitutkinnot, teoriatutkinnot, lauluharrastus, musiikkiluokkatoiminta jne.) ja asenteestasi musiikkiin
Oma musiikin harrastukseni
Olen soittanut pianoa yläasteen alusta lähtien eli noin 7 vuotta, mutta olen opetellut itse soittamaan, enkä ole käynyt millään opetustunneilla. Olen myös laulanut yleensä soittaessani pianoa, mutta myöskään laulutunneilla en ole käynyt, vaan laulanut yksin tai ystävien kanssa omaksi ilokseni. Asenteeni musiikkiin on myönteinen, vaikka en kuuntele musiikkia juuri lainkaan muuta kuin joskus ns. taustamusiikkina opiskellessa. Tykkään kuitenkin itse soitella pianoa, ja kiinnostusta muihinkin soittimiin on.
c)Täsmennä tavoitteitasi (esim. mitä kehitettävää on taidoissasi ja tiedoissasi, jotta osaisit toteuttaa peruskoulun musiikin OPS:in tavoitteet?)
Minulla on kehitettävää yleistiedoissa musiikissa, esim. musiikin historian ja kulttuurin monimuotoisuudessa sekä erilaisten musiikkigenrejen tuntemusta. Taidoissa minulla on kehitettävää mm. tieto-ja viestintäteknologian käytössä musiikin luomisessa, tavoitteiden luomisessa sekä soitinten soittamisessa ja niiden soiton opettamisessa.
d)Pohdi ja kirjoita musiikin pedagogisten taitojen ja/ tai muun kehittämiskohteen merkitykset itsellesi.
Musiikin yleistietojen kehittäminen on tärkeää, jotta voin opettaa oppilaille musiikin maailman kulttuurista, historiallista ja esteettistä monimuotoisuutta. Ajan tasalla pysyminen nykyajan musiikissa on myös tärkeää, jotta voi innostaa nuoria soittamaan esimerkiksi käyttämällä heidän lempikappaleitaan.
2.
- Tutustu perusopetuksen opetussuunnitelman musiikin opetusta koskeviin osioihin.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
vuosiluokkien 1-2 ja 3-6 musiikki
Vastaa seuraaviin kysymyksiin ja tehtäviin:
- a) Mitkä ovat tehtävät, tavoitteet ja sisältöalueet sekä arviointi?
- b) Vertaa perusopetuksen tavoitteita opintojakson tavoitteisiin ja omiin tavoitteisiin.
1.c) Täsmennä tavoitteitasi (1. tehtävään) näiden pohjalta (esim. mitä kehitettävää taidoissa ja tiedoissa?) 1. d) Pohdi ja kirjoita musiikin pedagogisten taitojen ja/ tai muun kehittämiskohteen merkitykset itsellesi.
a) Mitkä ovat tutkimustulokset musiikin harrastamisen vaikutuksista?Lasten sosiaalinen kyvykkyys kehittyi musiikkia harrastaneilla: torjuva asenne vähentyi luokkakavereita kohtaan, sosiaalinen arvostelukyky oli kypsempi, ottivat paremmin opiksi kokemuksistaan, pohtivat kypsemmin sosiaalisia syy-seuraussuhteita, tulivat suvaitsevammiksi ja selviytyivät paremmin ristiriitatilanteista.
Myös älykkyys, keskittymiskyky ja yleinen koulumenestys kehittyi enemmän musiikkia harrastaneilla.
b) Mitä ajatuksia ne herättävät?
Vaikka ennakkoajatukseni olikin, että musiikin harrastamisesta on hyötyä monilla eri osa-alueilla, yllätyin silti, kuinka paljon erilaisia hyötyjä musiikin harrastamisesta tutkimuksen mukaan on lapsen kehitykseen.