KTKP050

Teksti

Seuraa ennen Hankalan ja Kainulaisen luentoa mediaa (uutisia, somea
jne.) millaista vuorovaikutusta havaitset? Miten käsittelisit
havaitsemiasi vuorovaikutuksen ilmiöitä kasvatettaviesi kanssa?

Somessa vuorovaikutus on aika erilaista kuin ns. oikeassa elämässä. Kynnys sanoa toiselle ilkeästi ja ilmaista jyrkästi omia mielipiteitään on paljon matalampi kuin suoraan toiselle ihmiselle kasvokkain. Somen vuorovaikutuksesta puuttuu myös ilmeet, eleet ja äänensävyt, joista voi keskustellessa kasvokkain päätellä paljon. Väärinkäsitykset on yleisempiä somessa, ja huomasin seuratessani keskusteluja, että ne yltyivät helposti riidaksi ja menivät henkilökohtaisuuksiin asioista keskustelemisen sijaan. 
Toisaalta hyviä puolia somessa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa ovat esimerkiksi se, että vaikeista asioista uskaltaa ehkä helpommin keskustella, ja myös sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten saa ääntään kuuluviin, voivat vaikuttaa asioihin esimerkiksi somessa. 

Oppilaitani haluaisin muistuttaa siitä, että jokaisen somekäyttäjän takana on ihminen. Samojen käytöstapojen pitäisi olla voimassa myös netissä. Aikuisillakin saattaa välillä unohtua se, että somessakin ihmiset pitäisi kohdata ihmisinä. Nettikiusaaminen on nykyään yhä yleisempää, ja tästä juttelisin myös oppilaideni kanssa. Voisimme esimerkiksi keksiä oppilaideni kanssa nettikäyttäytymisssäännöt, ja askarrella niistä konkreettiset julisteet, jotka voisi laittaa luokan seinälle muistutukseksi.

• Heti luennon päätteeksi: Mitä uusia ajatuksia sait luennolta, ts. jatka
ennakkotehtäväpohdintaasi Propeen?

 Some on nopeuttanut vuorovaikutusta, ja tuonut myös uusia vuorovaikutuksen muotoja. Esimerkiksi tykkäämiset, kommentoinnit ja emojit ovat somen tuomia vuorovaikutusmuotoja. Vuorovaikutuksen määrä myös lasketaan ja arvotetaan: mitä enemmän tykkäyksi ja kommentointeja, sitä parempi.