Opintokäynnit, opintoretket ja leirikoulut UKK (malli paikallisista tarkennuksista )

Mikä on opintokäynti?
Opintokäynti on oppituntien ja koulun työpäivän puitteissa tehtävä retki esimerkiksi uimahalliin, museoon, konserttiin, luontokohteeseen ja niin edelleen. Ruokailu järjestetään normaalisti koulussa. Opintokäynti ei edellytä erillistä suunnitelmaa. Turvallisuuteen tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota.

Mikä on opintoretki?
Opintokäynti muuttuu opintoretkeksi, mikäli ruokailu tapahtuu muualla kuin koulussa tai retki ylittää työjärjestyksen mukaisen koulupäivän pituuden. Opintoretken vuoksi voidaan muuttaa tuntijakoa. Opintoretki ilmoitetaan alustavasti lukuvuosisuunnitelmassa ja retken johtajan esimies hyväksyy retkisuunnitelman.

Mikä on leirikoulu?
Kun opintoretki laajenee yöpymiseksi, on kyseessä leirikoulu. Leirikoulun vuoksi voidan muuttaa tuntijakoa. Leirikoulu ilmoitetaan alustavasti lukuvuosisuunnitelmassa ja leirikoulun johtajan esimies hyväksyy leirikoulusuunnitelman.

Mikä on yökoulu?
Yökoulu lasketaan leirikouluksi, joten se vaatii vastaavat suunnitelmat. Päivän koulutunnit voidaan siirtää iltaan, yöpyä koululla ja jatkaa koulunkäyntiä aamulla. Seuraavaa koulupäivää ei yöpymisen vuoksi saa kuitenkaan lyhentää. Yöpymistiloissa tulee olla palovaroittimet.

Päivänavaukset
?
Juhlat ja muut yhteiset tapahtumat
Esim. vierailijat/ luennoitsijat, kouluttajat yms.
Oltava tarkkana ja kunnioittaa toisten näkemyksiä ja vakaumuksia.

Kommentit

Puuroryhmä 12.11.2015
Suurin osa määritellään vuosisuunnitelmassa
Millä tavalla päivänavauksia ja juhlia järjestettäessä otetaan huomioon eri uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat? Mielestäni näitä ei huomioida kouluissa-vai olenko väärässä?
Tämä onkin iso, laaja ja tunteita herättävä asia. Vaikuttaa moneen käytännön asiaan koulutyössä. Tähän asti on eletty " niinkuin ennenkin", mutta tiedän tapauksia ihan läheltämme, että uskontokuntiin kuulumaton opettaja (taisi olla kaksikin kpl) kieltäytyi menemästä koulun joulukirkkoon. Rehtori myönsi luvan jäädä pois, ja opettaja sai tehtäväksi keitellä kirkkokahvit kirkosta palaaville. (Olishan se voinut anoa virkavapautta, muttei halunnut...). Koko tästä uskontoihin tavalla tai toisella liittyvästä asiakokonaisuudesta saattaa saada aikaiseksi melkoisen sopan hyvin hämmentäessään;)
Minusta koulun tehtävänä ei ole edistää uskonnon harjoittamista. Kulttuuriperimän siirtäminen ja yhteistyö seurakuntien kanssa esim. koululaiskirkkojen, aamunavausten ym. suhteen sen sijaan on varsin järkevää toimintaa. Niille oppilaille (tai opettajille! ) joiden vakaumukseen näihin tilaisuuksiin osallistuminen ei käy, on varattava muuta toimintaa. Tarkkana täytyy olla ja kunnioittaa toisten näkemyksia ja vakaumuksia!
Ja koskeehan se toisten näkemysten ja vakaumuksen kunnioittaminen muitakin oppiaineita ja tilanteita kuin vain uskontoa ja vaikkapa juhlatapoja. Esimerkiksi opettajan vapautta toteuttaa opetustaan haluamallaan, hyväksyttävällä tavalla. Mutta toisaalta, mikä on työntekijän lojaliteetti ja työvelvoite työnantajaa kohtaan suhteessa omiin näkemyksiin? Mielenkiintoinen filosofinen kysymys!
Opintokäynnit ja retket hyvin vähäisiä kyläkouluilla, vaatisi usein linja-autokyydin, mikä maksaa...

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin