Yle-uutinen: Ärsyttääkö hokeminen käsien pesemisestä? Näin sanoo tiede saippuasta ja käsidesistä

Nyt jylläävien epidemioiden virukset ovat osoittautuneet erityisen monilukuisiksi. Peseminen ei vain huuhdo niitä viemäriin, vaan saippuan rasva-aineet täydentävät työtä.

Saippua paras, käsidesi kakkonen

Kun virus on päässyt uuden uuden ihmisen käteen, matka hänen kasvojensa kautta sisälle elimistöön on lyhyt. Tutkimusten (siirryt toiseen palveluun) mukaan ihminen koskettaa kasvojaan 20 kertaa tunnissa tai jopa useammin. Silmät, nenä ja suu ovat virukselle suora reitti uuteen kotiin.

Pujahdettuaan solun sisään virus pakottaa sen monistuskoneeksi, joka tahkoaa lisää viruksia ja lopulta kuolee.

Ketju kannattaa katkaista, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Siihen käsien kunnollinen peseminen on kuin onkin paras keino.

Vielä ei ole ehditty tutkia nimenomaan koronariskin pienenemistä, mutta aiemmissa tutkimuksissa (siirryt toiseen palveluun) on todettu, että hengitystystieinfektioiden riski pienenee käsienpesusta viidenneksen verran.

Peseminen ei ainoastaan huuhdo viruksia viemäriin, vaan saippuan molekyylit vievät tartuttamiskyvyn myös niiltä viruksilta, joita käsiin ehkä jää. Ihmisten eduksi SARS-COV-2 on niitä viruksia, joihin saippua tepsii. Esimerkiksi poliovirukseen vaikutus ei ole samanlainen.

Saippuan salaisuus on sen rasvassa

SARS-CoV-2-virusta ympäröivä proteiinikuori auttaa sitä tarttumaan soluun ja tunkeutumaan sen sisään. Kun kuoren ja saippuan rasva-aineet reagoivat toisiinsa, saippua voittaa. Kuori rikkoontuu.

Käsidesi, desifiontihuuhde, vaikuttaa toisella tavalla. Sen sisältämä alkoholi heikentää viruksen proteiinikuoren kemiallisia ominaisuuksia ja voi myös tunkeutua kuoren sisään tuhoamaan viruksen toimintaa ohjaavaa perimäainesta.

Lue uutinen tästä: mukana myös video

https://yle.fi/uutiset/3-11249983