Kaupungit

Kaupungin hallitsijat

1700-luvulla ei ollut vielä niin suuria kaupunkeja. Turussakin asui noin 10 000 ihmistä. Kaupankäynti vilkastui ja pian porvaristo johti kaupunkeja. Pian alettiin myös pitää alkeellisia tehtaita, rautaruukit. Niissä tehtiin rautaa. Suomessa valmistettiin myös tervaa laivoihin. Varakkaista perheistä muodostui ylimystö. He elivät ylellisesti ja viettivät vapaa-aikansa pelaten korttia ja tehden käsitöitä tai muita asioita. Köyhemmät elättivät perheensä työllä, eikä heillä ollut rahaa ylellisyyksiin. Kaupungeissa oli myös työläisiä, palvelijoita sekä kerjäläisiä. 

Ihmisten vaatemuoti
Rahvaat eivät omistaneet hienoja vaatteita. Pyhäpäivinä käytettiin eri vaatteita, kun arkipäivinä. Vaatteita ei vaihdettu ja niillä nukuttiin. Rikkailla oli varaa hienoihin vaatteisiin. Naisilla oli raidallisia mekkoja, upeita huiveja, koruja ja esiliinoja. Miehillä oli polvihousuja, pitkiä sukkia ja liivejä. Myös pitkät mustat takit ja korkokengät olivat yleisiä rikkailla. Laissa 1700-luvulla ei saanut tavallinen kansa pukeutua hienoihin vaatteisiin.

Helsinki
Vuonna 1550, perusti Kustaa Vaasa Helsingin. Hän halusi kilpailla Itämeren kaupasta Tallinnan kanssa. Hän ei silti onnistunut sen suhteen. 1748-luvulla alettiin rakentaa Suomenlinnaa. Se johti siihen, että Helsinkiin tuli paljon sotilaita, jotka ruokaa tarvitsivat sekä yöpymispaikkoja ja asusteita. Rakennustarvikkeet hankittiin lähiseudusta, mutta upseerit tahtoivat ulkomaalaisia ylellisyystuotteita. Helsingissä alettiin käydä kauppaa. Helsingistä myös levisi rakennustaito, kuten erilaisten materiaalien valmistus ja käyttö.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä