Saksan opintomatka 2015

Kirjoittaja: Oona Holopainen, 3A





Syys-lokakuun vaihteessa kymmenen oppilasta ja kaksi opettajaa Outokummun, Polvijärven ja Juuan lukioista matkusti Saksassa sijaitsevaan ystävyyskaupunkiimme Schöningeniin. Asuimme matkan aikana isäntäperheissä, joiden nuoret saapuvat vastavierailulle luoksemme ensi keväänä, jonka vuoksi opintomatkaohjelmaa kutsutaankin oivasti "kouluvaihdoksi" (saks. der Schüleraustausch).


Keskiviikko 30.9.

Kokoonnuimme aamulla Joensuun lentokentälle ja lensimme ensin Joensuusta Helsinkiin sekä muutaman tunnin odottelun jälkeen Helsingistä Berliiniin, Tegelin lentokentälle. Kuljimme linja-autolla päärautatieasemalle ja kävelimme siitä sen lähellä olevalle majapaikallemme, joka oli luterilaisen kirkon nuorisomaja. Majoittumisen jälkeen kävimme syömässä ja suuntasimme kävellen Valtiopäivätalolle ja Brandenburgin portille.















Valtiopäivätalo (Reichstagsgebäude)















Suomalaiset Brandenburgin portin edustalla (Brandenburger Tor)



Torstai 1.10.

Söimme nuorisomajalla aamupalaa, pakkasimme laukkumme ja lähdimme kiertelemään Berliiniä. Päivän aikana kävimme muun muassa Keisari Vilhelmin muistokirkolla, holokaustimuistomerkillä ja Berliinin muurista kertovalla näyttelyllä. Illalla matkustimme junalla Helmstedtiin, jossa isäntäperheemme olivat meitä vastassa.

























Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche)















Muistokirkon viereen rakennettu uusi kirkkorakennus sisältä
























Pala Berliinin muuria (Berliner Mauer)

























Holokaustimuistomerkki (Denkmal für die ermordeten Juden Europas, Holocaust-Mahnmal)


Perjantai 2.10.

Kokoonnuimme Anna-Sophianeumille, söimme yhdessä aamupalaa ja koulun rehtori piti meille tervetuliaispuheen. Osallistuimme omien isäntäoppilaittemme kanssa oppitunneille, jonka jälkeen lähdimme Braunschweigiin. Siellä kävimme opastetulla kaupunkikierroksella, osa saksaksi, osa englanniksi. Kierrosten jälkeen meillä oli vapaa-aikaa ja vietimme loppuillan perheissämme.















Braunschweiger Löwe ja saksankielinen kierros















Englanninkielisen kierroksen osallistujia


Lauantai 3.10.

Ajoimme aamulla Wolfsburgiin ja vierailimme Autostadtissa. Näimme siellä paljon hienoja, uusia ja vanhoja autoja. Autostadtin jälkeen osa porukasta meni uimaan ja osa Phaenoon, joka on verrattavissa Heurekaan, ja Designers Outlet Wolfsburgiin shoppailemaan.














Koko ryhmä Autostadtissa







































Katsomassa Volkswagenista kertovaa dokumenttielokuvaa


Sunnuntai 4.10.

Vietimme perhepäivää, eli jokainen suomalainen oppilas vietti päivän oman isäntäperheensä kanssa esimerkiksi Harz-vuoristossa, Hannoverissa tai Segwaylla ajaen.


Maanantai 5.10.

Osallistuimme aamulla oppitunnille, jonka jälkeen vierailimme Schöningenin kaupungintalolla. Pormestari piti meille puheen ja saimme kirjoittaa nimemme vieraskirjaan. Sen jälkeen kävelimme kaupungin avolouhoskaivokselle kuuntelemaan opastettua kierrosta. Siirryimme kaivoksen infotaulujen kautta Hötenslebeniin rajamuistomerkille. Söimme paikallista hernekeittoa ja saimme kuulla Schöningenissä asuvalta brittimieheltä, millaista oli elää toisen maailmansodan jälkeisten aluejakojen aikaan rajan lähettyvillä. Illalla kokoonnuimme vielä yhdessä koululle viettämään iltaa. Suomalaiset oppilaat pitivät esitelmiä, lauloivat Ievan polkkaa ja tanssivat Antti Tuiskun tahtiin. Pääsimme myös laulamaan yhdessä herra Schwarzin valitsemaa "Wie schön du bist" -nimistä laulua ja saimme koululta muistoksi jojot.






























Schöningenin avolouhoskaivos

























Iso-Britannian ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeiden välinen raja Hötenslebenissä














Tiistai 6.10.

Lähdimme aikaisin aamulla junalla Helmstedtistä kohti Berliiniä hyvästien jälkeen. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana satoi vettä, ja meille sanottiin, että taivaskin itkee meidän lähtömme takia. Berliinistä lensimme tutulle Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta jatkoimme vielä Joensuuhun. Viimeisen lennon jälkeen otimme vielä muutaman ryhmäkuvan ja lähdimme kotiin.


Oona Holopainen 3A