Suomalaisuuden muuttuva merkitys

Juhlavuoden teemana on Suomi 100. Suomen itsenäistymisestä tulee joulukuussa kuluneeksi sata
vuotta. Aloin ajatella hieman Suomea näin juhlavuoden kunniaksi. Historiaa, sukupolvia ja
asennetta Suomeen ja suomalaisuuteen. Mielestäni on hyvin tärkeää puhua tästäkin aiheesta, vaikka
se ehkä tuntuisikin hieman mitättömältä verrattuna suurempiin ongelmiin niin politiikassa kuin
tässä ilmastossa, jossa se kesä ei vaan ota tullakseen. Hyvä, fossiilisten polttoaineiden ylikäyttö!

Olen huomannut sellaisen ilmiön, että jos jotain monia vuosia taaksepäin tuli mahdollisuus sanoa,
että: ”Hei, olen Suomesta!” Se oli ylpeyden aihe, tuli maalta tai kaupungista. Suurenmoinen juttu.
Se, mitä olen huomannut nykyisin, on se ilmiö, että yhä useampi nuori alkaa paeta pienimmistä
kaupungeista suurempiin tai jopa pois maasta. En ole ehkä joviaalein aiheesta paasaamaan, sillä
suunnittelen itsekin muuttoa länsinaapurin suuntaan opiskelujen perässä, mutta yhä useammin
kuulee siitä niin kutsutusta amerikkalaisesta unelmasta ja siitä, ettei Suomi enää tarjoa sitä kaikkea,
mitä (etenkin nuori) tarvitsee. Ilmasto ei tunnu hyvältä tai Suomesta puuttuu se suuren maailman
loiste.

Eikä globalisaatio varsinaisesti ole ongelma, ei todellakaan. Maailma globalisoituu ja sehän on
loistavaa. Jos ja kun ihminen saa kokemuksia muualta maailmasta, nykyisen työtilanteen vallitessa
voi olla hyvinkin mahdollista, että opiskelu tai työnteko tapahtuu sitten valtion rajojen ulkopuolella.
Mutta se, mikä erottaa edelliset sukupolvet meidän Z-sukupolvestamme, on se, että jostakin syystä
suomalaisuuden merkitys ei enää korostu. Sillä ihmisiähän me kaikki olemme. Tämä määrä saattaa
olla vain marginaalinen ja pohjautuu internetistä luettuihin juttuihin ja kuulopuheisiin, mutta silti
osa pitää suunsa kiinni sukujuuristaan ulkomailla. Ai olet Suomesta? No joo… vähän niin, vähän
semmoista, juu… Voi olla, että se on myös osa suomalaista luonnetta, mutta on myös ihmisiä, jotka
ajattelevat, ettei Suomessa ole kaikki hyvin…

Ei tietenkään ole. Mikään ei ole täydellistä, vieläkään, valitettavasti. Mutta maailman mittapuulla
Suomi kuitenkin on aika täydellinen. Itsekin olin joku aika sitten sitä mieltä, että ei täällä ole mitään
hyvää tai kiinnostavaa. Olisinko onnellisempi jossain muualla? En oikein tiedä. Tutkimustulosten ja
kokemuksen valossa täällä on aika hyvä elää, ja saahan niitä kokemuksia hakea muualtakin.

On hienoa huomata, että kun ulkomailla kertoo olevansa Suomesta, aika moni muistaa Pisatutkimukset
ja hienon sotamenestyksen, oli kyse sitten oikeista sodista tai MM-jääkiekon
loppuotteluista, unohtamatta taiteita ja tieteitä, jotka tekevät Suomesta maailmalla tunnetun. Mitä
nyt Ylegate vähän romutti journalismin mainetta maailmanlaajuisesti, mutta kyllä se siitä.
On tultu pitkä tie siihen, missä me nyt olemme. Meillä on oma valtio. Voisimme nyt olla jotain
muuta kuin suomalaisia, jos historiamme olisi erilainen. Meillä on oman valtion lisäksi oma kieli ja
kulttuuri sekä tietysti suomalainen sisu geeneissä.

Olemme suomalaisia. Kiitos tästä kuuluu sukupolville ennen meitä, jotka taistelivat Suomen meille.
Meidän uusien sukupolvien tavoite ja tärkein tehtävä on jatkaa samalla linjalla eli pitää huolta siitä,
että elämme myös jatkossa turvallisessa maassa ja juhlimme itsenäisyyspäivää vielä vuosisatojenkin
päästä.

Lia Laukkanen 2017