Hyvää itsenäisyyspäivää 2015

Outokummun lukiossa välitettiin jälleen veteraanien viestiä eteenpäin


Itsenäisyyspäivän alla Outokummun lukiossa siirrettiin sotaveteraanien vuonna 2000 antama viestikapula taas uudelle ikäluokalle. Viisitoista vuotta sitten lukioihin tuotiin Suomen veteraaniliittojen valtuuskunnan viestikapula, ja uskollisesti myös Outokummun lukion oppilaskunta on huolehtinut, että viesti siirretään vuosittain nuoremmalle ikäpolvelle.

Sodan aikana veljeä ei jätetty, ja tämän hengen vaalimista veteraanien luovuttamassa viestissä korostetaan. Viestin keskeisin toive on, että nuoria ei unohdeta. ”Nuorisossa on itsenäisen maan, vapaan kansan tulevaisuus”, veteraanien viestissä muistutetaan.

Maija Mietala ja Matias Koistinen
luovuttivat veteraanien viestikapulan
tänä vuonna.