CERN tiedeleirikoulu, 24.11. – 29.11.2015

Tekijä: Pasi Hirvonen

CERN-tiedeleirikoulu, 24.11. – 29.11.2015


Kirjoittaja: Juhana Jämsén, 3A

Matkamme fyysinen osuus alkoi tiistaina. Tätä ennen oli ollut mahdollista osallistua aiheeseen liittyvälle virtuaaliluennolle. Molemmat lennoista, Joensuu-Helsinki ja Helsinki-Geneve, sujuivat ongelmitta. Lentäminen oli ensikertalaiselle mielenkiintoinen kokemus. Saapumisiltana ei ollut mitään ohjelmaa, asetuimme majoitustiloihimme ja tutustuimme hiukan kaupunkiin.




Geneve on inhimillisen kokoinen kaupungiksi. Myös pitkän iän kaupungille antama "luonne" huokuu ympäristöstä. Katsoimme Geneven nähtävyyksiä perjantaina kaupunkisuunnistuksen muodossa.



Leirikoulun varsinainen sisältö eli CERN-tutkimuslaitokseen tutustuminen oli antoisaa puuhaa. Luennot ja laitteisiin ja tiloihin tutustuminen vuorottelivat jäntevästi ja koko ajan oppi jotain uutta. Luennot pidettiin yhtä lukuun ottamatta suomeksi. Luennot olivat välillä hieman korkealentoisia mutta vaikeatkin aiheet saatiin yhdistettyä lukion kurssiin sisältyviin käsitteisiin.



Vaikka luennotkin olivat äärimmäisen mielenkiintoisia, itselleni mielenkiintoisinta oli nähdä mittaus- ja tutkimuslaitteistoa. CERNissä saa aika hyvän kuvan siitä mitä huippututkimus voi olla. Valtavan kokoiset laitteet mittaamassa minimaalisia hiukkasia joita välttämättä pystytä edes suoraan havaitsemaan. Näimme sellaista teknologiaa jota kuluttajat saavat käyttöönsä todennäköisesti vasta vuosikymmenten päästä.



Torstaina saimme suoritta itse pienen ”kokeen”. rakensimme ryhmissä sumukammioita ja pohdimme saatuja tuloksia. Ero tuollaisen käytöstä jo poistuneen havaitsimen ja nykyaikaisten välineiden välillä on hurja. Siinä näkee konkreettisesti tieteen huiman kehityksen.



CERNiin tutustuminen oli ehdottomasti antoisa ja opettavainen kokemus. Se, millaisiin saavutuksiin kansainvälinen yhteistyö voi johtaa, kulminoituu CERNin kaltaisissa tutkimuslaitoksissa. Matka sai minut ainakin pohtimaan tutkijan uraa.



Lauantaina käytiin katsomassa vuorimaisemia. Oli ihan jännä katsella vuoria jollaisia ei meillä Suomessa edes ole.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä