Esiopetusryhmien toiminta

Esiopetusryhmien toiminta

Esiopetusryhmät ovat Kulkurit, Veijarit ja Viikarit. Samoissa ryhmissä, Kulkureita lukuun ottamatta, järjestetään esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta aamuisin tai iltapäivisin esioppilaiden tarpeiden mukaan.

Esiopetusyksikkö aukeaa klo 6.30 ja menee kiinni klo 17.00. Tarpeen mukaan varhaiskasvatusta voidaan tarjota aamuisin aikaisemminkin etukäteen sovittaessa.

Huoltajien on tärkeää kirjata hoidontarve sähköisesti hyvissä ajoin, jolloin pystytään varmistamaan, että henkilöstöä on tarpeeksi ja oikeaan aikaan.

Esiopetuksesta vastaa kuusi varhaiskasvatuksen opettajaa, neljä lastenhoitajaa ja yksi ryhmäavustaja.

Tiedote huoltajille

Luokat

Kulkurit ja Viikarit toimivat alakerrassa opetustiloissa 186 ja 187. Luokat ovat yhteiskäytössä ja toimintaa porrastetaan ulkoilulla.

Veijarit toimivat yläkerrassa opetustiloissa 266.


Yhteiset aamut ja iltapäivät

Aamulla ennen klo 7.00 saapuvat esikoululaiset vievät varusteet ja reput omaan naulakkoonsa ja tulevat alakertaan Kulkurien ja Viikareiden tiloihin. Ryhmät toimivat yhdessä varhaisimmat hetket. Samoin iltapäivällä toimimme yhdessä alakerrassa tilanteen mukaan.


Tärkeää

Ulkoilemme päivittäin ja sään mukainen pukeutuminen tärkeää, myös varavaatteita tarvitaan. Nimikoithan vaatteet ja kengät.

Ethän koskaan jätä esioppilasta yksin pihalle tai sisälle aamulla tuodessasi, vaan luovutat hänet esiopetuksen henkilökunnalle. Olethan täsmällinen. Klo 9.00 alkavien ryhmien henkilökuntaa on vastaanottamassa kuljetuksessa saapuvia eskareita, joten pihalle ei kannata tulla liian aikaisin.

Muistathan aina ilmoittaa soittamalla tai tekstiviestillä ryhmän puhelimeen lapsen poissaolosta tai esimerkiksi kuljetuksen muutoksista. Jos et saa vastausta, yritä uudelleen.


Wilma

Esioppilaiden vanhemmat saavat Wilmaan tunnukset lukuvuoden alussa. Ne kannattaa ottaa heti käyttöön ja säilyttää huolellisesti, koska samat tunnukset toimivat koko esi- ja perusopetuksen ajan. Esiopetuksen viikko-ohjelmat ja kaikki viestitys (lukuun ottamatta nopeaa reagointia vaativaa viestintää, kuten sairastumisia, poissaoloja, kuljetusmuutoksia) tapahtuu Wilman kautta. Lapsen esiopetuksen suunnitelma ja kolmiportaisen tuen asiakirjat ovat Wilmassa.