Tehtävä 6./ mielivärit & inhokkivärit
Rakentele kaksi asetelmaa kodistasi, pihaltasi tai luonnosta löytyvistä tavaroista/materiaaleista. Toinen asetelma on kokonaisuus, jossa on paljon mielivärejäsi ja koko asetelmastakin pitäisi tulla sellainen, että tykkäät. Toinen onkin vaikeampi. Pitäisi löytää värejä, joita inhoat tai joista et ainakaan erityisemmin pidä. Asetelmien tulee olla runsaita! Kokeile myös erilaisia tapoja asetella esineet/tavarat. Ei tarvitse olla kesy tai perinteinen, saa heittäytyä taiteelliseksi!
Asetelmillasi voi olla värin lisäksi myös sisällöllinen teema. Esimerkiksi "elämänilo", "ahdistus" jne. Tutustu alla olevaan tekstiin asetelmamaalauksen historiasta.
Valokuvaa asetelmasi. Mieti rajaus ja kuvauskulma. Ota useampia otoksia ja valitse molemmista kaksi kuvaa, jotka palautat.
ASETELMAMAALAUS
Historiaa
Vaatimattomia aiheita esittävää maalausta kutsuttiin antiikin aikana hieman vähätellen rhopografiaksi, pienten asioiden kuvaukseksi. Hellenistisellä kaudella kehitelty pienten asioiden kuvaus asettui vastakohdaksi megalografialle, suurten ja merkittävien asioiden kuvaukselle. Niin nykyään kuin 1600-luvulla asetelmaksi kutsuttu taiteenlaji on kuvannut pieniä asioita suurten kertomusten vastakohtana – asetelma oli aikansa taiteesta sitä jolle ei oikein osattu antaa nimeä. Asetelmamaalauksia kutsuttiinkin aluksi 1600-luvulla vain niiden esittämien asioiden nimellä: puoti, aamiainen, pieni juhla, kukkia, tulppaaneja, hedelmiä, lintuja, papukaija, metsästyskoiria, metsänsisus.
1600-luvun puolivaiheilla hollantilaiset taiteilijat alkoivat käyttää nimitystä Still-leven, hiljainen elämä, maalauksista, joihin aiemmin viitattiin vain kuvattujen asioiden nimillä. Puhuttiin myös paikallaan olevista, pysähtyneistä tai pysäytetyistä asioista, still-stehende Sachen, ranskaksi kokeiltiin eri nimityksiä vie coye, nature reposée, nature inanimée. Nykyisin tuntemamme ranskankielinen nimitys nature morte yleistyi käytössä 1700-luvun loppupuolella.
Illuusio
Asetelmien ja erityisesti trompe l’oeil -maalausten todentuntuisuus vetoaa näköaistin lisäksi myös kosketusaistiin. Lähietäisyydeltä kuvatut esineet ja ruoka-aineet voivat tuoda mieleen tuoksuja ja muistoja. Denise Ziegler tutkii Asetelma-teoksessaan, miten nykytaiteessa voidaan luoda trompe l’oeil -ilmiö. Myös nykytaiteen äärellä voidaan kysyä mikä on todellista, mikä illuusiota.
Trompe l’oeil -aiheita pidetään asetelmamaalauksen alalajina, jossa todellisuuden jäljittely on viety huippuunsa, ja silmä erehtyy luulemaan kuvaa todelliseksi niin kuin linnut uskoivat kuuluisan kreikkalaisen maalarin maalaamia viinirypäleitä aidoiksi. Äärimmäisen illuusion keinoin trompe l’oeil saa katsojansa hetkeksi uskomaan, että kuvassa voisi olla jotakin kosketeltavaa, todellista.
Luonto
1600-luvun ”pieniin aiheisiin” kuului myös luontokuvaus, jossa katsottiin ja tutkittiin kohdetta hyvin läheltä. Aiheena saattoi olla metsänsisus, kaistale maata, luonnon elävä elämä – asetelman vanha nimi ”hiljainen elämä” viittaa myös tähän havaintoon pohjaavaan kuvaamisen tapaan. Asetelmien kuva luonnosta eroaa maisemamaalauksesta, jossa näkymät kuvattiin etäisemmällä optiikalla ja paljon vaikuttavammasta näkökulmasta; se lähenee pikemminkin luonnontutkimusta. Aikanaan pienet luontoaiheet olivat hyvin arvostettuja, mutta modernistinen taidehistoria on unohtanut ne melkein kokonaan.
Kaiken katoavaisuus
Asetelma on perinteisesti käsitellyt myös katoavuuden teemaa. Esimerkiksi tiimalasi, palava tai vielä savuava kynttilä ovat tuttuja symboleja, jotka viittaavat ajan kulumiseen ja välillisesti kaiken katoavuuteen. Asetelmat edellyttävät katsojaltaan kuitenkin pysähtymistä katsomaan, niiden symboliikka ei ole yksinomaan konventionaalista, sovittua, vaan syntyy katsomiskokemuksen aikana mielessä risteilevien ajatusten myötä.
Katoavuuteen liittyy läheisesti elämän hetkellisyyden tematiikka ja kuolemaan viittaavat vanitas-aiheet. Pääkallon lisäksi myös perhonen edustaa usein hetkellisyyttä, mutta melkein mikä tahansa käy katoavuuden symbolista maalaustaiteessa: maalaus on loppujen lopuksi aina kuva, joka jää jäljelle, kun sen kohde on kadonnut. Jokainen maalaus on tässä merkityksessä illuusio, asetelma katoavuudesta. Ehkä saman voisi sanoa valokuvista, niiden samanaikaisesta läheisyyden ja etäisyyden tunnusta.
Vanitas-aihelma voi saada hyvinkin perinteisen mutta uusilla esittämisvälineillä toteutetun sisällön nykytaiteessa. Toisaalta nykyisten materiaalien maailmassa katoavuuden ja pysyvyyden suhde on myös uudella tavalla ongelmallinen: kaikki kulutettu ei katoa.
Kulutus
1600-luvun asetelmissa kuvattiin usein ruoka-aineita tai valmiiksi katettuja aterioita. Esimerkiksi hollantilaiset maalarit kehittivät aterioista kokonaan oman kuvastonsa, jolla oli myös eettisiä merkityksiä ja liittivät maalauksiin kristillistä symboliikkaa
Modernistisessa taiteessa valon ja värin kysymykset nousivat esitettyä aihetta tärkeämmiksi, ja asetelmien aineelliset aiheet väistyivät taka-alalle. Mutta nykytaiteessa asetelma voi merkitä myös kulutuksen ja kertakäyttökulttuurin kritiikkiä sekä poisheitetyn uudelleenkierrättämistä taiteena.
Taiteilija voi käyttää töidensä materiaalina jo kertaalleen kulutettua, kuten esimerkiksi Pauliina Turakka Purhonen on tässä näyttelyssä tehnyt. Poisheitetty tuodaan uudelleen silmiemme eteen ja kysytään samalla, mitä tarkoitusta teollisesti valmistettujen tuotteiden suunniteltu lyhytikäisyys palvelee.
Ruokailun eettiset merkitykset ovat nykymaailmassa osaksi toisenlaisia kuin 1600-luvun Hollannissa, mutta ravinnon tuottamisen ja kuluttamisen kysymykset ulottuvat edelleen eettisten ja poliittisten ratkaisujen perusteisiin.
Lähde: Suomen Taideyhdistys ry/ Esineiden maailma