Luonto

1600-luvun ”pieniin aiheisiin” kuului myös luontokuvaus, jossa katsottiin ja tutkittiin kohdetta hyvin läheltä. Aiheena saattoi olla metsänsisus, kaistale maata, luonnon elävä elämä – asetelman vanha nimi ”hiljainen elämä” viittaa myös tähän havaintoon pohjaavaan kuvaamisen tapaan. Asetelmien kuva luonnosta eroaa maisemamaalauksesta, jossa näkymät kuvattiin etäisemmällä optiikalla ja paljon vaikuttavammasta näkökulmasta; se lähenee pikemminkin luonnontutkimusta. Aikanaan pienet luontoaiheet olivat hyvin arvostettuja, mutta modernistinen taidehistoria on unohtanut ne melkein kokonaan.

Kaiken katoavaisuus

Asetelma on perinteisesti käsitellyt myös katoavuuden teemaa. Esimerkiksi tiimalasi, palava tai vielä savuava kynttilä ovat tuttuja symboleja, jotka viittaavat ajan kulumiseen ja välillisesti kaiken katoavuuteen. Asetelmat edellyttävät katsojaltaan kuitenkin pysähtymistä katsomaan, niiden symboliikka ei ole yksinomaan konventionaalista, sovittua, vaan syntyy katsomiskokemuksen aikana mielessä risteilevien ajatusten myötä.

Katoavuuteen liittyy läheisesti elämän hetkellisyyden tematiikka ja kuolemaan viittaavat vanitas-aiheet. Pääkallon lisäksi myös perhonen edustaa usein hetkellisyyttä, mutta melkein mikä tahansa käy katoavuuden symbolista maalaustaiteessa: maalaus on loppujen lopuksi aina kuva, joka jää jäljelle, kun sen kohde on kadonnut. Jokainen maalaus on tässä merkityksessä illuusio, asetelma katoavuudesta. Ehkä saman voisi sanoa valokuvista, niiden samanaikaisesta läheisyyden ja etäisyyden tunnusta.

Vanitas-aihelma voi saada hyvinkin perinteisen mutta uusilla esittämisvälineillä toteutetun sisällön nykytaiteessa. Toisaalta nykyisten materiaalien maailmassa katoavuuden ja pysyvyyden suhde on myös uudella tavalla ongelmallinen: kaikki kulutettu ei katoa.

Kulutus

1600-luvun asetelmissa kuvattiin usein ruoka-aineita tai valmiiksi katettuja aterioita. Esimerkiksi hollantilaiset maalarit kehittivät aterioista kokonaan oman kuvastonsa, jolla oli myös eettisiä merkityksiä ja liittivät maalauksiin kristillistä symboliikkaa

Modernistisessa taiteessa valon ja värin kysymykset nousivat esitettyä aihetta tärkeämmiksi, ja asetelmien aineelliset aiheet väistyivät taka-alalle. Mutta nykytaiteessa asetelma voi merkitä myös kulutuksen ja kertakäyttökulttuurin kritiikkiä sekä poisheitetyn uudelleenkierrättämistä taiteena.

Taiteilija voi käyttää töidensä materiaalina jo kertaalleen kulutettua, kuten esimerkiksi Pauliina Turakka Purhonen on tässä näyttelyssä tehnyt. Poisheitetty tuodaan uudelleen silmiemme eteen ja kysytään samalla, mitä tarkoitusta teollisesti valmistettujen tuotteiden suunniteltu lyhytikäisyys palvelee.

Ruokailun eettiset merkitykset ovat nykymaailmassa osaksi toisenlaisia kuin 1600-luvun Hollannissa, mutta ravinnon tuottamisen ja kuluttamisen kysymykset ulottuvat edelleen eettisten ja poliittisten ratkaisujen perusteisiin.

Lähde: Suomen Taideyhdistys ry/ Esineiden maailma