Toimimme lastemme hyväksi.

Vanhempainyhdistys järjestää edelleen Kevät- ja Syystempauksen yhdessä luokkaretkirahastoaan kartoittavien luokkien kanssa. Tempaukset ovat lasten keskuudessa erittäin suosittuja tapahtumia. Tempauksissa on eri pisteitä järjestävien luokkien kekseliäisyydestä riippuen ollut lämytutka, kasvomaalausta, kammokuja, onnenpyörä yms. Vanhempainyhdistys on mukana mm. karkinmyyntipisteellä, kahviossa, arpojen myynnissä ja jakamassa mehua joka on lapsille aina ilmaista, jotta nestehukka ei pääse yllättämään.

Tempausten lisäksi osallistumme mm. koulun hyvinvointiviikkojen järjestämiseen sekä muihin koulun sisäisiin tapahtumiin ja olemme silloin tällöin mukana paikallisissa tapahtumissa myös koulun ulkopuolella.

Kerätyt varat ohjataan oppilaiden hyväksi. Olemme tehneet koululle lahjoituksia mm. musiikkisoittimia, kuulokkeita, liikuntavälineitä... Teemme hankinnat yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa, jotta tiedämme todelliset tarpeet. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja on avointa kaikille vanhemmille.

Toiminnassamme on mukana aktiivinen joukko eri luokka-asteiden vanhempia, joista suuri osa naisia, mutta onpa mukaan uskaltaunut muutama mieskin.

Iloinen ja rento kivalaisten joukko ottaa uudet vanhemmatkin ilolla mukaan toimintaan - olet lämpimästi tervetullut joukkoomme!